Tuulenpesän Kartano

Vaniman Nektariina

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen eikä liity mitenkään kuvien hevoseen

   

@ VRL-00884

NIMI Vaniman Nektariina "Nekku" Rekisterinumero VH17-018-0766
SYNTYNYT 28.02.2017 (4 vuotta) ROTU, SUKUPUOLI Suomenhevonen-tamma
väri punarautias SÄKÄKORKEUS 160 cm
OMISTAJA Tuulia T. VRL-00084 KASVATTAJA Anniina N.,Vanima
Koulutustaso ko Helppo A re 100cm SAAVUTUKSET ei saavutuksia

Näin Vaniman Nektariinan ensimmäistä kertaa kun vierailin Vanimassa kertomassa meillä olevan edellisen kasvatin Vaniman Taivaanvalkean kuulumisia. Vaihdeltuamme Vaniman omistajattaren Anniinan kanssa kuulumiset nainen kysäisi olisinko mahdollisesti kiinnostunut katsastamaan myytävänä olevat vanimalaiset. Hieman epäröiden suostuin katsastamaan myytävänä olevat kasvatit ja seurasin Anniinan perässä talliin. Ensimmäiset pari naisen näyttämää nuorta eivät tehneet minuun vaikutusta, mutta saapuessamme 2-vuotiaan rautiaan värityksen omaavan tamman, jonka Anniina esitteli Vaniman Nekatiinaksi, karsinalle kiinnostukseni heräsi Anniinan kerrottua millainen sukutaulu tammalla oli. Nektariina ei myöskään rakenteellisesti näyttänyt lainkaan hassummalta, joten kysäisin voisiko Anniina juoksuttaa tammaa kentällä eri askellajeissa että näkisin millaiset askellajit sillä olisi. Nainen napsauttikin liinan saman tien kiinni tamman riimuun ja talutti sen kentälle. Nektariinan ravi ja käynti mielyttivät silmääni, mutta sen laukka näytti hivenen ponnettomalta joskin arvelin asian olevan korjattavissa säännöllisellä harjoittelulla, joten ilmaisin Anniinalle olevani kiinnostunut ostamaan tamman. Naisen laitettua tamman takaisin karsinaansa siirryimmekin toimiston puolelle hieromaan kauppoja. Anniinan pyytämä hinta Nektariinasta oli varsin kohtuullinen, mutta tingin muodon vuoksi hintaa hieman alemmaksi. Päästyämme sopuun hinnasta löimme kättäpäälle ja nainen ohjeisti tallintyöntekijää laittamaan Nektariinan kuntoon, sillä aikaa kun hän esittelisi minulle tallin jalostusoreja.

Nekku on perusluonteeltaan hyvin kiltti, mutta kuitenkin omanarvontuntoinen tammaneiti, joka ei siedä ihan minkälaista tahansa käsittelyä. Tamma kelpuuttaakin hoitajakseen näin ollen vain rauhallisen ihmisen, joka ei huuda tai käytä kovia otteita. Seuraansa epätervetulleet ihmiset neiti hätistää oitis tiehensä pelottelemalla. Hoitotoimenpiteiden aikana Nekkua ei aivan välttämättä täydy sitoa kiinni sillä tamma osaa kyllä halutessaan seistä kuuliaisesti aloillaan, mutta aina sitä ei huvita seistä aloillaan, jolloin se olisi syytä sitoa kiinni. Harjauksesta tamma nauttii kovasti ja seisookin tällöin aina rauhallisesti aloillaan nauttien harjan hierovista vedoista täysin siemauksin. Varusteita laitettaessa Nekku osoittaa äkkiä mieltään mikäli satulaa ei liuteta varovaisesti paikoilleen tai satulavyötä kiristetä hiljalleen. Tamma ei myöskään pidä kylmistä kuolaimista ja sylkäisee ne äkkiä ulos, joten kuolaimet olisi syytä lämmittää ennen kuin niitä tammalle tarjoaa. Talutettaessa Nekku seuraa suht rauhallisesti taluttajansa perässä, vaikkakin haluaa kiertää vesilätäköt kaukaa, sillä on sen verran neiti ettei halua kastella kavioitaan. Muiden hevosten seuran suhteen aivan yhtä valikoiva kuin ihmistenkinseuran suhteen hätistäen tilaansa tunkeutuvat armotta tiehensä.

