Tuulenpesän Kartano

Sumusaaren Pieneläin

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen eikä liity mitenkään kuvien hevoseen

   

@ kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

NIMI Sumusaaren Pieneläin "Elli" Rekisterinumero VH16-018-2743
SYNTYNYT 01.08.2015 (8 vuotta) ROTU, SUKUPUOLI Suomenhevonen-tamma
väri tummanruunikko SÄKÄKORKEUS 156 cm
OMISTAJA Tuulia T. VRL-00084 KASVATTAJA Hilde,Sumusaaren Suomenhevoset
Koulutustaso ko Helppo A re 80cm vvj Noviisi SAAVUTUKSET ei saavutuksia

Sumusaaren Pieneläin tuli meille nähtyäni Hilden omistaman suomenhevostalli Sumusaaren Suomenhevoset lopettamis ilmoituksen Keskustassa. Hieman minua suretti toisen suomenhevoskasvattajan lopettamis päätös, mutta niin kuin sanotaan synkimmilläkin pilvillä on usein hopeareunus. Niin oli myös tässä tapauksessa, sillä Sumusaaren lopettaessa vapautui jos jonkinnäköistä ja kokoista suomenhevosta. Eniten minua ihastutti 3-polvisen suvun omaava ruunikkotamma Sumusaaren Pieneläin, jonka isän puoleisesta suvusta löytyi monia arvostamiani hevosia eikä sen emän puoleinenkaan suku aivan paha ollut. Soittaessani Hildelle tehdäkseni tammasta ostotarjouksen kävi kuitenkin ilmi että joku muu oli jo ehtinyt varata tamman itselleen, joten Hilde kysäisi kiinnostaisiko minua joku vapaana olevista hevosista, mihin jouduin vastaamaan että Pieneläin oli tällä kertaa ollut ainoa kiinnostuksen kohteeni. Paria viikkoa myöhemmin olin jo unohtanut koko asian kunnes Hilde sitten soitti kysyäkseen olisinko vieläkin kiinnostunut Pieneläimestä, sillä tamman alkuperäinen ostaja ei ollut saapunut sitä hakemaan sovittuna ajankohtana eikä Hilde ollut onnistunut tätä myöskään tavoittamaan puhelimitse. Hetken jouduin miettimään että mistä hevosesta oli kyse, mutta Hilden ladeltua minulle tamman emä-ja isälinjat palautui hevonen takaisin mieleeni ja vastasin että tammalle kyllä löytyisi Tuulenpesästä jos ei karsina paikkaa niin ainakin pihattopaikka. Tämän sanottuani Hilde kysäisi milloin ehtisin tulla hakemaan tamman uuteen kotiinsa, mihin jouduin pahoittelemaan että pari seuraavaa viikkoa olisin hyvin kiireinen, mutta mikäli Hildeä ei haittaisi voisin kahden viikon päästä ajaa Sumusaareen hakemaan tamman uuteen kotiinsa, minkä nainen vastasi sopivan mainiosti.

Elli on luonteeltaan hyvin lempeä suomenhevosneiti, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Tamma tosin on myös hyvin omanarvon tuntoinen eikä näin ollen siedä lainkaan kovakouraisia tai metelöiviä ihmisiä. Mikäli tammaa kuitenkin käsittelee rauhallisin ja johdonmukaisin ottein kaiken pitäisi sujua mallikkaasti. Hoitotoimenpiteiden ajaksi ei Elliä täydy välttämättä sitoa kiinni, sillä tamma kyllä osaa seistä aloillaan komennettaessa. Tosin mikäli hoitotoimenpiteen suorittaminen kestää kauan kannattaa tamma sitoa kiinni, sillä kovin pitkiä aikoja putkeen se ei jaksa seistä aloillaan. Harjattaessa Elli nauttii saamastaan huomiosta ja aivan erityisesti se nauttii kun sitä kunnolla rapsutetaan vatsan alta. Varusteet tamma antaa laittaa ongelmitta mitä nyt saattaa hieman pullistella satulavyötä kiristettäessä. Talutettaessa neiti seuraa yleisesti ottaen rauhallisesti taluttajansa perässä joskin säikkyy hyvin herkästi poroja, jotka aina silloin tällöin poikkeavat tallin pihassa. Tällöin tamman taluttajan täytyy kuitenkin vain muistaa pitää tiukka ote riimunnarusta ja pysyä rauhallisena, sillä tamma rauhoittuu nopeasti mikäli sen taluttajakaan ei poroista piittaa. Muiden hevosten seurassa käyttäytyy asiallisesti eikä aiheuta tappeluja joskin puolustaa itseään tarpeentullen.

