Tuulenpesän Kartano

Milkan Kaskivara

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen eikä liity mitenkään kuvien hevoseen

   

@ VRL-00884

NIMI Milkan Kaskivara "Kasi" rekisteriNUMERO VH06-018-5425
SYNTYNYT 06.03.2009 (11 vuotta) ROTU, SUKUPUOLI Suomenhevonen-ori
väri tummanrautias SÄKÄKORKEUS 154 cm
OMISTAJA Tuulia T. VRL-00084 KASVATTAJA Niina,Malsamo
Koulutustaso ko Helppo A re 110cm kerj CIC1 SAAVUTUKSET ERJ II,KERJ III

Esteratsastusjaoksen Laatuarvostelu 28.02.2017
7 + 44 + 12 + 20 + 15 = 98 p. ERJ II

Kenttäratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuus 25.06.2018
6,5 + 41 + 0 + 20 + 15 = 82,5p. KERJ III

Milkan Kaskivara oli ensimmäinen ostokseni suomenhevossiittola Malsamosta. Etsin tuolloin hieman jykevämmän mallista suomenhevosta ja sain kuulla, että Malsamossa voisi olla myynnissä juuri sellainen. Niinpä sitten ajaa hurautin Malsamoon varsoja katsomaan. Perille saavuttuani en voinut kuin ihailla tarhoissa juoksentelevia monen värisiä ja kokoisia suomenhevosia. Etsin omistajan käsiini ja selitin tulleeni katsomaan Kaskivaraa. Omistaja sanoi ottaneensa Kaskivaran jo sisälle pihatosta, jotta voisin katsastaa sen. Kasi oli työntänyt jyhkeän päänsä karsinan oven yli kuullessaan meidän lähestyvän. Niina otti oriin ulos karsinasta, jotta voisin katsella sitä hieman lähemmin. Rakenteensa puolesta ori oli juuri sitä mitä olin etsinytkin, mutta halusin vielä nähdä sen askellajit, joten menimme kentälle, missä Niina juoksutti Kasia kaikissa askellajeissa, jotta voisin arvioida ne. Pidin näkemästäni, joten tuolloin 1-vuotias Kasi vaihtoi omistajaa. Lastasin oriin autoon samantien ja perille uuteen kotiinsa Kasi saapui muutama tunti myöhemmin.

Luonteeltaan Kaskivara on täydellinen herrasmies eikä tekisi pahaa kärpäsellekään. Lapset suorastaan jumaloivat oria, joka on vain iloinen saadessaan ylimääräistä huomiota. Hoitotoimenpiteiden ajaksi ei oria täydy sitoa kiinni, sillä se seisoo paikoillaan kuin patsas, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Harjattaessa Kasi kutiaa melko helposti, joten sitä harjatessa saa käyttää hieman voimaakin. Varusteiden laitossa ei pitäisi ilmetä minkäänlaisia ongelmia. Eläinlääkäriin Kasi suhtautuu hieman epäileväisesti, mutta antaa tämän kuitenkin tehdä työnsä rauhassa. Talutettaessa seuraa kiltisti taluttajaansa eikä turhia hötkyile. Kasi on ennemminkin erakko luonteeltaan ja pysyy mieluummin hieman etäämmällä toisista hevosista. Se ei kuitenkaan rupea haastamaan riitaa mikäli joutuu olemaan laumassa, mutta hakeutuu hieman kauemmas muista.

Kaskivara on hieman hidas oppinen, joten sen kanssa tarvitaan rutkasti kärsivällisyyttä uusien asioiden opettelussa. Ori on kuitenkin erittäin nöyrä ja miellyttämishaluinen, mikä tekee orista helpon ratsun. Kasi on kuitenkin melko jäykkä, joten se tarvitsee kunnon lämmittelyn ennen tosi toimiin ryhtymistä. Oriilla on melko matalat musta tästäkin huolimatta liidokkaat askellajit, jotka ovat ratsastajalle erittäin mukavat istua. Koulua ori menee mielellään, mutta sen lahjat eivät kuitenkaan riitä kovin pitkälle. Esteillä Kasi on saattaa välillä innostua, mutta tekee useimmiten kuitenkin mitä ratsastaja tahtoo. Orilla on tavattoman voimakas takapää ja siltä löytyykin tästä johtuen ponnistusvoimaa ylittää isotkin esteet kepeästi kuin höyhen. Ori on lisäksi hyvin varma hyppääjä eikä epäröi erikoisenkaan näköisillä esteillä, vaikka ratsastaja hieman epäröisikin.Maastossa ori on pomminvarma ei säiky mitään, joten sen selkään uskaltaa hyvin laittaa epävarmemmankin ratsastajan. Ori ei ehkä ole maastokokeen nopein, mutta se hyppää tasaisen varmasti yli kaikesta mitä sen eteen laitetaan ja mikäli sen kanssa maltetaan pitää yllä tasaisen varmaa matkavauhtia ei ori myöskään väsy kovinkaan helposti.

i. Keinumäen Helmeri
KTK II,ERJ III,YLA II
ii. Sannin Joikuri
VIR MVA Ch
iii. Pikku-Vinssi
VIR MVA Ch,KTK II
iie. Erilan Noita
ie. Raadelman Inkeri
VIR MVA Ch,KTK II,KRJ III,YLA II,SLA I
iei. Valemahti
iee. Ikuisuuskoodi
e. Meren Miisa
YLA II
ei. Hannan Antton
YLA II
eii. MC Myrskytuuli
YLA II
eie. Pikku Pirihuora
KTK III, YLA II
ee. Meren Marianne
KTK III,YLA II,SLA I
eei. Nopsan Potku
VIR MVA Ch,KTK III,SLA I
eee. Keskijuoksun Manna
YLA II, SLA II

25.06.2016 sh-o Kuuralehdon Kasmir (e. Usvatar HIP)
08.05.2017 sh-t Kärmeniemen Odessa (e. Kärmeniemen Texas)

