Tuulenpesän Kartano

Kaunon Ennuskivi

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen eikä liity mitenkään kuvien hevoseen



@ kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

NIMI Kaunon Ennuskivi "Ermu" Rekisterinumero VH16-018-2551
SYNTYNYT 01.09.2016 (4 vuotta) ROTU, SUKUPUOLI Suomenpienhevonen-ori
väri voikko SÄKÄKORKEUS 148 cm
OMISTAJA Tuulia T. VRL-00084 KASVATTAJA rukkanen,Kaunovaara
Koulutustaso ko Vaativa B SAAVUTUKSET KTK III

Maaliskuun 2017 kantakirjaustilaisuus 20.03.2017
14 + 16 + 16 + 16 = 62p. KTK-III

Kaunon Ennuskivi tuli meille Kaunovaarasta tilausvarsana yhdessä kahden muun hevosen kanssa. Kaikki sai alkunsa nähdessäni rukkasen tarjoavan suomenhevosiaan niin tammoja kuin orejakin ulkopuoliseen jalostuskäyttöön. Meillä oli Tuulenpesässä jo muutama lupaavantuntuinen kaunovaaralainen, joten katsoin tämän hyväksi tilaisuudeksi hankkia talliin muutama kaunovaaralainen lisää. Rupesinkin näin ollen oitis käymään tarjolla olevia hevosia läpi ja muodostamaan niistä itselleni mielekkeitä yhdistelmiä. Lopputuloksena oli kolme yhdistelmää, joita ehdotin rukkaselle, jolle kaikki ehdottamani yhdistelmät onneksi sopivat. Syyskuun alussa maailmaan sitten putkahti kolme hienoa suomenhevosvarsaa, joista yksi oli isänsä Tuulenpesän Ennustajan voikon värityksen perinyt pienikokoinen orivarsa, jolle annettiin nimeksi Kaunon Ennuskivi. Rukkasen kanssa sovimme, että tulisin hakemaan varsat uuteen kotiinsa Tuulenpesään niiden täytettyä vuoden, mitä ennen ne saisivat rauhassa kasvaa nuoriksi hevosenaluiksi kasvattajansa luona pihatossa.

Ermu on hyvin vilkasluonteinen oriherra, jota voisi luonnehtia myöskin melkoiseksi ADHD-pakkaukseksi, sillä herra ei malta pysyä hetkeäkään aloillaan. Tämän takia ori tulisikin sitoa kiinni hoitotoimenpiteiden ajaksi, sillä irti pidettynä se pyörii kokoajan ympyrää kuin häkkyrä. Kiinnisidottunakin ori liikehtii kokoajan vähän aika koskaan pysy täysin paikallaan, mutta liikehtimistä kuitenkin esiintyy paljon vähemmän verrattuna siihen jos herra olisi irrallaan. Harjattaessa Ermu nauttii täysin siemauksin harjan hierovista vedoista, mutta muuttuu pian levottomaksi, mikäli kyseessä on jotain muuta kuin pikaharjaus. Herralle vain pitää etenkin syksyisin ja keväisin tehdä harmittavan usein perusteellinen harjaus, sillä sillä on taipumusta käydä piehtaroimassa tarhansa kuraisimmissa paikoissa. Tämä luonnollisesti tietää sitä, että herra tulee usein sisälle talliin muistuttaen enemmän mutapeikkoa kuin hevosta, jolloin perusteellinen harjaus ja jopa pesu ovat paikallaan. Varusteet herra antaa laittaa suht ongelmitta, vaikka suojien laittaminen oriin jalkoihin voikin olla haastavaa oriin kokoajan steppaillessa. Talutettaessa taluttajan on heti tehtävä selväksi oriille, että taluttaja on se joka määrää mihin suuntaan mennään, sillä muuten ori alkaa innostuksissaan vetämään vähän joka suuntaan. Muiden hevosten lähettyvillä herra malttaa yleensä käyttäytyä, mutta tammojen ollessa lähettyvillä se saattaa ruveta haastamaan riitaa muiden orien kanssa, mikäli nämä tulevat liian lähelle.

Ratsastettaessa Ermu kuumuu todella helposti etenkin kun aloitetaan laukkatyöskentely, joten sen kanssa tulisikin ajaa puolipidätteet kunnolla läpi jo alkuveryttelyjen aikana. Ori tarvitsee muutenkin ratsastajakseen henkilön, joka ei vauhtia pelkää, sillä tämän herran kanssa meno voi välillä yltyä melkoisen vauhdikkaaksi. Ermu toimii parhaiten hieman normaalia isommilla mutta kuitenkin pehmeillä avuilla ja etenkään suusta sahaamista ori ei siedä lainkaan, vaikkei se vedäkään hernettä nenään, jos sitä joskus vetää vähän kovempaa suusta. Oriilla on ilmavat ja elastiset askellajit joita kelpaa esitellä krantuimmillekin kouluratojen tuomareille. Kouluaitojen sisäpuolella Ermu on muutenkin komea näky kulkiessaan muodossa pitkä hopeanhohtoinen harja vapaana liehuen. Koululiikkeet ovat oriille juuri sopivaa haastetta eikä se etenkään uusia koululiikkeitä opeteltaessa ehdi miettimään jyräämistä joutuessaan keskittämään kaiken huomionsa työntekoon.