Ratsastettaessa Elli on suhteellisen herkkä avuilla, joten se ei tarvitsekaan kovin isoja tai voimakkaita apuja. Tammalle annettavien apujen on sen sijaan oltava tarkkoja ja johdonmukaisia sillä neiti vihaa epäjohdonmukaista käsittelyä ja mikäli sille antaa epäjohdonmukaisia apuja alkaa tamma äkkiä puuhata omiaan. Ellillä on tasaiset ja lennokkaat askellajit, jotka ovat niin silmäämiellyttäviä kuin ratsastajalle mukavia istua. Kouluratsuna tamma ei ole siitä kaikista lahjakkaimmasta päästä, mutta yrittää kuitenkin aina parhaansa. Koulua mentäessä suurin haasta on tamman saaminen kunnolla muotoon, sillä se kulkisi mieluiten etupainoisena pitkässä muodossa. Kunnollisella alkulämmittelyllä kun tamman takaosan saa myös aktiivisemmaksi on se mahdollista saada kulkemaan kunnolla muodossa. Uudet koululiikkeet tamma oppii suhteellisen hitaasti mutta kun se kerran jotain oppii suoriutuu se siitä moitteettomasti. Esteillä Elli jää helposti painamaan kuolaimelle ja ratsastajan käsivarsia yleensä särkeekin melkoisesti estetuntien jälkeen jouduttuaan kannattelemaan neidin päätä ylhäällä. Tammalla on suhteellisen hyvä hyppytekniikka joskin sillä on taipumusta lähteä hyppyyn hieman kauempaa kuin tarve todellisuudessa olisi, minkä vuoksi ratsastajan onkin oltava tarkkana ponnistuspaikkojen valinnan suhteen. Elli ei ole myöskään siitä kaikista ketterimmästä päästä, joten ratsastaja olisikin viisas jos tekisi tamman kanssa loivempia käännöksiä.

Ajettaessa Elli ei ole aivan yhtä herkkä kuin ratsastettaessa, muttei kuitenkaan siedä epäselviä apuja vaan vaatii täsmälliset ääni-ja ohjasavut. Ääniapuihin tamma tosin vastaa hieman heikommin kuin ohjasapuihin ja ääniavut tulisikin näin ollen antaa selkeästi lausuen napakalla äänensävyllä, jolloin neiti kyllä tekee työtä käskettyä. Koulukoe on yleensä Ellin vahvinta osaamista silloin kun sen vain saa keskittymään itse asiaan, sillä neidin huomio tuppaantuu toisinaan herpaantumaan turhankin helposti muualle. Mikäli kotona harjoiteltaessa kuitenkin muistaa vaihdella harjoituksia riittävästi pitäisi neidin mielenkiinnon pysyä työnteossa loppuun saakka. Tarkkuuskoe Elliltä sujuu yleensä ilman ongelmia sillä neiti on luonnostaan hyvin tarkka ja menee itsestään porttien keskeltä, joten ohjastajan tehtävänä onkin lähinnä ohjata tamma oikeassa järjestyksessä porttien läpi ja se kyllä pitää huolen lopusta. Kestävyyskoe tammalta sujuu vaihtelevaisesti, mutta yleisesti ottaen se inhoaa työskennella ulkona sateisella säällä, jolloin mutalammikoita muodostuu mikä tekee kestävyyskoe radasta paljon normaalia raskaamman.