KRJ
ainoastaan sijoitukset
01 04.03.2014 Virtuaalitalli Vaapukka lk 03:Helppo B Kutsu 05/40
02 07.03.2014 Virtuaalitalli Vaapukka lk 03:Helppo B Kutsu 03/40
03 09.03.2014 Virtuaalitalli Vaapukka lk 03:Helppo B Kutsu 05/40
04 12.03.2014 Haavelakso lk 02: Helppo B Kutsu 05/30
05 13.03.2014 Virtuaalitalli Vaapukka lk 03:Helppo B Kutsu 01/40
06 16.03.2014 Ramya Ranch lk 02: Helppo B Kutsu 06/50
07 16.03.2014 Virtuaalitalli Vaapukka lk 02:Helppo B Kutsu 05/40
08 02.04.2014 Suomenhevostalli Armas lk 01: Helppo B Kutsu 04/40
09 04.04.2014 Suomenhevostalli Armas lk 01: Helppo B Kutsu 01/40
10 04.04.2014 WB Riders lk 04: Helppo A Kutsu 02/50
11 08.04.2014 Riiviöt lk 02: Helppo A Kutsu 01/50
12 08.04.2014 WB Riders lk 04: Helppo A Kutsu 06/50
13 25.04.2014 Jindabyne lk 03: Helppo B Kutsu 03/40
14 07.05.2014 Fiktio lk 03: Helppo C Kutsu 03/30
15 09.05.2014 Fiktio lk 03: Helppo C Kutsu 04/30
16 13.05.2014 Kelokorven Suomenhevoset lk 02: Helppo A Kutsu 02/60
17 15.05.2014 Fiktio lk 02: Helppo B Kutsu 03/60
18 15.05.2014 Linya Stud lk 02: Helppo A Kutsu 04/60
19 06.10.2014 al Najya lk 02: Helppo A Kutsu 05/30
20 02.11.2014 Verner lk 02: Helppo A Kutsu 02/30
21 03.12.2014 Mörkövaara lk 02: Helppo A Kutsu 03/40
22 04.12.2014 Moondance lk 04: Helppo A Kutsu 05/40
23 11.12.2014 Mörkövaara lk 02: Helppo A Kutsu 04/40
24 12.01.2015 Aittohaara lk 03: Helppo A Kutsu 09/100
25 16.01.2015 Aittohaara lk 03: Helppo A Kutsu 09/100
26 26.01.2015 Kilpailukeskus Holmberg lk 04: Helppo B Kutsu 06/60
27 20.01.2016 Rumour Ponies lk 01: Helppo A Kutsu 05/30
28 27.01.2016 Kilpailukeskus Stewart lk 05: Helppo A Kutsu 10/100
29 07.03.2016 Turmeltaja lk 01: Helppo A Kutsu 02/30
30 12.03.2016 Huvitutti lk 02: Helppo A Kutsu 03/40
31 13.03.2016 Huvitutti lk 02: Helppo A Kutsu 06/40
32 13.03.2016 Turmeltaja lk 01: Helppo A Kutsu 05/30
33 18.03.2016 Huvitutti lk 02: Helppo A Kutsu 04/40
34 19.03.2016 Turmeltaja lk 01: Helppo A Kutsu 04/30
35 20.03.2016 Huvitutti lk 02: Helppo A Kutsu 06/40
36 26.03.2016 Härdelli lk 05: Helppo A Kutsu 02/30
37 01.04.2016 Kilpailukeskus Ginger lk 01: Helppo A Kutsu 04/30
38 02.04.2016 Haavelaakso lk 02: Helppo A Kutsu 05/60
39 04.04.2016 Heljävirta lk 03: Helppo A Kutsu 01/40
40 05.04.2016 Vanima lk 02: Helppo A Kutsu 01/30
41 09.04.2016 Kettula lk 04: Helppo A Kutsu 05/30
42 09.04.2016 Marrasvaara lk 03: Helppo A Kutsu 01/60
43 11.04.2016 Haavelaakso lk 02: Helppo A Kutsu 03/60
44 11.04.2016 Marrasvaara lk 03: Helppo A Kutsu 05/60
45 11.04.2016 Vanima lk 02: Helppo A Kutsu 01/30
46 12.04.2016 Kilpailukeskus Ginger lk 01: Helppo A Kutsu 04/30
47 17.04.2016 Huvitutti lk 01: Helppo A Kutsu 05/30
48 19.04.2016 Escorant Trakehners lk 04: Helppo A Kutsu 06/60
49 20.04.2016 Huvitutti lk 01: Helppo A Kutsu 04/30
50 24.04.2016 Kilpailukeskus Ginger lk 01: Helppo A Kutsu 02/30
51 24.04.2016 Vanima lk 03: Helppo A Kutsu 02/30
52 27.04.2016 Vanima lk 03: Helppo A Kutsu 05/30
53 29.04.2016 Vanima lk 03: Helppo A Kutsu 03/30
54 03.05.2016 Vanima lk 03: Helppo A Kutsu 03/30
55 04.05.2016 Mörkövaara lk 03: Helppo A Kutsu 04/30
56 12.05.2016 Haavelaakso lk 01: Helppo A Kutsu 04/30
57 13.05.2016 Haavelaakso lk 01: Helppo A Kutsu 05/30
58 13.05.2016 Kilpailukeskus Ginger lk 03: Helppo A Kutsu 04/30
59 15.05.2016 Mörkövaara lk 03: Helppo A Kutsu 02/30
60 16.05.2016 Hengenvaara lk 01: Helppo A Kutsu 03/100
61 16.05.2016 Kilpailukeskus Ginger lk 03: Helppo A Kutsu 02/30
62 19.05.2016 Hengenvaara lk 02: Helppo A Kutsu 03/100
63 19.05.2016 Vanima lk 03: Helppo A Kutsu 01/30
64 22.05.2016 Vehkakorpi lk 03: Helppo A Kutsu 03/30
65 23.05.2016 Vanima lk 03: Helppo A Kutsu 03/30
66 24.05.2016 Kauniston tila lk 01: Helppo A Kutsu 03/30
67 24.05.2016 Monadh Shetlands lk 02: Helppo A Kutsu 02/23
68 25.05.2016 Haavelaakso lk 01: Helppo A Kutsu 05/30
69 25.05.2016 Vanima lk 03: Helppo A Kutsu 04/30
70 26.05.2016 Haavelaakso lk 01: Helppo A Kutsu 03/30
71 27.05.2016 Hengenvaara lk 02: Helppo A Kutsu 08/100
72 27.05.2016 Monadh Shetlands lk 02: Helppo A Kutsu 03/23
73 27.05.2016 Mörkövaara lk 03: Helppo A Kutsu 05/30
74 27.05.2016 Vanima lk 03: Helppo A Kutsu 01/30
75 28.05.2016 Kauniston tila lk 01: Helppo A Kutsu 04/30
76 29.05.2016 Mörkövaara lk 03: Helppo A Kutsu 01/30
77 02.06.2016 Turha lk 02: Helppo A Kutsu 05/30
78 03.06.2016 Mörkövaara lk 03: Helppo A Kutsu 03/40
79 07.06.2016 Mörkövaara lk 03: Helppo A Kutsu 03/40
80 10.06.2016 Mörkövaara lk 03: Helppo A Kutsu 02/40