Ratsastettaessa Nekku ei ole sitä kaikkein eteenpäinpyrkivintä sorttia ja sitä saakin ajoittain ajaa melko voimakkaastikin eteenpäin, että tammassa alkaa näkyä jonkinasteista liikettä. Nekku on kuitenkin hyvin yhteistyöhaluinen ja mikäli ratsastaja vain käsittelee sitä tarpeeksi pehmein avuin, sillä kovaotteista käsittelyä neiti ei siedä lainkaan ja osoittaa oitis mieltään takapäätään heittämällä, mikäli sitä käsitellään neidin mielestä turhan kovakouraisesti. Tammalla on hieman ahtaanlaiset liikkeet, joista kuitenkin löytyy energisyyttä ja lentävyyttä mikäli tamman vain saa liikkumaan kunnolla eteenpäin. Kouluratsuna tamma on melko mitäänsanomaton näky muodossakin kulkiessaan mutta sillä on kuitenkin ryhdikäsolemus ja se tekee aina parhaansa suoriutuen siltä vaadituista liikkeistä vaivattoman näköisesti sulavin liikkein. Uusia koululiikkeitä neiti ei tosin opi kovinkaan nopeasti, joten sen kanssa vaaditaan suhteellisen paljon kärsivällisyyttä kuin myös paljon aikaa uusia liikkeitä opeteltaessa. Esteratsuna tamma on osoittanut hieman enemmän lahjoja kuin kouluratsuna ja omaakin hyvän hyppytekniikan. Nekulla on erittäin terävä ja voimakas ponnistus, mutta välillä se ponnistaa enemmän ylös kuin eteen minkä vuoksi, sillä onkin toisinaan vaikeuksia pituusesteillä. Tamma kääntyy kuitenkin suhteellisen hyvin pienistäkin kulmista eikä ole turhan tarkka ponnistuspaikkojen suhteen, joten sen kanssa voi hyvin tehdä hieman tiukempiakin käännöksiä esteille.

i. Kuuralehdon Zarineo ii. Valtarian Zhakki iii. Hiskori
iie. Koistilan Saro
ie. Anffin Katinka iei. Legendan Tummapaahto
iee. Hunajalaakson Kastanja
e. Anffin Nokkonen
KTK II
ei. Legendan Vaarallinen Papu eii. Hopean Nemesis
Ch,KTK III
eie. Safina
ee. Sandin Voikukka eei. Kasperi
Ch,KTK I
eee. Taikatuulen Iltatähti

