Tuulenpesän Kartano

Hovi-Niko

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen eikä liity mitenkään kuvien hevoseen

     

@ kasvattaja

NIMI Hovi-Niko "Niko" rekisteriNUMERO VH06-018-5368
syntymäaika 17.06.2009 (11 vuotta) ROTU, SUKUPUOLI Suomenhevonen-ori
Väri rautias SÄKÄKORKEUS 157 cm
OMISTAJA Tuulia T. VRL-00084 KASVATTAJA Kemiina,Hovikartano
Koulutustaso ko Helppo A SAAVUTUKSET ei saavutuksia

Mennessäni katsomaan Nikoa se oli juuri vieroitettu emästään. Ori seisoi surkean näköisenä vieroitettujen varsojen laitumen perimmäisessä nurkassa katsellen haikeasti tammalaitumelle hirnuen emänsä perään. Minun kävi sääliksi oria, joka mökötti nurkassa yksinään muiden varsojen peuhatessa. Kysäisin kasvattajalta Nikon papereita ja paljastui, että sen emän suvusta löytyi ihailemani Liinahaan-tallin hevosia. Vaikka orin suku ei muuten tehnyt minuun suurempaa vaikutusta päätin kuitenkin ostaa sen. Niinpä allekirjoitin ostopaperit ja lastasin orin traileriin saman tien. Uuteen kotiin saavuttuaan Niko oli muutaman päivän erittäin apaattinen ja pelkäsin, ettei se ikinä sopeutuisi uuteen ympäristöönsä. Viimeisenä keinona laitoin orin samaan tarhaan vanhan herrani Nopsan Potkun kanssa ja Poju ottikin Nikon oitis siipiensä suojaan.

Niko on luonteeltaan täysikymppi eikä sen käsittely tuota minkäänlaisia ongelmia lapsillekaan. Ori on kuitenkin erittäin arka eikä viihdy yksinään. Onkin tärkeää, ettei oria jätetä talliin yksin, koska se nostaa asiasta hirveän metelin. Niko onkin riippuvainen muista hevosista eikä sitä voi jättää hetkeksikään ilman toisen hevosen seuraa. Harjauksesta ja pesemisestä ori nauttii suuresti ja saattaa jopa osoittaa mieltään, mikäli hoitaja lopettaa harjaamisen herran mielestä turhan aikaisin. Varustamisen kanssa ei pitäisi ilmetä ongelmia satunnaista pullistelua lukuunottamatta. Talutettaessa Niko seuraa taluttajaansa uskollisesti kuin koiranpentu. Vaikka Niko ei haastakaan riitaa muiden hevosten kanssa se kuitenkin puolustaa itseään, mikäli toinen hevonen rupeaa haastamaan riitaa.

Ratsastettaessa Niko on kuin unelma eikä ryttyile ratsastajalleen. Juuri oriin kuuliaisuuden takia sen selkään uskaltaa laittaa melkein kenet tahansa. Koulu on se Nikon juttu, vaikka oriilla riittäisi kapasiteettia myös esteille. Oriin askellajit ovat mielyttävät istua ratsastajalle, minkä lisäksi niissä on tiettyä näyttävyyttä. Niko tottelee ratsastajansa pienintäkin apua ja pysyy tyynenä, vaikka ratsastaja hermoilisikin. Koulua mentäessä ainoa ongelma voi olla oriin energisyys, mikä ilmenee toisinaan turhana hätiköimisenä. Esteitä Nikolla ei pahemmin hypätä paitsi silloin tällöin vaihtelun vuoksi. Oriilla kyllä riittäisi ponnua, mutta vanhojen jalkavaivojen vuoksi sen jalat eivät enää kestä säännöllistä hyppäämistä. Maastossa Niko on pomminvarma kunhan sillä on vain toinen hevoskaveri mukana matkassa. Ilman toisen hevosen rauhoittavaa läsnäoloa Niko tuppaa olemaan melko sätky.

