ETUSIVU
@

PONIT
KASVATUS
TOIMINTA

ESITTELY
MUUTA


  Marthall Macret

welsh sektio D -tamma (virtuaalihevonen)
Syntynyt: 02.01.2008 (4 vuotta - 20.07.2008)
Säkäkorkeus: 151cm

Omistaja Rops, Brenn Ponies
Kasvattaja C. Boyd, GB

ko. VaB : 90cm

  Saavutukset

ei saavutuksia

  Luonteesta

Useampi vuosi takaperin olin seuraamassa ulkomailla suuria welsh-rotunäyttelyitä, joiden tiimoilta sitten pääsin vierailemaan joihinkin paikallisiin siittoloihin, yksi näistä oli Marthall-siittola, jonka kasvatustyötä olin ihaillut jo vuosia. Silloin päätin haluavani aidon oikean Marthall-ponin omistukseeni.

Alkukeväästä 2008 kävin jälleen visiitillä Briteissä. Paikallinen tuttavani soitti minulle päästyäni juuri laivalla ruotsiin, että Marthall-siittolassa on myynnissä nyt 4-vuotias tamma. Ystäväni kertoi, että tamma menisi kuin kuumille kiville, joten aikaa ei olisi hukattavaksi. Niinpä käskin hänet ostamaan tamman hetimmiten, hinnalla millä hyvänsä. Toisinsanoen Macret oli omistuksessani ennen kuin ehdin edes nähdä sitä. Matka Britteihin tuntui ikuisuudelta, odotin niin kovasti näkeväni uuden kauniin tammani, enkä pettynyt yhtään nähdessäni sen. Macret ei ollut welshien tapaan pyöreä ja muhkurainen, mutta oikein kaunis ja rodunomainen "sporttiponi".

Ensimmäiset yhteiset viikkomme vietimme Murun kanssa Briteissä. Pääosin maastoilimme. Murusta huomasi heti, että se oli paljon kulkenut erilaisissa maastoissa, ilmeisesti jo hyvin nuorena käsihevosena. Sillä oli myös jokunen palkinto varsaluokista ja traileri oli sille kuin oma kotikarsina. Vaan mahtui matkaan ongelmiakin, jo ennen kuin pääsimme edes kotimaan kamaralle. Muru on alusta asti osoittanut olevansa äärimmäisen tempperamenttinen ja osittain myöskin täysin ennalta-arvaamaton ja suorastaan tyhmäpäinen.

Suomessa siirryimme tarkemmin kenttätyöskentelyyn. Nuori Muru ei ollut saanut kovin kattavaa koulutusta, se osasi vain perusasiat. Niitä ruvettiin hiomaan kokonaisen tallitiimin voimin. Yhden ihmisen niksipää ei Murun koulimiseen riittänyt, vuoropäivin ja välillä yhdessäkin työskentelimme Murun kanssa. Joskus koko harjotus-aika oli täyttä sählinkiä ja Muru vain niskuroi sinnikkäästi välittämättä raipoista tai muista. Toisinaan töitä paiskittiin kaikkien osalta täydellä teholla ja tulos sai hymyn nousemaan huulille. Edistyminen tapahtui hitaasti, mutta puolivuotisen työskentelyjakson jälkeen saimme todeta, että olimme onnistuneet täysin siinä mitä teimme. Muru oli löytänyt oikean muodon liikkua kaikissa työskentelymuodoissa ja osasi luonnekkaasti Helpon A'n liikkeet ja suurimmaksi osaksi myös Vaativan B'n liikkeet. Hyppymekaniikkaa oltiin hiottu ja tammalla riitti ponnua yksittäisesteenä reilusti yli sadan sentin, kuitenkin selkeät tiet vaativana tamman ratatyöskentely oli heikempää.

Ratsain Muru tosiaan on sopivan reipas, joskus laiska, joskus turhankin reipas. Maastossa Muru on oikein miellyttävä ja varma ratsu, kentällä ei niinkään. Vahvan tempperamenttinsä vuoksi Murulla riittää omaa tahtoa, eikä niinkään nöyryyttä. "Pienen ponin luonne hevosmitassa" kuvaa Murua hyvin. Mitä tulee estetyöskentelyyn, Muru on melko hankala. Innokas, mutta haluton menemään ratsastajan pillin mukaisesti. Muru vaatiikin rohkean ratsastajan, joka osaa vaatia siltä sen mitä pitääkin. Arkaa tai laiskaa ratsastajaa Muru tapaa viedä ihan 6-0.

