Kopsan Mikä Boogie
Sivujen hevonen on virtuaalihevonen eikä liity mitenkään kuvien hevoseen

@ wishmaster
| NIMI | Kopsan Mikä Boogie "Boogie" | Rekisterinumero | VH14-018-0255 |
| SYNTYNYT | 01.10.2011 (18 vuotta) | ROTU, SUKUPUOLI | Suomenhevonen-ruuna |
| väri | rautias | SÄKÄKORKEUS | 163 cm |
| OMISTAJA | Tuulia T. VRL-00084 | KASVATTAJA | Kopsan Suomenhevoset, FIN |
| Koulutustaso | ko Vaativa B re 100cm | SAAVUTUKSET | ei saavutuksia |
Kopsan Mikä Boogie ostettiin darialta tammikuussa 2014. Suunnittelin tuolloin aloittavani uudestaan kilpailemisen VRL:n alaisissa kisoissa ja ajatus uudelleen aloittamisesta muutamalla tuontihevosella kuulosti hyvältä ajatukselta. Pyysinkin dariaa etsimään minulle pari hyväsukuista suomenhevosta. Boogie saapui Tuulenpesään pari päivää Tenholan Turhapuron jälkeen ollen näin tallin toinen asukas. Päästyään ulos trailerista Boogie katseli uteliaana ympärilleen, muttei kuitenkaan vaivautunut vastaamaan Tenhon tervetulo toivotuksiin.
Boogie on luonteeltaan oikea symppis ja todellinen herrasmies. Lapset rakastavat ruunaa, minkä johdosta tämän karsinan eteen onkin aina kokoontunut liuta lapsia. Kaikeksi onneksi Boogie ei tästä häiriinny vaan näyttää päinvastoin nauttivan huomion keskipisteenä olemisesta. Harjattaessa herra nauttii saamastaan huomiosta täysin siemauksin silmät puoliummessa aloillaan nuokkuen. Boogie ei yleensä aiheuta ongelmia satuloitaessa, mutta silläkin on huonot päivänsä, jolloin kannattaa varautua pullisteluun ja pään viskomiseen. Vesi on sitten se yksi ja ainoa asia, josta muutoin herrasmiesmäinen Boogie ei pidä alkuunsa. Pesemiseen kannattaakin varata runsaasti aikaa, sillä ruuna pyrkii tilanteesta karkuun kaikin mahdollisin tavoin. Talutettaessa Boogie seuraa taluttajaansa tuttuun herrasmiemäiseen tapaansa, minkä johdosta narun päähän uskaltaa laittaa hieman pienemmänkin lapsen. Toisiin hevosiin herra suhtautuu tyynen arvokkaasti eikä pidä meteliä itsestään.
Ratsuna Boogie toimii kuin unelma istui selässä sitten kokeneempi ratsastaja tai innosta kiljuva kakara. Kakaroita ei tosin päästetä ruunan selkään ilman valvontaa, sillä herralla on todella herkkä suu eikä se siedä suusta kiskomista. Boogie pysähtyykin kuin seinään mikäli sitä vetää suusta eikä liiku ennenkuin ohjia löysätään. Koulua ruuna menisi, vaikka joka päivä jos saisi itse valita. Boogie kuuntelee aina ratsastajansa apuja tarkasti ja toimii pienimmästäkin annetusta avusta. Herran kanssa on ilo työskennellä myös siinä mielessä, että se laittaa kaiken likoon oltiin sitten kotikentällä harjoittelemassa tai kilpailuissa. Esteitä ruunan kanssa hypätään harvakseltaan, vaikka siltä löytyisikin ponnua ja intoa korkeammallekin kuin koulutustasossa sanotaan. Maastossa Boogie nauttii täysin siemauksin ympärillään vallitsevasta rauhasta. Ruuna on myös erittäin varmajalkainen minkä johdosta sen kanssa uskaltaa mennä hieman pienemmillekin poluille, joilla heikkojalkaisemmat eivät pärjäisi. Sateella haaveet maastoon menemisestä on kuitenkin syytä unohtaa, sillä arvon herrahan ei suvaitse pistää turpaansa tallista ulos mikäli taivaalta tulee pisarakaan vettä. Sadekeleillä kannattaakin keskittyä suosiolla treenaamaan maneesissa ellei sitten halua juuttua jonnekin tienvarteen kaatosateella herran päättäessä, että hän ei liiku enää mihinkään.