ei jälkeläisiä

KRJ
ainoastaan sijoitukset
01 19.07.2017 Colder Creatures lk 01: Helppo C Kutsu 03/23
02 17.02.2018 Huhtala lk 01: Helppo A Kutsu 02/30
03 18.02.2018 Huhtala lk 01: Helppo A Kutsu 01/30
04 20.02.2018 Huhtala lk 01: Helppo A Kutsu 05/30
05 02.07.2018 Liljalehto lk 01: Helppo A Kutsu 03/40
06 12.01.2021 Holmberg lk 04: Helppo A 03/30
07 15.01.2021 Holmberg lk 04: Helppo A 02/30
08 16.01.2021 Holmberg lk 04: Helppo A 04/30
09 11.02.2021 Holmberg lk 01: Helppo A 06/50
10 15.02.2021 Holmberg lk 01: Helppo A 07/50
11 16.02.2021 Holmberg lk 01: Helppo A 07/50
12 18.02.2021 Holmberg lk 01: Helppo A 01/50
13 20.02.2021 Holmberg lk 01: Helppo A 07/50
14 02.01.2022 Holmberg lk 04: Helppo A 01/40
15 14.04.2022 Hiivurin Suomenhevoset lk 04: Helppo A 01/60
16 31.05.2022 KRJ Cup Kaihovaara lk 04: Helppo A 05/144
17 21.07.2022 Valmarya lk 01: Helppo A 04/30
18 25.07.2022 Valmarya lk 01: Helppo A 04/30
19 02.02.2023 Kulmala lk 01: Helppo A 05/50
20 12.04.2023 Runoratsut lk 02: Helppo A 02/40
21 18.04.2023 Runoratsut lk 02: Helppo A 01/40
22 21.07.2023 Runoratsut lk 04: Helppo A 04/50
23 22.07.2023 Runoratsut lk 04: Helppo A 06/50
24 27.07.2023 Runoratsut lk 04: Helppo A 05/50
ERJ
ainoastaan sijoitukset
01 12.07.2017 Huvitus lk 03: 100cm Kutsu 03/30
02 16.07.2017 Cadogan Ponies lk 03: 100cm Kutsu 05/30
03 19.07.2017 Huvitus lk 03: 100cm Kutsu 04/30
04 20.07.2017 Huvitus lk 03: 100cm Kutsu 04/30
05 22.07.2017 Mörkövaara lk 02: 100cm Kutsu 04/25
06 23.07.2017 Huvitus lk 03: 100cm Kutsu 02/30
07 25.07.2017 Huvitus lk 03: 100cm Kutsu 02/30
08 26.07.2017 Cadogan Ponies lk 03: 100cm Kutsu 03/30
09 29.07.2017 Cadogan Ponies lk 03: 100cm Kutsu 01/30
10 29.07.2017 Mörkövaara lk 02: 100cm Kutsu 01/25
11 03.08.2017 Turmeltaja lk 02: 100cm Kutsu 01/30
12 15.08.2017 Turmeltaja lk 02: 100cm Kutsu 05/30
13 16.08.2017 Turmeltaja lk 02: 100cm Kutsu 03/30
14 13.01.2018 Syrjän Ratsutalli lk 02: 100cm Kutsu 05/30
15 24.01.2018 Syrjän Ratsutalli lk 02: 100cm Kutsu 04/30
16 29.01.2018 Syrjän Ratsutalli lk 02: 100cm Kutsu 03/30
17 16.02.2018 Vähäpelto lk 02: 100cm Kutsu 04/30
18 03.03.2018 Kaarnan Suomenhevoset lk 04: 100cm Kutsu 02/40
19 01.04.2019 Routaruusu lk 01: 100cm 05/40
20 04.04.2019 Routaruusu lk 01: 100cm 04/40
21 08.04.2019 Routaruusu lk 01: 100cm 04/40
22 24.12.2020 KK Bailador lk 03: 100cm 06/40
23 27.12.2020 KK Bailador lk 03: 100cm 04/40
24 03.03.2021 Holmberg lk 02: 100cm 01/50
25 03.03.2021 Kaihovaara lk 02: 100cm 06/40
26 04.03.2021 Kaihovaara lk 02: 100cm 05/40
27 09.03.2021 Kaihovaara lk 02: 100cm 02/40
28 12.03.2021 Kaihovaara lk 02: 100cm 06/40
29 16.03.2021 Kaihovaara lk 02: 100cm 04/40
30 17.03.2021 Kaihovaara lk 02: 100cm 06/40
31 19.03.2021 Kaihovaara lk 02: 100cm 04/40
32 20.03.2021 Kaihovaara lk 02: 100cm 01/40
33 17.01.2022 Divisioona lk 01: 90cm 06/40
34 11.02.2022 Holmberg lk 01: 100cm 09/100
35 18.04.2022 Haras de Soirée lk 01: 100cm 04/30
36 30.04.2022 ERJ Cup Teilikorpi lk 07: 90cm 01/77
37 06.05.2022 Valmarya lk 01: 100cm 03/28
38 30.06.2022 ERJ Cup Harmony Sporthorses lk 07: 90cm 07/89
39 08.07.2022 Kilpailukeskus Lupin lk 02: 100cm 05/50
40 11.07.2022 Kilpailukeskus Lupin lk 02: 100cm 07/50
41 12.07.2022 Kilpailukeskus Lupin lk 02: 100cm 06/50
42 13.07.2022 KK Bailador lk 08: 100cm 02/82
43 18.07.2022 KK Bailador lk 08: 100cm 07/82
44 28.07.2022 Kilpailukeskus Lupin lk 02: 100cm 04/50
45 30.07.2022 Kilpailukeskus Lupin lk 02: 100cm 02/50
46 04.08.2022 Kaihovaara lk 02: 100cm 05/40
47 07.08.2022 Kaihovaara lk 02: 100cm 01/40
48 11.08.2022 Kaihovaara lk 02: 100cm 05/40
49 12.08.2022 Kaihovaara lk 02: 100cm 05/40
50 29.08.2022 Kaihovaara lk 02: 100cm 05/40
51 07.11.2022 Mäntykatve lk 03: 100cm 04/30