Tuulenpesän Kartano

Tiusan Auliina

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen eikä liity mitenkään kuvien hevoseen

   

@ kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

NIMI Tiusan Auliina "Alli" Rekisterinumero VH18-018-0046
SYNTYNYT 16.12.2017 (4 vuotta) ROTU, SUKUPUOLI Suomenhevonen-tamma
väri tummanpunaruunikko SÄKÄKORKEUS 159 cm
OMISTAJA Tuulia T. VRL-00084 KASVATTAJA Isla,Tiusan suomalaiset
Koulutustaso re 110cm SAAVUTUKSET KTK II,SV II

Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus 2-vuotiaana 20.02.2018
7,4 + 10 + 4 + 7 = 28,4 SV II

Marraskuun 2022 kantakirjaustilaisuus 30.11.2022
19 + 20 + 19 + 19 = 77p. KTK-II

Tiusan Auliina on näitä hankintoja joita tuli harkittua vähän pidempään ennen kuin jätin tarjouksen. Nähdessäni tammavarsan ensimmäistä kertaa tamma-ja varsanäyttelyissä sen ollessa vain kuukauden ikäinen. Tuolloin ylisuuret korvat muihin mittasuhteisiin mitoitettuna omaava tammavarsa ei tehnyt minuun vaikutusta, mutta paria kuukautta myöhemmin nähdessäni varsan uudelleen oli sen olemus muuttunut melkoisesti enkä saattanut kuin ihailla varsan itsevarmaa olemusta. Kuullessani varsan olevan myynnissä soitin sen kasvattajalle kyselläkseni lisää tammavarsasta ja sen suvusta. Sukunsa puolesta varsa osoittautui meille sopivaksi, joten harkittuani asiaa pari päivää soitin uudestaan tamman kasvattajalle Islalle ja jätin siitä ostotarjouksen, jonka nainen auliisti hyväksyi. Neuvoteltuamme vielä jonkinaikaa hinnasta sovimme että varsa kuljetettaisiin uuteen kotiinsa tammikuun alussa vuoden ikäisenä.

Alli on perusluonteeltaan hyvin ystävällinen tammaneiti, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Hoitotoimenpiteet tamma antaa tehdä ilman sen kummempia vastusteluja eikä sitä näin ollen täydykään pakosti sitoa kiinni, sillä se kyllä osaa seisoa aloillaan käskettäessä. Sen karsinanovea ei kuitenkaan parane jättää missään vaiheessa auki, sillä neitihän häippäisee heti avoimesta karsinan ovesta omille teilleen eikä anna ottaa itseään aivan helposti kiinni. Harjattaessa Alli seisoo rauhallisesti aloillaan nauttien saamastaan huomiosta. Sen kanssa on kuitenkin hyvä muistaa että neiti on hyvin päänarka, joten sen päänlähellä on liikuttava pienin ja hitain liikkein. Varusteet tamma antaa laittaa ongelmitta joskin suitsia laitettaessa nostelee päätään ylös, mikäli suitsia yrittää laittaa sen päähän liian nopein liikkein. Talutettaessa seuraa kuuliaisesti taluttajansa perässä, joskin saattaa hieman vitkutella orien ollessa lähettyvillä. Muihin hevosiin suhtautuu ystävällisesti, mutta ärsyyntyy herkästi mikäli sen kavioille tullaan hyppimään ja puolustaakin omaa tilaansa raivokkaasti kavioin ja hampain.

Ratsastettaessa Allin kanssa saa alkuun vähän tapella vauhtien suhteen, sillä neiti on melkoinen kaahottaja eikä näin ollen haluaisikaan oikein pysyä hitaammissa askellajeissa edes alkulämmittelyjen ajan. Kuitenkin kun neidille saa tehtyä selväksi, että ratsastaja on se joka määrää vauhdeista tottelee se ratsastajansa pidätteitä hyvin, vaikkakin saattaa kulkea hitaammissa askellajeissa kiireisin ja lyhyin askelin protestiksi. Muutoin tamma tottelee hyvin ratsastajansa apuja eikä sitä täydy paljon komentaa. Allilla on tahdikas ja joustava joskin melko lyhyt askellus, minkä ansiosta se mahtuu hyvin ahtaisiinkin esteväleihin. Esteratsunahan tamma on sangen taidokas tapaus omaten hyvän hyppytekniikan ja se osaa myöskin arvioida hyvin oikeat ponnistuspaikat. Ratsastajan tehtäväksi jääkin näin ollen pääsääntöisesti ohjata tamma oikeassa järjestyksessä esteiden ylitse. Kaikkein kirkkaimman värisillä esteillä neiti saattaa kaivata hieman rohkaisua, mutta muutoin se hyppää yli esteestä kuin esteestä korvaansa lotkauttamatta. Alli ei ole kaikista ketterin tapaus, mutta kääntyy silti hyvin suhteellisen pienistäkin kulmista.