ERJ
ainoastaan sijoitukset
01 10.03.2014 Zurück lk 04:110cm Kutsu 01/30
02 18.03.2014 Haavelaakso lk 03: 110cm Kutsu 04/30
03 24.03.2014 Neuenbürg lk 04: 110cm Kutsu 03/40
04 03.04.2014 WB Riders lk 05: 100cm Kutsu 05/40
05 07.04.2014 WB Riders lk 05: 100cm Kutsu 05/40
06 07.04.2014 WB Riders lk 06: 100cm Kutsu 04/40
07 08.04.2014 Neuenbürg lk 02: 100cm Kutsu 02/40
08 09.04.2014 WB Riders lk 06: 100cm Kutsu 03/40
09 30.04.2014 Wyrda Sporthorses lk 02: 110cm Kutsu 01/30
10 12.05.2014 Brasshill Shore lk 06: 110cm Kutsu 05/30
11 13.05.2014 Brasshill Shore lk 06: 110cm Kutsu 02/30
12 30.06.2014 ERJ CUP Pirunkorpi lk 09: 110cm Kutsu 20/379
13 22.08.2014 Mörkövaara lk 05: 110cm Kutsu 04/40
14 23.08.2014 Shangri La lk 06: 110cm Kutsu 04/30
15 26.08.2014 Shangri La lk 06: 110cm Kutsu 03/30
16 02.10.2014 Zurück lk 06: 110cm Kutsu 05/28
17 27.11.2014 Marike lk 03: 110cm Kutsu 05/47
18 29.11.2014 Marike lk 03: 110cm Kutsu 03/47
19 02.12.2014 Mörkövaara lk 06: 110cm Kutsu 01/30
20 05.12.2014 Mörkövaara lk 06: 110cm Kutsu 01/30
21 08.12.2014 Mörkövaara lk 06: 110cm Kutsu 04/30
22 09.12.2014 Mörkövaara lk 06: 110cm Kutsu 01/30
23 23.12.2014 Kilpailukeskus Holmberg lk 07: 110cm Kutsu 07/50
24 30.01.2015 Mörkövaara lk 04: 110cm Kutsu 05/30
25 02.03.2016 Satumaja lk 08: 110cm Kutsu 03/40
26 03.04.2016 Satulinna lk 04: 110cm Kutsu 05/30
27 07.04.2016 Edelsten Ponies lk 02: 110cm Kutsu 02/30
28 09.04.2016 Edelsten Ponies lk 02: 110cm Kutsu 03/30
29 10.04.2016 Edelsten Ponies lk 02: 110cm Kutsu 03/30
30 14.04.2016 Satulinna lk 04: 110cm Kutsu 02/30
31 17.04.2016 Hengenvaara lk 04: 110cm Kutsu 04/30
32 21.04.2016 Satulinna lk 04: 110cm Kutsu 04/30
33 01.05.2016 Mörkövaara lk 08: 110cm Kutsu 03/30
34 04.05.2016 Satulinna lk 04: 110cm Kutsu 02/30
35 05.05.2016 Mörkövaara lk 08: 110cm Kutsu 01/30
36 05.05.2016 Satulinna lk 04: 110cm Kutsu 01/30
37 07.05.2016 Mörkövaara lk 08: 110cm Kutsu 03/30
38 08.05.2016 Satulinna lk 04: 110cm Kutsu 05/30
39 14.05.2016 Satulinna lk 04: 110cm Kutsu 05/30
40 16.05.2016 Satulinna lk 04: 110cm Kutsu 03/30
41 18.05.2016 Satulinna lk 04: 110cm Kutsu 01/30
42 31.05.2016 ERJ Cup Ventos lk 09: 110cm Kutsu 21/215
43 15.06.2016 Mörkövaara lk 06: 110cm Kutsu 03/30
44 22.06.2016 Metsovaara lk 08: 110cm Kutsu 04/40
45 24.06.2016 Metsovaara lk 08: 110cm Kutsu 06/40
46 27.06.2016 Metsovaara lk 08: 110cm Kutsu 02/40
47 29.06.2016 Metsovaara lk 08: 110cm Kutsu 01/40
48 02.07.2016 Mörkövaara lk 04: 110cm Kutsu 04/30
49 02.07.2016 Turmeltaja lk 04: 110cm Kutsu 05/30
50 07.07.2016 Mörkövaara lk 04: 110cm Kutsu 03/30
51 08.07.2016 Edelsten Ponies lk 01: 110cm Kutsu 05/30
52 16.07.2016 Edelsten Ponies lk 01: 110cm Kutsu 01/30
53 19.07.2016 Oakhill lk 04: 110cm Kutsu 03/30
54 31.07.2016 ERJ Cup Satulinna lk 09: 110cm Kutsu 16/250
55 09.08.2016 Metsovaara lk 05: 110cm Kutsu 04/30
56 12.08.2016 Metsovaara lk 05: 110cm Kutsu 03/30
57 13.08.2016 Viisikko lk 05: 110cm Kutsu 01/19
58 15.08.2016 Viisikko lk 05: 110cm Kutsu 02/19
59 21.08.2016 Ros Cirein lk 05: 110cm Kutsu 03/40
60 25.08.2016 Ros Cirein lk 05: 110cm Kutsu 02/40
61 28.08.2016 Hengenvaara lk 03: 110cm Kutsu 01/30
62 29.08.2016 Hengenvaara lk 03: 110cm Kutsu 03/30
63 29.08.2016 Huvitutti lk 06: 100cm Kutsu 07/50
64 31.08.2016 ERJ Cup Hukkapuro lk 09: 110cm Kutsu 07/169
65 09.09.2016 Breawa lk 02: 110cm Kutsu 03/30
66 10.09.2016 Hortensia lk 01: 110cm Kutsu 05/34
67 10.09.2016 Ros Cirein lk 05: 110cm Kutsu 03/30
68 11.09.2016 Breawa lk 02: 110cm Kutsu 02/30
69 11.09.2016 Breawa lk 02: 110cm Kutsu 02/30
70 12.09.2016 Wyrda Horses lk 05: 110cm Kutsu 02/30
71 13.09.2016 Wyrda Horses lk 05: 110cm Kutsu 01/30
72 14.09.2016 Hortensia lk 01: 110cm Kutsu 06/40
73 15.09.2016 Breawa lk 02: 110cm Kutsu 05/30
74 16.09.2016 Breawa lk 02: 110cm Kutsu 03/30
75 16.09.2016 Hortensia lk 01: 110cm Kutsu 06/40
76 18.09.2016 Breawa lk 02: 110cm Kutsu 05/30
77 21.09.2016 Hortensia lk 01: 110cm Kutsu 02/40
78 24.09.2016 Hengenvaara lk 01: 110cm Kutsu 01/50
79 25.09.2016 Hortensia lk 01: 110cm Kutsu 03/40
80 26.09.2016 Hengenvaara lk 01: 110cm Kutsu 01/50
81 28.09.2016 Wayward Dressage lk 07: 110cm Kutsu 05/30