| i. Kulman Kingi | ii. Sorilan Houdini | iii. Kahlekuningas |
| iie. Sorilan Majesteetti | ||
| ie. Jokeriina | iei. Jokeri | |
| iee. Sokerinupun Karamelli | ||
| e. Pirttiharjun Neutroni | ei. Upponalle | eii. Alfons |
| eie. Visurin Tikkunekku | ||
| ee. Reetan Karjala | eei. Viikari | |
| eee. Sokerihammas |
ei jälkeläisiä
i. Kulman Kingi on menestynyt kouluratsu ja siltä löytyy useampi suomenhevosten mestaruus. Luonteeltaan ori on yleisesti ottaen nimensä mukainen villiherra, se osaa kyllä viedä ja pelleillä jos siihen annetaan mahdollisuus. Yhteispelin toimiessa ori on miellyttävä ratsastaa, mutta sitä samaa ei voi aina sanoa hoito- ja käsittelytilanteissa. Ori syttyy aina kilpailutilanteisiin ja se selvästi rakastaa esiintymistä. Komea ulkokuori siis hieman pettää, kun sen kanssa touhuaa muuten kun ratsastaen. Kouluratsastuksen lisäksi Kulman Kingi hyppää näppärästi, mutta estekilpailut ovat jääneet vähemmälle omistajan aristaessa niiden hyppäämistä. Ori on kantakirjattu III-palkinnolla, joka on jälkeläis- ja kilpailunäyttöjen perusteella korotettu kakkos palkinnoksi. Jälkeläisilleen Kulman Kingi on näyttänyt periyttävän elastista ravia ja hyvää rakennetta, sekä isänsä tapaan vahvaa luonnetta.
ii. Sorilan Houdini on suomenhevosena harvinainen näky vaativilla kouluratsastusradoilla. Ori on ratsastajansa kanssa niittänyt tasaisesti menestystä puoliveriratsukoiden joukossa kansallisella tasolla ja sen on voittanut useamman kerran koulumestaruuskilpailut. Menestyvän kilpailu-uran takana on pitkäjänteinen työ, sillä ori ei ollut mikään helpoin ratsukoulutettava. Sorilan Houdini on tunnettu vahvasta ja hieman haastavasta luonteestaan. Kovan ulkokuoren alta paljastuu yhteisen sävelen myötä ori jolla on valtava työmotivaatio ja kapasiteetti. Ori siirtyi jalostuskäyttöön vasta kilpailu-uransa päätyttyä ja se kerkesi saamaan parisenkymmentä jälkeläistä ennenkuin se siirtyi vihreillelaitumille ärhäkän kasvaimen vuoksi. Jälkeläisilleen Sorilan Houdini periytti joustavaa liikettä ja vahvaa luonnetta.
ie. Kevytrakenteinen ja siro Jokeriina saavutti kantakirjauksessa erinomaiset käyttöpisteet, saaden 8 ja 9 arvosanoja. Rakenteellisesti tamma sai kehuja jalkojen ja kavioiden terveydestä, kantakirjapalkinnoksi Jokeriina saavutti III-palkinnon. Ennen kantakirjaamista ja siirtymistä jalostukseen, Jokeriina kisasi kenttä- ja esteratsastuksessa aluetasolla saaden tasaisesti hyviä kilpailutuloksia. Tamman kisaura päättyi jalan venähtämiseen maastoesteradalla. Jalka kestää kevyen harjoittelemisen, mutta ei enää kilpailemista vaativammalla tasolla. Kulman Kingi on tamman neljäs jälkeläinen ja edellisille varsoille tamma on periyttänyt kevyehköä rakennetta hyvällä jalka-asennolla ja vahvoilla kavioilla. Varsat ja tamma itse ovat luonteeltaan helposti käsiteltäviä ja rauhallisia ratsastettavia.