i. Tuulenpesän Ennustaja
KTK II
ii. Viehättävän Enneuni
KTK III,KRJ I,YLA III,SLA I
iii. Unisieppari
Ch,KTK III,SLA II
iie. Porvaripimu
VIR MVA Ch,KTK II
ie. Viehättävän Venla
KTK III,KRJ I,YLA III,SLA II
iei. Vimma Vei
Ch,KTK II,KRJ II
iee. Pirun Morsian
KRJ II,YLA II,SLA II
e. T.R. Kumina
KTK III
ei. Fiktion Kuunari
Ch,KTK III,VVJ I,YLA II,SLA II
eii. Pikku-Vinssi
VIR MVA Ch,KTK II
eie. Maktaleena
Ch,KTK II,VVJ II
ee. N.I.N. Lumiturpa eei. Rimurin Lento
VIR MVA Ch,KTK II
eee. N.I.N. Kielo

ei jälkeläisiä

KRJ
ainoastaan sijoitukset
01 02.02.2017 Ventos lk 03: Vaativa B Kutsu 4/30
02 03.02.2017 Ventos lk 04: Vaativa B Kutsu 4/30
03 04.02.2017 Ventos lk 03: Vaativa B Kutsu 3/40
04 05.02.2017 Ventos lk 03: Vaativa B Kutsu 1/30
05 07.02.2017 Teilikorpi lk 03: Vaativa B Kutsu 5/50
06 09.02.2017 Ventos lk 04: Vaativa B Kutsu 3/30
07 10.02.2017 Ventos lk 03: Vaativa B Kutsu 5/40
08 10.02.2017 Teilikorpi lk 03: Vaativa B Kutsu 5/50
09 12.02.2017 Vaaranmaa lk 04: Vaativa B Kutsu 4/30
10 13.02.2017 Vaaranmaa lk 04: Vaativa B Kutsu 4/30
11 13.02.2017 Teilikorpi lk 06: Vaativa B Kutsu 7/50
12 14.02.2017 Teilikorpi lk 05: Vaativa B Kutsu 5/50
13 14.02.2017 Ruuvalli lk 05: Vaativa B Kutsu 3/30
14 15.02.2017 Kievarinkuja lk 03: Vaativa B Kutsu 6/50
15 16.02.2017 Ruuvalli lk 05: Vaativa B Kutsu 3/30
16 21.02.2017 Romilly lk 02: Vaativa B Kutsu 4/40
17 22.02.2017 Teilikorpi lk 06: Vaativa B Kutsu 2/50
18 22.02.2017 Ventos lk 03: Vaativa B Kutsu 4/40
19 24.02.2017 Ventos lk 03: Vaativa B Kutsu 5/40
20 27.02.2017 Romilly lk 02: Vaativa B Kutsu 5/40



21 05.03.2017 Daelwyn lk 06: Vaativa B Kutsu 06/40
22 03.04.2017 Royal Gear lk 01: Vaativa B Kutsu 05/40
23 15.04.2017 Mörkövaara lk 04: Vaativa B Kutsu 05/30
24 19.04.2017 Mörkövaara lk 04: Vaativa B Kutsu 03/30
25 03.05.2017 Wolf Sporthorses lk 02: Vaativa B Kutsu 02/40
26 24.05.2017 Wolf Sporthorses lk 02: Vaativa B Kutsu 03/40
27 27.05.2017 Wolf Sporthorses lk 02: Vaativa B Kutsu 04/40
28 28.05.2017 Wolf Sporthorses lk 02: Vaativa B Kutsu 04/40
29 02.03.2018 Rustvalla lk 03: Vaativa B Kutsu 04/30
30 03.03.2018 Hengenvaara lk 06: Vaativa B Kutsu 04/93
31 06.03.2018 Rustvalla lk 03: Vaativa B Kutsu 02/30
32 12.01.2021 Cloudfield lk 01: Vaativa B 04/46
33 14.01.2021 Cloudfield lk 01: Vaativa B 04/46
34 16.01.2021 Cloudfield lk 01: Vaativa B 05/46
35 13.02.2021 Yemene lk 02: Vaativa B 05/32
36 16.02.2021 Yemene lk 02: Vaativa B 03/32
37 13.12.2021 Yemene lk 04: Vaativa B 01/40
38 08.01.2022 Lindgård lk 06: Vaativa B 04/60
39 25.01.2022 Divisioona lk 03: Vaativa B 01/40
40 13.02.2022 Mäntykatve lk 06: Vaativa B 03/28
41 17.02.2022 Mäntykatve lk 06: Vaativa B 04/28