82 29.09.2016 Hortensia lk 01: 110cm Kutsu 05/40
83 29.09.2016 Wayward Dressage lk 07: 110cm Kutsu 01/30
84 01.10.2016 Ros Cirein lk 05: 110cm Kutsu 06/40
85 05.10.2016 Hortensia lk 01: 110cm Kutsu 04/40
86 06.10.2016 Ros Cirein lk 05: 110cm Kutsu 03/40
87 08.10.2016 Hortensia lk 01: 110cm Kutsu 01/40
KERJ
ainoastaan sijoitukset
01 13.03.2014 Carbon Sporthorses lk 03: CIC1 Kutsu 05/37
02 18.03.2014 Kärmeniemi lk 03: CIC1 Kutsu 04/40
03 25.03.2014 Kärmeniemi lk 03: CIC1 Kutsu 02/40
04 21.04.2014 Bairdon lk 02: CIC1 Kutsu 05/50
05 26.04.2014 Bairdon lk 02: CIC1 Kutsu 06/50
06 30.04.2014 KERJ Cup KK Bailador lk 06: CIC1 (sph) Kutsu 05/93
07 20.05.2014 Ponipallero lk 05: CIC1 Kutsu 02/30
08 22.05.2014 Kadotetut Suomenhevoset lk 05: CIC1 Kutsu 04/30
09 08.08.2014 Littleness lk 02: CIC1 Kutsu 04/47
10 27.08.2014 KK Bailador lk 03: CIC1 Kutsu 05/50
11 28.08.2014 KK Bailador lk 03: CIC1 Kutsu 02/50
12 11.09.2014 VSPY lk 01: CIC1 Kutsu 05/40
13 13.09.2014 VSPY lk 01: CIC1 Kutsu 02/40
14 14.09.2014 VSPY lk 01: CIC1 Kutsu 04/40
15 25.10.2014 Devilsfair lk 02: CIC1 Kutsu 02/22
16 01.11.2014 Rasco Sportponies lk 02: CIC1 Kutsu 02/40
17 01.11.2014 Taikakuun Kartano lk 05: CIC1 Kutsu 02/50
18 03.11.2014 Littleness lk 02: CIC1 Kutsu 06/50
19 03.11.2014 Rasco Sportponies lk 02: CIC1 Kutsu 04/40
20 08.11.2014 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 01/40
21 09.11.2014 Dainty lk 02: CIC1 Kutsu 03/36
22 14.11.2014 Dainty lk 02: CIC1 Kutsu 02/36
23 23.11.2014 KK Bailador lk 01: CIC1 Kutsu 01/35
24 24.11.2014 Whispering Heaven lk 01: CIC1 Kutsu 04/30
25 27.11.2014 Taikakuun Kartano lk 05: CIC1 Kutsu 02/40
26 28.11.2014 Rasco Sportponies lk 02: CIC1 Kutsu 02/40
27 30.11.2014 Taikakuun Kartano lk 05: CIC1 Kutsu 01/40
28 27.12.2014 Taikakuun Kartano lk 04: CIC1 Kutsu 01/50
29 28.12.2014 Taikakuun Kartano lk 04: CIC1 Kutsu 04/50
30 02.02.2015 Mörkövaara lk 03: CIC1 Kutsu 03/40
31 03.02.2015 Mörkövaara lk 03: CIC1 Kutsu 06/40
32 01.03.2016 Kultahuisku lk 02: CIC1 Kutsu 03/26
33 09.04.2016 Heljävirta lk 04: CIC1 Kutsu 02/40
34 09.04.2016 Vanima lk 02: CIC1 Kutsu 05/30
35 10.04.2016 Vanima lk 02: CIC1 Kutsu 05/30
36 12.04.2016 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 01/30
37 12.04.2016 Viisikko lk 04: CIC1 Kutsu 05/30
38 14.04.2016 Viisikko lk 04: CIC1 Kutsu 01/30
39 15.04.2016 Viisikko lk 04: CIC1 Kutsu 02/30
40 19.04.2016 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 02/30
41 20.04.2016 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 04/30
42 21.04.2016 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 04/30
43 21.04.2016 Mörkövaara lk 02: CIC1 Kutsu 04/30
44 24.04.2016 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 04/30
45 27.04.2016 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 05/30
46 30.04.2016 Satulinna lk 03: CIC1 Kutsu 02/30
47 01.05.2016 Vanima lk 03: CIC1 Kutsu 04/30
48 04.05.2016 Satulinna lk 03: CIC1 Kutsu 01/30
49 04.05.2016 Vanima lk 03: CIC1 Kutsu 01/30
50 05.05.2016 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 02/40
51 06.05.2016 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 05/40
52 06.05.2016 Vanima lk 03: CIC1 Kutsu 05/30
53 09.05.2016 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 02/40
54 09.05.2016 Satulinna lk 03: CIC1 Kutsu 05/30
55 16.05.2016 Satulinna lk 03: CIC1 Kutsu 05/30
56 17.05.2016 Satulinna lk 03: CIC1 Kutsu 01/30
57 23.05.2016 Metsovaara lk 02: CIC1 Kutsu 02/26
58 24.05.2016 Tuiskula lk 03: CIC1 Kutsu 03/22
59 26.05.2016 Metsovaara lk 02: CIC1 Kutsu 02/26
60 27.05.2016 Tuiskula lk 03: CIC1 Kutsu 03/22
61 21.06.2016 Kultahuisku lk 03: CIC1 Kutsu 05/30
62 26.06.2016 Kultahuisku lk 03: CIC1 Kutsu 01/30
63 30.06.2016 Kultahuisku lk 03: CIC1 Kutsu 05/30
64 07.07.2016 Koskimäki lk 02: CIC1 Kutsu 03/30
65 10.07.2016 Kisakeskus Lapland lk 01: CIC1 Kutsu 02/23
66 11.07.2016 Kisakeskus Lapland lk 01: CIC1 Kutsu 02/23
67 17.07.2016 Oakhill lk 02: CIC1 Kutsu 02/30
68 18.07.2016 Oakhill lk 02: CIC1 Kutsu 05/30
69 13.08.2016 Mörkövaara lk 03: CIC1 Kutsu 01/40
70 23.08.2016 Oakhill lk 02: CIC1 01/30
71 25.08.2016 Oakhill lk 02: CIC1
01/30