e. Pirttiharjun Neutroni on mielenkiintoinen yhdistelmä vanhoja hieman tuntemattomampia ja uudempia sukulinjoja. Tamman isänpuolta ei ole kovinkaan paljon nähty, mutta emänpuoli on senkin edestä täynnä tunnettuja ravi- ja ratsuhevosia. Pirttiharjun Neutroni itse edustaa rakenteelta hieman sitä vanhanaikaisempaa suomenhevoslinjaa. Luonteeltaan tämä vaaleanpunarautiaan värinen tamma on miellyttävä ja rehti. Pirttiharjun Neutroni koulutettiin alunperin esteratsuksi, mutta omistajan vaihdoksen myötä siitä tuli kouluratsu uuden omistajan estekammon vuoksi. Hyppykapasiteettii, metrin radoilta, muuttui helppo A:n kouluratojen kiertämiseen. Kilpauransa jälkeen tamma siirtyi jalostusleasing käyttöön Jarno Kuukarin suomenhevostalleille. Tammalla oli todella vahva laukka, jota se periytti myös varsoillensa. Varsoja tamma on saanut tähän mennessä kaksi.
ei. Raskaampirakenteinen Upponalle toimi pienellä maatilalla monitoimihevosena koko elinikänsä. Talvisin ori veti rekeä, kesäisin se toimi perheen lasten ratsuna ja perheen isännän metsätyökaverina. Anselmilla oli mitä tasaisimmat liikkeet ja niiden kyydissä oli mukava istua. Tästä orista olisi tullut varmasti hyvä kouluratsu. Luonteeltaan ori oli rauhallinen ja kuuliainen, jonka uskalsi jättää pienempienkin lasten harjailtavaksi. Jälkeläisiä ori sai kaksi hieman vanhemmalla iällä.
ee. Reetan Karjala tulee menestyneestä ravisuvusta, ja siitä odotettiin myös suurta ravitähteä. Tamman varsa-aikojen koelähdöt menivätkin räväkkä luonteisen tamman kanssa hyvin, mutta siirtyminen vaativampiin lähtöihin oli takkuista. Temperamenttinen tamma ei ollut mikään helpoin ajettava ja se sortui herkästi laukoille. Pitkän harkinnan jälkeen tamma päätettiin myyntiin ratsutettavaksi. Kukaan ei aluksi uskonut Reetan Karjalan kykyihin ja muutaman omistajan vaihdoksen jälkeen se päätyi pienelle maalaistallille, jossa sillä maastoiltiin ensiksi paljon ja sen jälkeen sen kanssa alettiin varovaisesti ratsastelemaan kentällä. Alku ei tamman kanssa ollut helppoa, mutta sen kyvyt esteratsastukseen nähtiin, joten ratsukoulutusta vietiin sinnikkäästi eteenpäin. Reetan Karjala kisasikin lopulta hyvin 100-110cm esteluokkia. Jälkeläisiä tamma kerkesi saamaan kolme, ennen kuin menehtyi traagisesti tallipalossa vain 15-vuotiaana.