i. Sirkkeen Viljami
KTK II
ii. Ikikuva
KTK II
iii. Ikuisuuskehrääjä
VIR MVA Ch,KTK II
iie. Haavetyttö
VIR MVA Ch,KTK II,KRJ I
ie. Liptessa
VIR MVA Ch,KTK II,KRJ I,SLA II
iei. Silmänräpäys
VIR MVA Ch,KTK II
iee. Linetti
e. Teerivaaran Piripintaan ei. Rohkean Maskotti eii. Muskettisoturi
KTK III
eie. Hurra-Leija
KTK III
ee. Rätvänän Pirpana
KTK III,KRJ I
eei. Reemeli
KTK III
eee. Popittiina
KTK II

ei jälkeläisiä

KRJ
ainoastaan sijoitukset
01 23.12.2016 Romilly lk 02: Helppo A Kutsu 04/51
02 28.12.2016 Romilly lk 03: Helppo A Kutsu 08/80
03 07.01.2017 Tuulenpesän Kartano lk 04: Helppo A Kutsu 01/30
04 10.01.2017 Tuulenpesän Kartano lk 04: Helppo A Kutsu 03/30
05 28.01.2017 Shinevalley lk 04: Helppo A Kutsu 04/40
06 31.01.2017 KRJ Cup Runoratsut lk 04: Helppo A Kutsu 16/208
07 01.02.2017 Ventos lk 01: Helppo A Kutsu 05/30
08 05.02.2017 Ventos lk 01: Helppo A Kutsu 02/30
09 08.02.2017 Haavelaakso lk 01: Helppo A Kutsu 02/60
10 10.02.2017 Ruuvalli lk 04: Helppo A Kutsu 02/30
11 14.02.2017 Hengenvaara lk 01: Helppo A Kutsu 03/50
12 15.02.2017 Hengenvaara lk 01: Helppo A Kutsu 01/50
13 16.02.2017 Haavelaakso lk 01: Helppo A Kutsu 02/60
14 17.02.2017 Ruuvalli lk 04: Helppo A Kutsu 01/30
15 23.02.2017 Fiktio lk 03: Helppo A Kutsu 04/40
16 26.02.2017 Haavelaakso lk 01: Helppo A Kutsu 05/60
17 08.03.2017 Hengenvaara lk 02: Helppo A Kutsu 05/30
18 10.03.2017 Verner lk 04: Helppo A Kutsu 04/30
19 15.03.2017 Ventos lk 01: Helppo A Kutsu 03/40
20 16.03.2017 Ventos lk 01: Helppo A Kutsu 01/40
21 17.03.2017 Ventos lk 01: Helppo A Kutsu 01/40
22 18.03.2017 Ventos lk 01: Helppo A Kutsu 01/40
23 19.05.2017 Haavelaakso lk 02: Helppo A Kutsu 05/30
24 24.05.2017 Haavelaakso lk 02: Helppo A Kutsu 03/30
25 27.05.2017 Kilpailukeskus Stewart lk 04: Helppo A Kutsu 07/100
26 01.06.2017 Hengenvaara lk 02: Helppo A Kutsu 01/50
27 06.07.2017 Ketola lk 02: Helppo A Kutsu 05/40
28 10.07.2017 Daelwyn lk 04: Helppo A Kutsu 03/40
29 12.07.2017 Colder Creatures lk 04: Helppo A Kutsu 01/30
30 18.07.2017 Colder Creatures lk 04: Helppo A Kutsu 03/30
31 11.08.2017 Raatteen Suomenhevoset lk 02: Helppo A Kutsu 05/30
32 16.08.2017 Raatteen Suomenhevoset lk 02: Helppo A Kutsu 03/30
33 17.08.2017 Raatteen Suomenhevoset lk 02: Helppo A Kutsu 05/30
34 20.08.2017 Raatteen Suomenhevoset lk 02: Helppo A Kutsu 04/30
35 21.10.2017 Teilikorpi lk 02: Helppo A Kutsu 05/40
36 22.10.2017 Teilikorpi lk 02: Helppo A Kutsu 05/40
37 08.11.2017 Mörkövaara lk 02: Helppo A Kutsu 03/30
38 06.12.2017 Jukola lk 03: SISU Battle I Helppo A Kutsu 10/100
39 24.12.2017 Mitar Warmbloods lk 08: Helppo A Kutsu 01/30
40 25.12.2017 Silkes lk 03: Helppo A Kutsu 06/38
41 30.01.2018 Roscoff lk 03: Helppo A Kutsu 01/50
42 31.01.2018 KRJ Cup Runoratsut lk 04: Helppo A Kutsu 20/256
43 01.02.2018 Teilikorpi lk 01: Helppo A Kutsu 02/40
44 06.02.2018 Teilikorpi lk 01: Helppo A Kutsu 05/40
45 09.02.2018 Teilikorpi lk 01: Helppo A Kutsu 01/40