PÄIVÄKIRJA & VALMENNUKSET

23.07.2016 Estevalmennus
Aamukahvin jälkeen kelpasi jälleen ryhtyä työntouhuun ja minä viipotinkin sen jälkeen samoin tein pystyttämään esterataa Tuuliaa ja hänen seuraavaa ratsuaan varten. En tiennyt yhtään, mitä tällä kertaa olisi luvassa, mutta ainakin estekorkeudet huitelivat jo yli metriä, joten ainakin kyseessä oli oltava kapasiteettinen yksilö. Olin juuri saanut kaiken valmiiksi, kun Tuulia ratsasti paikalle tummanrautiaalla suomenhevosorilla, joka oli hiukan raskasrakenteisempaa sorttia. Minä jo hiukan epäilin, olinko sittenkin kuullut hyppykorkeuden väärin, mutta Tuulia kuitenkin vahvisti asian laidan olevan juuri oikein. Noh, ehkäpä parivaljakko saisi minut vielä vakuutettua...

Tuulia lämmitteli oria pitkän tovin ja vaikka pääosin hänen olikin tarkoitus hoitaa verryttely itsenäisesti, heitin silloin tällöin muutamia vinkkejä siihen, miten nainen voisi saada Kasista hiukan vireämmän tapauksen. Ja vireystasoa haasteellisemmaksi osoittautui vielä hevosen kankeus, ori ei nimittäin tuntunut taipuvan oikein mihinkään suuntaan. Volteilla mentiin erittäin hankalannäköisesti ja minä olin entistäkin enemmän varma siitä, ettei tämä hevonen pääsisi yhdenkään esteen yli, ellei tilanteeseen tulisi ratkaiseva muutos. Taoimme perusharjoituksia useamman tovin, kunnes vihdoin olin sen verran vakuuttunut siitä, että voisimme aloittaa itse estevalmennuksen.

Tässä vaiheessa se yllätys tuli, sillä kun näin Kasin hyppäävän ensimmäisen esteen, se ylitti sen yllättävänkin kepeästi. Raskasrakenteisuus tuntui katoavan kaiken tuon kapasiteetin alle, eikä ori edes hipaissut ylintä puomia. Päinvastoin, ilmavaraa oli melkoisesti, vaikka toki korkeus ei vielä huidellutkaan lähellekään maksimitasoa. Joka tapauksessa, ehkä tästä treenistä tulisikin vielä jotain! Annoin ratsukon hypätä muutamia yksittäisiä esteitä ja nostin niiden korkeutta aina vähitellen. Toisinaan lähestymiset toiselta esteeltä olivat vähän liian jyrkkiä ja pyysinkin Tuuliaa ratsastamaan puhtaampia uria, vauhtiin ja oikomiseen voisi keskittyä sitten siinä vaiheessa, kun tyyli olisi kunnolla hallinnassa. Tuulia pysyi kuitenkin orinsa liikkeissä hyvin mukana ja osasi hyvin myötäillä hypyissä häiritsemättä hevosen suoritusta. Halusin ottaa mukaan vielä kokonaisen radan ja tein paikoitellen muutamasta kohdasta hiukan haasteellisen sillä, että askelissa piti olla todella tarkkaavainen. Ratsukko oli kuitenkin tässä vaiheessa jo sen verran hyvin vertynyt, ettei tämäkään tuottanut mitään ongelmia.

Muutaman onnistuneen suorituksen jälkeen annoin ratsukolle luvan siirtyä loppuverryttelyiden pariin ja vaihtaa käynnille pitkin ohjin siinä vaiheessa, kun itsestä hyvältä tuntui. Sen aikana annoin rakentavaa palautetta juuri näkemästäni ja muutamat kehittämisideat, kuinka Kasin saisi helpommin vetreytymään. Tuulia oli hyvillään avuistani ja kiitteli vuolaasti vielä siinäkin vaiheessa, kun aloin tekemään kokonaan lähtöä. Nyt oli kuitenkin aika istahtaa taas omaan autoon ja suunnata takaisin omalle kotitallille!
Valmentaja: yaren.

13.12.2016 Miniestekisat ilman satulaa Metsälammessa
Olin tänään saapunut Metsälammessa pidettäviin miniestekilpailuihin kolmen oriin voimin ja aloin ottaa oreja kiireen vilkkaan ulos autosta saatuani hevosauton parkkeerattua meille varattuun paikkaan, vaikka kiirettä ei varsinaisesti ollut, sillä ensimmäinen luokka alkaisi vasta tunnin kuluttua, joten ehtisin hyvin lämmitellä ensimmäisen ratsuni 6-vuotiaan ori Lyhteen, joka oli aloittanut kilpailu-uransa menestyksekkäästi, joskaan se ei ollut kovin monissa kilpailuissa ehtinyt vielä startata. Varustettuani oriin talutin sen läheisen pukin päälle noustakseni selkään, sillä tämän päiväiset kisat käytäisiin ilman satulaa. Maneesissa kävi melkoinen huiske sinne saapuessamme osallistujien lämmitellessä ratsujaan ensimmäistä luokkaa varten. Lämmittelimme Lyhteen kanssa hetken hieman muista syrjemmällä, sillä ori kävi kuumana ja hyppi allani kuin vieterinukke, joten työskentelimme hyvän aikaa sileällä kunnes ori lakkasi pomppimasta, jolloin hyppäsimme lämmittelyesteiksi pystytettyjen parin ristikon yli, minkä jälkeen olikin jo aika mennä kävelemään rata, miksi aikaa vein oriin hetkeksi takaisin autolle.

Radan käveltyäni kävelytin Lyhdettä maneesin ulkopuolella kunnes meidän vuoromme kuulutettiin, jolloin ohjasin oriin ravissa sisälle maneesiin. Tervehdittyäni tuomaria saimme lähtöluvan ja Lyhde ampaisi matkaan sellaista vauhtia, että oli vetää käteni sijoiltaan. Ensimmäiset kaksi estettä menivätkin siihen kun yritin saada oria takaisin hallintaani, missä onnistuinkin lopulta. Lyhde hyppäsi loput esteet kunnolla, mutta alun sählinki oli maksanut meille paljon aikaa, joten jäisi nähtäväksi miten sijoittuisimme. Loppujen ratsukkojen tehtyä suorituksensa kuulutettiin sijoittuneet palkintojenjakoon. Jäimme valitettavasti Lyhteen kanssa luokassa toisiksi viimeisiksi, joten meillä ei ollut palkintojenjakoon asiaa, joten palasimme oriin kanssa takaisin autolle.

Hoidettuani Lyhteen varustin Kasin, joka oli seuraavan luokan ratsuni. Kasin selkä oli huomattavasti leveämpi ja pyöreämpi kuin Lyhteen, joten sen selässä oli huomattavasti mukavampi istua. Kasi oli jo sen verran rutinoitunut kilpailija ettei juurikaan jännittänyt kilpailupaikan hälinää mitä nyt vähän höristeli paikalla oleville tammoille. Saatuani oriini laitettua kuntoon suuntasimme kentälle, missä muutama muukin oli lämmittelemässä sileällä ratsujensa kanssa, sillä maneesissa vielä järjesteltiin esteitä seuraavaan luokkaan sopivaksi. Pian ovet kuitenkin taas aukaistiin ja pääsimme Kasin kanssa hyppäämään lämmittelyesteitä yhdessä muiden kanssa. Lämmiteltyäni Kasin kävelin uudelleen järjestetyn radan, minkä jälkeen nousin kiireesti takaisin Kasin selkään, sillä meidän vuoromme olisi heti toisina. Ensimmäisen ratsukon tehtyä suorituksensa ohjasin Kasin takaisin maneesiin ja saatuamme lähtöluvan nostin orin kanssa laukan. Rata sujui meiltä Kasin kanssa muuten hyvin, mutta lähdimme okserilla hyppyyn aivan liian aikaisin mitä seurasi pudotus. Aikammekaan ei ollut siitä kaikista nopeimmasta päästä, joten rukoilin ettemme jäisi luokan viimeisiksi. Tuloksien tullessa olinkin ettemme jääneet aivan viimeisiksi, vaikka pidimmekin peräpäätä luokassa.