i. Pärren Mortteli
KTK III,ERJ I,SLA I
ii. Mortteeri iii. Sointuvan Mortti
iie. Mörkövaaran Vennikko
ie. Reposaaren Sihinä
ERJ I
iei. Karmiinin Karri
ERJ III
iee. Kultaisen Liigan Säpinä
ERJ II,SLA II
e. Turmeltajan Auriina
KTK III,ERJ III
ei. Rohkean Apollo
KTK III,ERJ I,SLA I
eii. Turmeltajan Asterix
KTK III,ERJ I,YLA II,SLA I
eie. Mörkövaaran Larissa
KTK III
ee. Moon Amoriina
KTK II,ERJ I,SLA I
eei. Moon Verjnuarmu
ERJ II,YLA I,SLA I
eee. Moon Annikki
ERJ I

ei jälkeläisiä

NJ
11.02.2018 Vähäpelto 4. Suomenhevostammat irtoSERT
ERJ
ainoastaan sijoitukset
01 02.03.2022 Teilikorpi lk 02: 110cm 05/30
02 16.03.2022 Teilikorpi lk 02: 110cm 04/30
03 19.03.2022 Teilikorpi lk 02: 110cm 03/30
04 06.05.2022 Hiivurin Suomenhevoset lk 03: 110cm 07/60
05 07.05.2022 Hiivurin Suomenhevoset lk 03: 110cm 01/60
06 13.05.2022 Hiivurin Suomenhevoset lk 03: 110cm 07/60
07 22.05.2022 Hiivurin Suomenhevoset lk 03: 110cm 02/60
08 27.05.2022 Hiivurin Suomenhevoset lk 03: 110cm 05/60
09 29.05.2022 Hiivurin Suomenhevoset lk 03: 110cm 04/60
10 30.05.2022 Hiivurin Suomenhevoset lk 03: 110cm 04/60
11 03.08.2022 Kaihovaara lk 04: 110cm 06/40
12 06.08.2022 Kaihovaara lk 04: 110cm 05/40
13 07.08.2022 Kaihovaara lk 04: 110cm 02/40
14 30.08.2022 Kaihovaara lk 04: 110cm 06/40
15 23.12.2022 Empyrean lk 05: 110cm 04/29
16 27.12.2022 Empyrean lk 05: 110cm 03/29
17 29.12.2022 Empyrean lk 05: 110cm 04/29
18 20.01.2023 Viihdelinna lk 05: 110cm 06/45
19 04.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset lk 03: 110cm 03/30
20 09.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset lk 03: 110cm 02/30


21 10.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset lk 03: 110cm 05/30
22 19.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset lk 03: 110cm 01/30

PÄIVÄKIRJA & VALMENNUKSET

16.12.2017 Syntymä (kirjoittaja: Isla Tiusanen)
Turmeltajan Auriinan varsominen joulukuussa ei ollut yllätys vaan toivottu asia, mutta se hetki oli kaukana toivotusta, kun kokenut synnyttäjä ei yhtäkkiä saanutkaan pienokaistaan ulos. Tilanne eskaloitui hyvin nopeasti. Ensin istuin Jarnon kanssa sohvalla katsoen varsomiskarsinan tapahtumia tv-ruudussa ja yhtäkkiä juoksinkin paniikissa kohti tallirakennusta auttamaan oljilla tuskissaan makaavaa tammaani. Varsan etujalatkaan eivät näkyneet niin, että niistä olisi mitenkään varsan voinut kiskoa ulos supistusten myötä. Lopuksi tummanrautias tamma ei enää jaksanut ponnistaa, vaan makasi olkien päällä puuskuttaen ja hikoillen tuskallisesti.

“Älä luovuta, älä luovuta.” Kuiskailin Auriinan korvaan mahdollisimman rauhallisesti ja silittelin sen sylissäni retkottavaa päätä. Jarno lähti soittamaan heti eläinlääkärin paikalle, enkä itse siinä olkien päällä istuessani tajunnut ajankulusta mitään. Yhtäkkiä kuulin eläinlääkärimme Einon äänen selkäni takaa ja nousin olkipatjalta tärisevin jaloin seisomaan. Eino kehotti minua poistumaan paikalta, etten aiheuttaisi enempää paniikkia tammalle ollen vain vahingoksi. Olin lähellä tiuskaista jotain rumaa, mutta nyrkit yhteen puristettuina kävelin pois tallirakennuksesta keittämään kahvia. Kello oli 06:17 kun Jarno asteli keittiöön hymyillen ja tokaisi, että kummatkin tulevat toipumaan tapahtumasta vaikka Auriina saikin aika rajun näköisiä haavoja jotka tikattiin. Huokaisin syvään. Olikohan tämä varsa meidän tallin joulun ihme.

“Me kasvatetaan vain yleispainotteisia hevosia, muistatko? Eikä edes olisi tilaa.” Jarno tokaisi kysyvän ilmeensä kanssa pöydän toisesta päädystä. Nyökyttelin kihlatulleni mumisten samalla jotain suomenkielen tapaista, mutten pystynyt katsomaan häntä silmiin. Miten voikin joka kerta tuntua näin pahalta kirjoittaa myynti-ilmoitusta omasta kasvatista, etenkin kun tämän myymisestä tiedettiin etukäteen - meillähän oli tammasta jo yksi kotiin jäänyt jälkeläinen.