ERJ
ainoastaan sijoitukset
01 31.12.2016 ERJ Cup Kuuralehdon Hevostila lk 05: 70cm Kutsu 11/126
02 31.12.2016 ERJ Cup Kuuralehdon Hevostila lk 06: 80cm Kutsu 14/149
03 07.01.2017 Romilly lk 01: 80cm Kutsu 04/50
04 08.01.2017 Romilly lk 02: 80cm Kutsu 02/69
05 17.01.2017 Brokeback lk 02: 80cm Kutsu 02/30
06 04.03.2017 Hengenvaara lk 02: 80cm Kutsu 01/50
07 11.03.2017 Hengenvaara lk 02: 80cm Kutsu 06/50
08 13.03.2017 Kilpailukeskus Stewart lk 03: 80cm Kutsu 09/93
09 16.03.2017 Kilpailukeskus Stewart lk 02: 70cm Kutsu 01/60
10 18.03.2017 Hengenvaara lk 02: 80cm Kutsu 05/50
11 18.03.2017 Kilpailukeskus Stewart lk 03: 80cm Kutsu 02/93
12 18.03.2017 Ventos lk 01: 80cm Kutsu 05/30
13 25.03.2017 Hengenvaara lk 02: 80cm Kutsu 06/50
14 27.03.2017 Hengenvaara lk 02: 80cm Kutsu 03/50
15 29.03.2017 Hengenvaara lk 02: 80cm Kutsu 05/50
16 02.04.2017 Huvitus lk 01: 80cm Kutsu 05/40
17 07.04.2017 Huvitus lk 01: 80cm Kutsu 04/40
18 13.04.2017 Huvitus lk 01: 80cm Kutsu 03/40
19 14.04.2017 Cadogan Ponies lk 01: 80cm Kutsu 03/40
20 14.04.2017 Huvitus lk 01: 80cm Kutsu 01/40
21 16.04.2017 Huvitus lk 01: 80cm Kutsu 06/40
22 17.04.2017 Huvitus lk 01: 80cm Kutsu 03/40
23 18.04.2017 Huvitus lk 01: 80cm Kutsu 04/40
24 25.04.2017 Huvitus lk 01: 80cm Kutsu 04/40
25 12.06.2017 Cadogan Ponies lk 02: 80cm Kutsu 05/30
26 30.06.2017 Cadogan Ponies lk 02: 80cm Kutsu 04/30
27 08.07.2017 Cadogan Ponies lk 01: 70cm Kutsu 01/30
28 12.07.2017 Cadogan Ponies lk 01: 70cm Kutsu 04/30
29 17.07.2017 Cadogan Ponies lk 01: 70cm Kutsu 02/30
30 23.07.2017 Cadogan Ponies lk 01: 70cm Kutsu 01/30
31 06.09.2017 Kototalli lk 02:70-80cm Kutsu 01/29
32 26.09.2017 Moana part breds lk 03: 70cm Kutsu 03/29
33 20.10.2017 Ravenscroft lk 01: 70cm Kutsu 02/30
34 04.11.2017 Kototalli lk 02: 70cm Kutsu 01/30
35 22.11.2017 Ricotan Suomenhevoset lk 02: 80cm Kutsu 03/22
36 23.11.2017 Ricotan Suomenhevoset lk 02: 80cm Kutsu 02/22
37 29.11.2017 Ricotan Suomenhevoset lk 02: 80cm Kutsu 01/22
38 03.12.2017 Koistila lk 03: 70cm Kutsu 03/50
39 08.12.2017 Koistila lk 05: 80cm Kutsu 05/50
40 13.12.2017 Koistila lk 05: 80cm Kutsu 06/50
41 16.12.2017 Koistila lk 03: 70cm Kutsu 07/50
42 17.12.2017 Koistila lk 05: 80cm Kutsu 07/50
43 17.12.2017 Mitar Warmbloods lk 03: 70cm Kutsu 03/25
44 17.12.2017 Mitar Warmbloods lk 07: 80cm Kutsu 04/30
45 19.12.2017 Koistila lk 03: 70cm Kutsu 01/50
46 22.12.2017 Mitar Warmbloods lk 07: 80cm Kutsu 02/30
47 23.12.2017 Koistila lk 03: 70cm Kutsu 07/50
48 25.12.2017 Koistila lk 05: 80cm Kutsu 02/50
49 25.12.2017 Mitar Warmbloods lk 07: 80cm Kutsu 01/30
50 28.12.2017 Koistila lk 03: 70cm Kutsu 07/50
51 28.12.2017 Koistila lk 05: 80cm Kutsu 06/50