Päivän viimeistä ja samalla korkeinta luokkaa varten laitoin kuntoon viimeisen ratsuni pienhevosori Hossan, jota tuntui kovasti kiinnostavan kaikki mitä ympärillä tapahtui ja vaikkei se pomppinutkaan samalla lailla kuin Lyhde liikkui se jatkuvasti puolelta toiselle. Lopulta sain oriin kuitenkin laitetuksi kuntoon ja suuntasin kohti maneesia, jossa muutama ratsukko jo lämmittelikin. Työskenneltyämme Hossan kanssa hetken sileällä hyppäsimme pariin kertaan lämmittelyesteiden yli, minkä jälkeen olikin jo aika kävellä rata, jonka estekorkeutta ja järjestystä oli muutettu. Radan käveltyäni kipusin takaisin Hossan selkään, sillä olisimme vuorossa heti toisina. Edellisen ratsastajan tultua ulos maneesista ravasimme Hossan kanssa sisälle ja tervehdittyämme tuomaria saimme lähtöluvan. Hossa ampaisi laukka-avut saadessaan eteenpäin kuin raketti, mutta onneksi olin varautunut tähän enkä menettänyt tasapainoani. Viimeistä edellisellä esteellä tosin valahdin oriin kaulalle sen laskeuduttua hieman huonosti, mutta pääsimme kuitenkin takaisin tasapainoon ennen viimeistä estettä ja selvisimme näin ollen radasta puhtaasti ja vieläpä hyvällä ajalla, joten toivo sijoittumisesta eli. Loppujen lopuksi sijoituimme kuitenkin juuri ja juuri palkintosijojen ulkopuolelle, mikä hieman harmitti. Laitettuani Hossan matkakuntoon annoin vielä kullekin mukana olleelle oriille palkinnoksi porkkanan, sillä ne olivat kuitenkin yrittäneet parhaansa, vaikkemme tällä kertaa sijoittuneetkaan, ennen kuin lähdin ajelemaan takaisin kohti Tuulenpesää.

15.12.2016 Hömppämaasto Metsälammella
Olimme Kasin kanssa olleet viimeksi Metsälammella vain paria päivää aikaisemmin, jolloin olin oriin kanssa osallistunut miniestekisoihin ilman satulaa. Tämän kertainen vierailumme Metsälammella oli kuitenkin tyystin erilainen, sillä olin ilmoittanut meidät maastoretkelle. Kasi oli innoissaan ottaessamme paikkamme jonosta ja minulla olikin täysi työ sen pitelemisessä käynnissä, sillä ori olisi mieluusti halunnut mennä hieman kovempaa vauhtia, mutta lopulta kun matkaa oli taitettu jo hetken aikaa se alkoi rauhoittua, jolloin saatoin keskittyä ihailemaan ympärilläni aukeavaa lumista metsää. Polku jota pitkin kuljimme oli kuitenkin hyvin aurattu ja vaikkei Kasia olisikaan haitannut tarpoa ryntäisiin asti ulottuvassa lumihangessa kävi matka auratuilla poluilla nopeammin. Harjupolulle päästyämme saimme oottaa pienen ravipätkän läpi lumisen metsän ja Kasi ravasikin reippaasti eteenpäin lumisella polulla. Harjupolun päättyessä aukeni edessämme luminen niitty, jonka toiselle puolelle saattoivat halukkaat laukata. Kaikki halusivat laukata, joten levittäydyimme hieman jotta kaikilla olisi tilaa laukata. Edellämme mennyt Börje jäi hetkessä jälkeen Kasin harpatessa eteenpäin isoin laukka-askelein. Niittyä ei oltu aurattu, joten hevoset saivat tehdä kunnolla töitä laukatessaan läpi lumisen niity ja Kasinkin kyljet kohoilivat raskaasti päästyämme niityn toiseen päähän. Loppumatka tallille taittui rauhallisessa käynnissä ja huolehdittuamme hevosista siirryimme porukalla lämpimään saunaan.

31.12.2016 Uuden vuoden maasto Veeran yksityistallilla
Olimme tänään Kasin kanssa saapuneet Veeran yksityistallille osallistuaksemme tallin uuden vuoden maastoretkelle. Olimme saapunet paikalle hieman muita osallistujia myöhemmin, sillä en ollut ilmoittanut hevosia aamulla pidettyihin söpöysnäyttelyihin, joten minulle tuli hieman kiire saada Kasi kuntoon ennen maastoa. Hirveällä kiireellä sain orini kuitenkin laitettua ajoissa kuntoon ja otin paikkamme jonon häntäpäästä juuri ajoissa, sillä olimme viimeisinä paikassa ja otettuamme paikkamme jonon kolmanneksi viimeisinä antoi johtoratsukko lähtömerkin, jolloin lähdimme liikkeelle reippaassa käynnissä. Retkemme aikana näimme jokusen raketin ja muutaman retkelle osallistuneen hevosen mielestä rakettien tekemät pamaukset olivat hirveän jännittäviä ja ne kävelivät hieman jännittyneen näköisinä kuullessaan pamaukset. Kasi ei ollut raketeista moksiskaan vaan käveli koko retken tyynesti eteenpäin, joten saatoin keskittyä nauttimaan kuutamon valaisemista talvisista peltomaisemista. Takaisin tallille päästyämme huolehdimme ensin hevosista, minkä jälkeen joimme vielä lasilliset pommacia uuden vuoden kunniaksi ennen kuin hyvästelimme toisemme hyvin uuden vuoden toivotuksin.

05.01.2017 Päiväkirjamerkintä
Johan se on aikakin, että minä tulen vuorostani käymään Tuulenpesässä auttelemassa Tuuliaa. Olimme sopineet, että liikuttaisin hevosia kaverina, ja odotinkin innolla, millaisten hevosten kanssa pääsisin touhuamaan. Tutut rutiinihommat ja -treenit ovat heti paljon mielenkiintoisempia, kun niitä puuhastelee vieraan hevosen kanssa!
Tallissa minua tervehti hyväntuulinen Tuulia, joka tervehti minua iloisesti. Hetken juteltuamme siirryimme talliin, jossa minulle näytettiin varustehuoneen sijainti sun muut, ja kerrottiin, mistä tarhasta voisin hakea Kaskivaran sekä missä sen karsina oli.

Tarhassa minua odotti ihastuttava, jykevämpitekoinen tummanrautias suomenhevonen, joka antoi helposti kiinni.
"No heipä hei, komistus", tervehdin oria ja rapsuttelin hetken sen kaulaa, ennen kuin lähdin kävelemään takaisin talliin. Kasi seurasi hieman verkkaiseen tahtiin perässä, vähän kuin ylikasvanut hyvin koulutettu koira. Harjaillessani Kasia totesin raudikon olevan aika huomionkipeä tapaus, sen verran mielissään ori oli, kun juttelin ja rapsuttelin sitä harjaamisen ja kavioiden putsauksen lomassa. Varustaminen sujui näppärästi, ori ei edes pullistellut. Kun omatkin olisivat aina näin mutkattomia..!