Hoidettaessa Muru on kiltti. Kyllä se tapaa luimia ja näykkiä, mutta ei se kummempaa ja tiukat kiellot tehoavat Muruun ainakin hetkisesti hyvin. Murulla ei ole tapana karkailla, potkia tai purra. Karsinassa se seisoo nätisti paikallaan, antaa harjata, satuloida ja suitsia. Toisinaan satulan laitossa Muru ilkeilee pahemman kerran ja saattaa potkia karsinan seinää, mutta lopettaa kun vyö on kiinnitetty. Peseminen on Murulle ok. Taluttaessa Muru on hyvin kiltti, ei rynni, kisko tai pysähtele.

  Sukujuuret


MARTHALL TOMBOY
wD-o

Marthall Secor
wD-o
Fairylight
wD-t

EMCOURT'S MARIEL
wD-t

Siree
wD-o
Ophelia
wD-t

Marthall Tomboy on Briteissä arvostettu I-palkinnon jalostusori, joka on tunnettu upeista liikkeistään. Tomboy onkin kaikkien onneksi varma liikeperiyttäjä, sillä kaikki näyttelyissä käytetyt jälkeläiset ovat olleet vahvoja ja tunnettuja erinomaisista liikkeistään. Marthall-siittola myi Tomboyn syksyllä 2007 Unkariin, sitä ennen se ehti kuitenkin jättää 30 jälkeläistä Britteihin, joista Tomboyn jälkeläisiä on levinnyt niin Amerikkaan kuin useimpiin Euroopan maihinkin. Macret on ensimmäinen Suomeen tuotu Tomboylainen.

Marthall Secor on toinen 80-luvun alkupäässä syntyneistä kaksoisvarsoista. Secor ja tämän ruunattu velipoika Zetor ova myöskin olleet erittäin hyväliikkeisiä ja raamikkaita herroja. Secor sai kunnian jäädä Marthall-siittolaan jalostusoriiksi, kun taas pikkuveljeksi kutsuttu Zetor myytiin perheratsuksi. Fairylight on alunperin irlannista kotoisin oleva D-tamma. Hallakko kaunotar ei lienyt vaikuttanut Tomboyhin paljonkaan, sillä "vääräjalkaisena" tunnettu tamma ei suinkaan omanut poikansa kaltaisia upeita liikkeitä, mutta oli puolestaan rankasti palkittu hyvästä rungostaan.

Emcourt's Mariel on tässä suvussa mielestäni kaikkein jännin tapaus. Marthall-siittola teki erikoisen löydön lomamatkallaan puolassa. Suurikokoinen Mariel oli viettänyt 15-vuotta elämästään vaellushevosena. Puolalaisella tallilla tamma oli hyvin pidetty, joskin hieman äkäisenä tunnettu tamma. Se oli jättänyt kaksi varsaa puolaan, joista toinen oli ratsuponi ja toinen risteytys, näistä jälkimmäinen oli myös vaellustallille jäänyt. Tallinomistaja ei aluksi ollut halukas myymään Marielia, mutta Marthall-siittolan väki näki edessään täydellisen jalostushevosen, joka toisi Britteihin juuri kaivattua uutta verta. Marhallin väki löi tallinomistajalle käteen niin suuren summan rahaa, etteivät he voineet muuta kuin lähettää vanhan tamman uuteen kotiin. Briteissä Mariel ehti jättää vielä kolme welsh D varsaa, joista 2 muuta jäivät Marthallin omistukseen.

