Tuulenpesän Kartano

Rajattoman Koijari

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen eikä liity mitenkään kuvien hevoseen

 

@ VRL-00884

NIMI Rajattoman Koijari "Ari" Rekisterinumero VH18-018-0387
SYNTYNYT 27.12.2017 (3 vuotta) ROTU, SUKUPUOLI Suomenpienhevonen-ori
väri voikko SÄKÄKORKEUS 148 cm
OMISTAJA Tuulia T. VRL-00084 KASVATTAJA Riella,Rajaton
Koulutustaso ko Vaativa B re 80cm SAAVUTUKSET SV I

Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus 2-vuotiaana 20.02.2018
6 + 10 + 7 + 7,5 = 30,5 SV I

Rajattoman Koijari ei ollut vielä syntynytkään kun näin siitä tehdyn myynti-ilmoituksen eräällä usein vierailemallani foorumilla. Tutkiessani vielä syntymättömän varsan sukutaulua huomasin, että voikko väritys kulki vahvasti sen isälinjassa ja emän isälinjassa, joten tälläkin varsalla oli hyvät mahdollisuudet olla voikko. Sukutaulullisesti varsa oli muutenkin meille sopiva, joten soitinkin sen kasvattajalle Riellalle kysyäkseni josko voisin alustavasti varata varsan. Keskusteltuamme hetken millaiseen kotiin varsa pääsisi Riella suostui kuin suostuikin varaamaan varsan meille. Paria päivää myöhemmin Riella soitti kertoakseen että Rätvänän Kettutyttö oli pyöräyttänyt maailmaan voikon värityksen omaavan pienhevoskokoisen orivarsan aivan kuten olin salaa toivonutkin ja nähtyäni Riellan ottaman videon varsan ensiaskeleista vahvistui päätökseni varsan ostamisesta, joten pyysin Riellaa faksaamaan minulle sen kauppakirjan. Nimeksi varsalle tuli Rajattoman Koijari kasvattajansa ehdotuksen mukaisesti ja se saisi rauhassa kasvaa kaksi vuotiaaksi asti kasvattajansa luona minkä jälkeen se kuljetettaisiin uuteen kotiinsa Tuulenpesään.

Ari on perusluonteeltaan hyvin leppeäluonteinen oriherra, joka omaa herrasmiehen käytöstavat tilanteessa kuin tilanteessa. Hoitotoimenpiteet ori antaa tehdä ilman sen kummempia mukinoita seisten rauhallisesti aloillaan kaikkien hoitotoimenpiteiden ajan sen suuremmin välittämättä mitä sille ollaan tekemässä. Harjattaessa herra seisoo rauhallisesti aloillaan ja sen voi hyvin pitää irtikin, sillä Ari ei lähde edes avoimesta karsinan ovesta harhailemaan. Varusteet ori antaa laittaa ongelmitta vaikkakin saattaa huonoina päivinään hieman pullistella. Talutettaessa seuraa rauhallisesti taluttajansa perässä minne ikinä tämä meneekin. Muiden hevosten seurassa käyttäytyy asiallisesti eikä koskaan haasta riitaa vaan mieluummin pakenee paikalta kuin jää tappelemaan.

Ratsastettaessa Ari on edelleen yhtä helpostikäsiteltävissä kuin maastakäsiteltäessä, mutta jokseenkin energisemmän oloinen kuin maasta. Ori vastaa hyvin ratsastajansa pienimpiinkin apuihin ja sille riittääkin näin ollen aivan minimaaliset avut joskaan herra ei varsinaisesti pahastu hieman suuremmista tai kovemmistakaan avuista. Herralla on lyhyt mutta tarmokas ja tahdikas askellus ja etenkin sen kootut askellajit ovat ilo silmälle. Kouluratsuna Ari on näyttävä ilmestys kulkiessaan kauniisti muodossa kaula kaarella ja selkä pyöreänä. Toisinaan oriilla on tosin hieman liikaakin eteenpäinpyrkivyyttä, jolloin sen suorittamat liikket tahtovat olla hutiloidun näköisiä. Keskittyessään herra kuitenkin suorittaa siltä pyydetyt asiat lennokkain ja vaivattomin liikkein hurmaten niin katsojat kuin tuomaritkin. Uusia koululiikkeitä opeteltaessa ori kärsii toisinaan hieman keskittymisvaikeuksista, joten sen kanssa ei kannatakaan jäädä liian kauaksi aikaa harjoittelemaan uutta asiaa. Esteratsuna Arilta löytyy enemmän intoa kuin osaamista, mutta kyllä senkin hyppytekniikalla pääsee vähän alta metristen esteiden ylitse. Ori hyppää erikoisienkin esteiden ylitse korvaansa lotkauttamatta, joskin se saattaa tuijottaa hieman epävarmasti kirkuvan värisiä esteitä. Herra on myöskin hyvin ketterä jalkainen kääntyen hyvin pienistäkin kulmista, mutta lyhyet suhteutetut välit tuppaavat olemaan sille hankalia.

i. Rätvänän Renttu ii. Reemeli
KTK III
iii. Reikeli-Murto
iie. Vilpistiina
ie. Lyytikki
KRJ II
iei. Lystikki
iee. Wilma
e. Rätvänän Kettutyttö
KTK II
ei. Lakean Kermaviili
KTK III
eii. O.M Kurri
eie. Lehtorikka
ee. Popittiina
KTK II
eei. Hervanta
eee. Mauste-Minttu

ei jälkeläisiä

KRJ
ainoastaan sijoitukset
ERJ
ainoastaan sijoitukset