i. Hunajapuron Kuuvakka
kadonnut
ii. Harmorannan Kuukko
KRJ IV
iii. Tähti-Aatu
YLA II
iie. Kuulilja
ie. Milkan Saijja
YLA III
iei. Muasimotti
iee. Raakileetta
KRJ II,YLA III
e. Heinämäen Kimerva
kadonnut
ei. Bellin Halti eii. Manttelinperijä
KRJ III,KERJ III,YLA II
eie. Hienohelma
YLA II
ee. Liinahaan Pepite eei. Ukkosmyrskyn Lupaus
Ch
eee. Pepsiina
KTK III

24.03.2014 sh-t Tuulenpesän Usvatar (e. FS Uniikki)

KRJ
ainoastaan sijoitukset
01 10.03.2014 Haavelaakso lk 04: Helppo A Kutsu 05/30
02 11.03.2014 Haavelaakso lk 04: Helppo A Kutsu 01/30
03 13.03.2014 Kilpailukeskus Stewart lk 02: Helppo B Kutsu 02/30
04 13.03.2014 Linya Stud lk 01: Helppo A Kutsu 09/100
05 15.03.2014 Moondance lk 02: Helppo A Kutsu 06/40
06 16.03.2014 Haavelaakso lk 04: Helppo A Kutsu 05/30
07 17.03.2014 Vannaha lk 01: Helppo B Kutsu 03/40
08 20.03.2014 Virtuaalitalli Vaapukka lk 05:Helppo A Kutsu 05/40
09 22.03.2014 Virtuaalitalli Vaapukka lk 05:Helppo A Kutsu 02/40
10 24.03.2014 Fiktio lk 02: Helppo B Kutsu 01/40
11 24.03.2014 Mewian Welsh lk 02: Helppo A Kutsu 03/50
12 24.03.2014 Ryövärin Ratsutila lk 03: Helppo A Kutsu 02/40
13 25.03.2014 Fiktio lk 02: Helppo B Kutsu 04/40
14 28.03.2014 Mewian Welsh lk 04: Helppo A Kutsu 02/50
15 03.04.2014 Fiktio lk 02: Helppo B Kutsu 04/40
16 04.04.2014 Fiktio lk 02: Helppo B Kutsu 05/40
17 06.04.2014 Fiktio lk 02: Helppo B Kutsu 05/40
18 07.04.2014 Riiviöt lk 02: Helppo A Kutsu 06/50
19 09.04.2014 WB Riders lk 04: Helppo A Kutsu 06/50
20 10.04.2014 Fiktio lk 02: Helppo B Kutsu 02/40
21 11.04.2014 WB Riders lk 02: Helppo B Kutsu 01/50
22 15.04.2014 Riiviöt lk 02: Helppo A Kutsu 07/50


23 16.04.2014 Parodia lk 04: Helppo A Kutsu 04/40
24 18.04.2014 Riiviöt lk 02: Helppo A Kutsu 07/50
25 19.04.2014 Odelie's Love lk 01: Helppo A Kutsu 01/50
26 11.05.2014 Fiktio lk 06: Helppo B Kutsu 03/30
27 11.05.2014 Fiktio lk 03: Helppo A Kutsu 07/60
28 11.05.2014 Susiraja lk 02: Helppo A Kutsu 01/30
29 12.05.2014 Fiktio lk 03: Helppo A Kutsu 03/60
30 12.05.2014 Kelokorven Suomenhevoset lk 01: Helppo A Kutsu 01/60
31 13.05.2014 Fiktio lk 06: Helppo B Kutsu 02/30
32 14.05.2014 Fiktio lk 02: Helppo B Kutsu 04/40
33 14.05.2014 Linya Stud lk 01: Helppo A Kutsu 06/60
34 16.05.2014 Fiktio lk 02: Helppo B Kutsu 05/40
35 16.05.2014 Kelokorven Suomenhevoset lk 01: Helppo A Kutsu 02/60
36 17.05.2014 Fiktio lk 02: Helppo B Kutsu 04/60
38 19.05.2014 Kuuralehto lk 01: Helppo A Kutsu 02/30
39 20.05.2014 Linya Stud lk 01: Helppo A Kutsu 02/60
40 20.05.2014 Kuuralehto lk 01: Helppo A Kutsu 01/30
41 21.05.2014 Fiktio lk 02: Helppo B Kutsu 05/40
42 22.05.2014 Kuuralehto lk 01: Helppo A Kutsu 05/30
43 25.05.2014 Fiktio lk 02: Helppo B Kutsu 03/40