Pyörimme Kasin kanssa kentällä kevyen koulutreenin merkeissä. Ori oli hieman hitaasti lämpenevä, jäykähkö hevonen, joten tein oikein paljon erilaisia taivuttelevia liikkeitä, joilla jumppasin hevosen kaulaa ja kylkiä vetreämmäksi. Yritteliäisyydestä oria ei voinut syyttää, Kasi oli mahtavan nöyrä, yhteistyöhaluinen ratsu.
Vähitellen ori vertyi. Kokeilin kaikkia perusjuttuja pohkeenväistöstä temponvaihteluihin, pysähdyksiin ja peruutuksiin, tein siirtymisiä askellajien sisällä ja välillä, ratsastin vähän vastalaukkaa.. Kasi oli yksinkertaisesti ihana, niin hirvittävän positiivinen ja työteliäs kaveri, jolla riitti motivaatiota ja energiaa hinkata tehtäviä uusiksi vaikka miten monta kertaa, jos en ollut tyytyväinen. Palasin tallille posket punaisina ja suupielet korvissa, ja hoitaessani Kasia pois ratsastuksen jäljiltä kehuin sitä melkoisella lepertelyäänellä.
Kirjoittaja: Lissu T.

31.01.2017 Estevalmennus
Oli mukava päästä valmentamaan tuttua hevosta; olin tammikuun alussa käynyt ratsastamassa Kasilla. Odotin innolla, miten raudikko kulkisi omistajansa kanssa.
Alkuverryttelyt menivät jäykähkön, jähmeähkön orin aukijumppaamiseen ja yleiseen verryttelyyn. Teetin ratsukolla paljon pysähdyksiä ja peruutuksia, temponvaihteluita ja siirtymisiä, lovia kaaria, voltteja ja ympyröitä ja sen sellaista. Tuulia ratsasti totutun siististi, ja nöyrä Kasi vastasi erittäin hyvin ratsastajansa apuihin. Orin verryttyä otimme verryttelyyn mukaan ristikoita ja pystyjä, ja jo pienet esteet saivat Kasin silminnähden innostumaan. Muutamaa intopiukeuden aiheuttamaa liian aikaista ponnistusta lukuun ottamatta Kasi ei sooloillut omiaan, vaan malttoi kuunnella Tuuliaa. Vähän raskastyyppiseksi hevoseksi Kasi hyppäsi oikein kevyesti ja vaivattomasti.

Itse valmennustehtävä oli yhdentoista esteen rataharjoitus, jossa oli pystyjen ja okserien lisäksi yksi trippeli ja sianselkä. Pääosin radalla ei ollut oikomispaikkoja, ainoastaan parissa kaarteessa saattoi kiertää yhden esteen ja koettaa pelata aikaa lyhyemmällä tiellä. Tosin lyhyempi tie tarkoitti näissä kaarteissa vinoa lähestymistä. Alkuun ratsukko hyppäsi joitakin esteitä yksittäisinä 80-85cm korkeudessa, sitten korotin esteet 90cm korkeuteen ja ratsukko lähti suorittamaan koko rataa.
Heti ensimmäisellä kerralla Tuulia ahnehti parempaa aikaa koettamalla lyhyempiä kaarteita. Ensimmäisesta ratsukko suoriutui ongelmitta, mutta toinen lyhyt kaarre ja sitä seurannut vino lähestyminen johtivat huonoon hyppyyn ja puomien kolinaan. Muutoin rata sujui puhtaasti.
"Uudestaan samalla korkeudella. Hyvä laukka, hyvät hypyt tuota yhtä lukuun ottamatta, Kasi pelaa todella hienosti." Tällä kertaa Tuulia ratsasti lyhyen tien vain ensimmäisessä mahdollisessa paikassa, toisen kaarteen nainen ratsasti pitkänä. Rata sujui puhtaasti hyvässä laukassa hyvällä ajalla. Korotin esteet metriin, samanlainen tasaisen hyvä, varma suoritus. Vielä yksi korotus 110cm korkeuteen, jälleen tyylikäs, hyvä rata. "Loistavaa, Kasi hyppää todella kevyesti, lähestymiset olivat sitä yhtä lukuun ottamatta hyvät, myötäät kunnolla, paketti ei leviä esteiden jälkeen, kaikki on tasaisen hyvää ja varmaa. Voit alkaa loppuverkkailla omaan tahtiin."
Valmentaja: Lissu T.

01.03.2017 Maastoestevalmennus (valmentaja: Jannica)
Ratsukko oli jo tehnyt pellolla omatoimisesti alkuverryttelyt saapuessani paikanpäälle Tuulenpesän Kartanolle. Saitte tehdä vielä muutamia ohjattuja harjoituksia ravissa ja laukassa, joiden jälkeen tarkastin Kasin hokit ja saitte aloitella myös hyppäämään pieniä verryttelyesteitä radan alkupäästä valvovan silmän alla. Aikansa kahdeksikkoja, ympyröitä ja taivuttelua ravissa ja laukassa tehtyänne oli aika aloitella hyppäämistä enemmänkin. Aloitimme kontrolloidusti pienemmillä esteillä, sillä orin kanssa vaadittiin kärsivällisyyttä ja viime kerrasta maastoesteillä oli jo vierähtänyt aikaa jonkun verran. Kasi vaikutti myös hieman jäykältä rokotusloman vuoksi, joten saitte tehdä hieman perusteellisemmat verryttelyt tänään, eikä ihan niin isoja esteitä otettu vielä kuvioihin mukaan aluksi. Esteille päästessään ori selkeästi hieman innostui, mutta ihan kohtuullisen hyvin pienestä ilakoinnista huolimatta kuunteli esteille tullessa ja niiden jälkeen.

Varma hyppääjä ylitti rohkeasti myös muutamat esteet, joita se ei ollut syksyllä radalla nähnyt, mutta ratsastajan päättäväisellä tuella ne kyllä meni helposti. Viimeisen esteen kohdalla lintu lehahti pusikosta lentoon, mutta varmaluonteinen ori ei siitä piitannut, ratsastaja kuitenkin hieman säpsähti. Ori vaikutti pienestä lomasta huolimatta olevan elämänsä kunnossa, eikä väsähtänyt yhtään radan mittaan, joten saitte tulla kokonaisuutena maastoesteradan toiseen kertaan kokonaan. Ensimmäisellä kerralla kun sitä oltiin tultu este taikka pari kerrallaan katsoen. Radasta molempien korkeuksien tukkiesteet ylittyivät kevyesti eikä esteen sijoittuminen ylämäkeenkään tuottanut parille vaikeuksia tasapainoisen laukan ansiosta. Maksimikorkeuteen nostetuista esteistä muutama kokeiltiin vielä lopuksi, joista ori selvitti leikiten risuesteet, vesiesteen sekä maahaudan. Hämähäkkieste tuotti molemmille jossain kohtaa ongelmia aina valmennuksissa, mutta ilmeisesti oli siitäkin jo päästy ylitse, koska suhteellisen vähäisellä alasvilkaisulla esteen päällä pari esteen selvitti. Loppuun pääsitte vielä hyppäämään kertaalleen uudet esteet, vesiesteen kumiankkoineen sekä tynnyrin, joka nostettiin metriin asti.