@ Sukuselvitys Lianna
|
KRJ ainoastaan sijoitukset 01 02/2014 Haavelaakso Helppo A 01/30 02 18.03.2014 Linya Stud lk 02: Vaativa B Kutsu 05/100 03 21.03.2014 Linya Stud lk 02: Vaativa B Kutsu 04/100 04 04.04.2014 Suomenhevostalli Armas lk 05: Vaativa B Kutsu 06/40 05 10.04.2014 Riiviöt lk 04: Vaativa BKutsu 05/50 06 05.05.2014 Jindabyne lk 02: Vaativa B Kutsu 02/40 07 12.05.2014 Diethelm Stables lk 04: Vaativa B Kutsu 07/60 08 12.05.2014 Linya Stud lk 04: Vaativa B Kutsu 04/60 09 13.05.2014 Diethelm Stables lk 04: Vaativa B Kutsu 06/60 10 17.05.2014 Kelokorven Suomenhevoset lk 04: Vaativa B Kutsu 02/60 11 18.05.2014 Linya Stud lk 04: Vaativa B Kutsu 06/60 12 19.05.2014 Diethelm Stables lk 04: Vaativa B Kutsu 05/60 13 19.05.2014 Linya Stud lk 04: Vaativa B Kutsu 05/60 14 26.06.2014 Mörkövaara lk 04: Vaativa B Kutsu 06/40 15 29.06.2014 Mörkövaara lk 04: Vaativa B Kutsu 06/40 16 01.07.2014 Ventos lk 03: Vaativa B Kutsu 04/40 17 01.07.2014 Virtuaalitalli Dei lk 03: Vaativa B Kutsu 04/60 18 03.07.2014 Ventos lk 03: Vaativa B Kutsu 03/40 19 10.07.2014 Ulapan Talli lk 04: Vaativa B Kutsu 02/40 20 15.08.2014 Kisakeskus Perderesies lk 04: Vaativa B Kutsu 02/43 21 18.08.2014 Fiktio lk 05: Vaativa B Kutsu 05/46 22 20.08.2014 Fiktio lk 05: Vaativa B Kutsu 02/46 23 14.09.2014 Kilpailukeskus Reiter lk 01: Vaativa B Kutsu 05/30 24 17.09.2014 Kilpailukeskus Reiter lk 01: Vaativa B Kutsu 05/30 |
25 27.09.2014 Kilpailukeskus Stewart lk 04: Vaativa B Kutsu 03/58 26 28.09.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 04/40 27 29.09.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 06/40 28 30.09.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 05/40 29 05.10.2014 6 Sins lk 04: Vaativa B Kutsu 06/50 30 06.10.2014 al Najya lk 03: Vaativa B Kutsu 03/30 31 07.10.2014 6 Sins lk 04: Vaativa B Kutsu 07/50 32 10.10.2014 Vanima lk 03: Vaativa B Kutsu 03/30 33 22.10.2014 Vanima lk 03: Vaativa B Kutsu 05/26 34 23.10.2014 Claridge Stud lk 03: Vaativa B Kutsu 03/50 35 23.10.2014 Vanima lk 03: Vaativa B Kutsu 04/26 36 24.10.2014 Vanima lk 03: Vaativa B Kutsu 01/26 37 29.10.2014 Marike lk 05: Vaativa B Kutsu 02/60 38 04.11.2014 Yemene lk 01: Vaativa B Kutsu 04/40 39 11.11.2014 Niininki lk 05: Vaativa B Kutsu 03/30 40 15.11.2014 Niininki lk 05: Vaativa B Kutsu 01/30 41 19.11.2014 vrt Wuki lk 06: Vaativa B Kutsu 04/60 42 25.11.2014 Zurück lk 05: Vaativa B Kutsu 05/26 43 28.11.2014 Zurück lk 05: Vaativa B Kutsu 05/26 44 30.11.2014 Honeydale Ponies lk 01: Vaativa B Kutsu 05/79 45 08.12.2014 Mörkövaara lk 03: Vaativa B Kutsu 04/40 46 20.12.2014 Dainty lk 01: Vaativa B Kutsu 05/40 47 23.12.2014 Dainty lk 01: Vaativa B Kutsu 04/40 |