Siree on Virolainen welsh D-ori, omalla aikakaudellaan ainut kantakirjaan päässyt D-ori, myöhemmin Siree on saanut pari seuraajaa, joista toinen on oriin oma jälkeläinen. Ulkomailla Siree ei ole lainkaan tunnettu, osittain siitäkin syystä, että ori on jättänyt lähinnä vain ratsuponi ja risteytysvarsoja. Puhtaita Welshejä on vain muutama. Ophelia on puolestaan Latviassa syntynyt D-tamma, mutta matkannut varhain ilmeisesti teuras-auton mukana Puolaan ja myyty sitten uudessa maassa uuteen kotiin. Opheliasta ei ole niinkään tietoa. Tammaa ei olla esitetty näyttelyissä, eikä sen kasvattajasta tai vanhemmista ole tietoa.

  Jälkeläisinfo

01 wD-t. Cahn Meiriona s. 17.11'08, i. Chelsea's Kye May
02 wD-o. Cahn Dragket s. 24.12'08, i. Drystan GB
03 wD-t. Cahn Neifidor s. 29.12'08, i. Heb Ceimiad
04 wD-t. Cahn Anwyliaeth s. 20.01'09, i. Pennowood Mazetto
05 wD-t. Cahn Iola s. 01.04'09, i. Ewythr Igor

  Kisamenestys

11.06.2008 KRJ The Homeless Guy, Helppo C, 6/53
11.06.2008 KRJ The Homeless Guy, Vaativa B, 4/51
11.06.2008 KRJ The Homeless Guy, Vaativa B, 2/51
11.06.2008 KRJ The Homeless Guy, Helppo C, 6/53
13.06.2008 KRJ Charmeur Dressage, Vaativa B, 3/16
14.06.2008 KRJ Double Trouble, Vaativa A, 1/34
15.06.2008 KRJ Double Trouble, Vaativa A, 2/44
20.06.2008 KRJ O'Polo Warmbloods, Helppo C, 3/111
20.06.2008 KRJ Bleyena, Vaativa B, 1/40
20.06.2008 KRJ Bleyena, Vaativa A, 2/40
25.06.2008 KRJ Piipari, Vaativa B, 5/36
25.06.2008 KRJ Piipari, Vaativa A, 4/33
01.12.2008 KRJ RK Solina, Helppo A, 6/51
05.12.2008 KRJ Jerry, Helppo C, 3/50
22.12.2008 KRJ Suburban, Helppo A, 4/31
19.12.2008 KRJ Jerry, Helppo C, 1/50
03.12.2008 KRJ Karmiini, Helppo B, 2/131
02.06.2009 KRJ Mistake, Helppo A, 1/50
22.05.2009 KRJ Maple's Stable, Helppo A, 5/36
21.05.2009 KRJ Briton's Farm, Vaativa B, 1/89
20.05.2009 KRJ DR, KN Special, 6/36
19.05.2009 KRJ Pörröpompula, Helppo A, 1/39
14.05.2009 KRJ Katkoviis, KN Special, 4/39
31.05.2009 KRJ Yersinio, Vaativa B, 2/50
29.05.2009 KRJ Golden Rose, KN Special, 2/30
29.06.2009 KRJ Gwen Ponies, Helppo B, 6/47
11.07.2009 KRJ KK Bailador, Helppo A, 6/56
21.07.2009 KRJ Huvitutti, Helppo B, 5/60
01.07.2009 KRJ Március, Helppo A, 8/82
05.07.2009 KRJ Rajaton, Helppo A, 3/48
01.07.2009 KRJ St Kukkakeppi, Vaativa B, 1/23
10.07.2009 KRJ Svärjade, Helppo B, 6/60
10.07.2009 KRJ Reeyah Ponies, Helppo B, 6/40
17.07.2009 KRJ Lumihiutale, Vaativa B, 2/50
15.07.2009 KRJ Sarkasmi, Helppo B, 7/100
15.07.2009 KRJ Lumihiutale, Vaativa B, 2/50
15.07.2009 KRJ Baya Dressage, Helppo B, 1/60
20.07.2009 KRJ Gräslund, Helppo B, 5/30
22.07.2009 KRJ Gräslund, Helppo B, 4/30

20.08.2008 NJ Keinumäki, Welsh sec. D Tammat, LKV1, BIS4, MVA-SERT, JS (pt. Mira L.)

  Valmennukset ja päiväkirja

Ei vielä mitään.

PICTURES - V. HAGEMEISTER