Viimeisimpiä esteitä olivat iso kanervin koristelu syyshenkinen lankkueste, jossa kukat olivat risueste-tyyppisesti alla. Liilat kukat aiheuttivat selkeästi ratsastajan osalta ihmetystä, oliko tällaisia tänne istutettu? Viimeisenä vaan ei vähäisempänä radalla tuli vastaan lankkueste, joka tuotti valkoisella värityksellään yleensä Kasille ongelmia, mutta tänään siitäkin säästyttiin sillä, että toit sen hyvässä tempossa pitkän tien esteelle. Kyllähän se mutkitella yritti parhaansa mukaan, mutta siihen se sitten jäikin kokeilu, kun vain ratsastit oria päättäväisesti esteelle ja yli mentiin komeasti! Lankkuesteen jälkeen oli vielä yksi este, jossa oli valkoiset heppakuvioidut "tolpat" puominpidikkeinä, mutta sitä emme tänään hypänneet, kun emme keksineet miten esteen olisi saanut laskettua hieman alemmas. Arvelimme 120-senttisen esteen olevan pelottavine johteineen ehkä vähän liikaa orille. Estettä käytiin kuitenkin katsomassa, eikä kummajainen sen ihmeempiä katseita aiheuttanut.

27.12.2017 Kouluvalmennus (valmentaja: Hapero)
Olin varautunut perinteisiin Lapin sääoloihin ja tien huoltoihin, mutta kyllä sitä meinasi isommallakin maasturilla olla vähän sormi suussa, kun lunta tuprutti hurjaa tahtia jo aikaisemman kinoksen päälle. Saavuin paikalle tyylikkäästi hevosihmisille tyypilliseen tapaan vain viisitoista minuuttia myöhässä, joten pääsin suoraan autosta tositoimiin, kun Tuulia oli jo ehtinyt verrytellä Milkan Kaskivaran, Kasin, huolellisesti kaikissa askellajeissa. Seurailin alkuun ratsukon toimintaa sivusta, ennen kuin astuin näkyviin, mutta sen suurempaa moitittavaa minulla ei ollut. Kasi tuntui tekevän töitä mielellään ja oli yritteliään oloinen, Tuulia selässä ratsasti sitä pienin ja huomaamattomin avuin. Hieman rauhallinen ja mitäänsanomattoman oloinenhan ratsukko oli, mutta toisaalta Kasi ja Tuulia näyttivät myös mukavan harmoniselta ja rennolta parivaljakolta, joiden yhteispeli toimisi hyvin.
Tuumasta toimeen, teettäisin tänään kaikilla ratsukoilla saman jumppatehtävän: taivuttelua ja asettelua ympyrällä sekä ulos että sisään, nikama kerrallaan, ihan kaikissa askellajeissa. Tärkeintä ei olisi se, liikkuuko ratsukko erinomaisessa tempossa koulurataravia, vaan se, että ratsastajalla on täysi hallinta. Tuulialle ja Kasille tämä oli erittäin hyvä harjoitus, sillä tällä saatiin oriin vähän lisää liikkuvuutta. Alkuun Kasi yritti totta kai puskea vain lapa edellä milloin mihinkin, koska olihan tosissaan taipuminen paljon raskaampaa, mutta ammattimaisin ottein Tuulia ratsasti Kasin ohjan ja pohkeen väliin ja sai sen hyvin haltuun. Loppua kohden varsinkin ravissa Kasi alkoi taipua jo todella hyvän näköisesti ja sen ravikin parani ihan huomaamatta.

16.02.2018 Kouluvalmennus (valmentaja: Jannica)
Kasi esitteli parhaillaan lennokkaita ravilisäyksiä saapuessani maneesille Tuulenpesään pitämään orille ja tallitytölle kouluvalmennusta. Valmennuksen alku oli lupaava, kun olin tyystin unohtanut koko valmennuksen viime päivien kiireiden vuoksi, eikä minulla rehellisesti sanoen ollut mitään valmisteltuna. Onneksi ratsastaja halusi treenata väistöjä, eikä minullakaan mitään sitä vastaan ollut. Kasi tuntui sopivan reippaalta verryttelyssä ja tallityttö sai hyvin pidettyä orin huomion keskittyneenä työntekoon alkutunnin. Mikään energiapakkaus ei Kasi tänään ollut eilisen rankemman maastoestetreenin vuoksi, mutta ihan ketterästi ja reippaasti se eteni tehtävästä toiseen. Alussa keskityttiin lisätyn ja keskikäynnin ja ravin eroihin sekä kokoamiseen käynnissä ja ravissa. Kun ne alkoivat sujumaan jatkettiin pohkeenväistöihin, joita saitte ensin treenailla käynnissä pituushalkaisijalta uralle ja uralta keskemmälle. Tehtävien sujuessa käynnissä saitte siirtyä raviin, jossa riitti vielä haastetta. Kun perusasiat väistön suhteen alkoivat olla hallussa laajennettiin ratsastajan tietämystä avotaivutukseen, jota saitte tehdä käynnissä pitkää sivua pitkin ja toiselle pitkälle sivulle tehtiin kolmikaarinen kiemuraura, jonka kaarien keskelle otettiin pysähdykset.

Väistöissä ja avotaivutuksissa, samoin kuin kaarilla ravissa keskityttiin takaosan työskentelyyn sekä asettumiseen ja taipumiseen, ettei pelkkä kaula taipunut orilla. Se osasi kyllä hyvin huijata hommissa, jos mahdollisuuden sai. Avotaivutuksen kaveriksi vaihdettiin jossain kohden tuntia kolmikaarisen sijaan pääty- sekä keskiympyrä, jonka toinen puoli ratsastettiin ravissa ja toinen laukassa. Ravissa asetuksen piti olla ulos, eli hevonen asettui puolet ympyrästä ulos ravissa ja puolet sisään laukassa. Se sujui hyvin, kunhan muistit pitää ulkopohkeella ulosasettaessasi kuitenkin takapään ympyrän uralla, kun se välillä yritti punkea ympyrän sisään avotaivutuksen tai vastataivutuksen mukaan. Vähitellen avotaivutus jätettiin pois ja saitte tulla kahdeksikkoa laukassa, laukanvaihto tehtiin joka toisella kerralla ravin kautta ja joka toisen käynnistä. Suoristaessa muista pitää molemmat ohjat tasan, eikä ori saa punkea toiselle ympyrälle lapa edellä etenkään ravin kautta vaihtaessa mitä se nyt selkeästi teki.