52 29.12.2017 Koistila lk 03: 70cm Kutsu 01/50
53 02.01.2018 Escorant Trakehners lk 01: 70cm Kutsu 03/50
54 02.01.2018 Mörkövaara lk 04: 70cm Kutsu 06/55
55 03.01.2018 Escorant Trakehners lk 01: 70cm Kutsu 04/50
56 05.01.2018 Kingsvalley lk 01: 80cm Kutsu 02/30
57 06.01.2018 Escorant Trakehners lk 01: 80cm Kutsu 03/40
58 07.01.2018 Escorant Trakehners lk 01: 70cm Kutsu 04/50
59 09.01.2018 Escorant Trakehners lk 01: 70cm Kutsu 03/50
60 09.01.2018 Kingsvalley lk 01: 80cm Kutsu 02/30
61 13.01.2018 Escorant Trakehners lk 01: 80cm Kutsu 02/40
62 19.01.2018 Kototalli lk 03: 70cm Kutsu 01/30
63 19.01.2018 Supernatural lk 02: 80cm Kutsu 07/50
64 25.01.2018 Escorant Trakehners lk 01: 80cm Kutsu 06/40
65 02.02.2018 Ratsutalli Lilja lk 01: 80cm Kutsu 04/50
66 07.02.2018 Ratsutalli Lilja lk 01: 80cm Kutsu 01/50
VVJ
ainoastaan sijoitukset
01 13.01.2017 Wild Side Cobs lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille Kutsu 02/30
02 15.01.2017 Wild Side Cobs lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille Kutsu 03/30
03 16.01.2017 Ruudin talli lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille Kutsu 04/50
04 22.01.2017 Ruudin talli lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille Kutsu 06/50
05 02.02.2017 Kilpailukeskus Reiter lk 03: Noviisi kestävyyskoe yksilövaljakko Kutsu 04/28
06 11.02.2017 Swildie Highlanders lk 02: Noviisi maratonkoe yksilövaljakoille Kutsu 07/50
07 12.02.2017 Swildie Highlanders lk 02: Noviisi maratonkoe yksilövaljakoille Kutsu 06/50
08 17.02.2017 Wild Side Cobs lk 02: Noviisi yhdistetty yksiköille Kutsu 04/40
09 25.02.2017 Wild Side Cobs lk 02: Noviisi yhdistetty yksiköille Kutsu 01/28
10 28.02.2017 Huvitus lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 04/40
11 01.03.2017 Huvitus lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 05/40
12 01.03.2017 Pirunportti lk 02: 70cm Kutsu 03/30
13 01.03.2017 Swildie Highlanders lk 01: Noviisi yhdistetty parivaljakoille Kutsu 01/18
14 02.03.2017 Fiktio lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille Kutsu 04/30
15 04.03.2017 Kaunovaara lk 02: Noviisi tarkkuuskoe, yksiköille Kutsu 01/40
16 04.03.2017 Kaunovaara lk 02: Noviisi tarkkuuskoe, yksiköille Kutsu 05/40
17 05.03.2017 Kaunovaara lk 02: Noviisi tarkkuuskoe, yksiköille Kutsu 03/40
18 06.03.2017 Hukkapuro lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 01/30
19 07.03.2017 Fiktio lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille Kutsu 04/30
20 10.03.2017 Kaunovaara lk 02: Noviisi tarkkuuskoe, yksiköille Kutsu 02/40
21 10.03.2017 Teilikorpi lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille Kutsu 04/30
22 18.03.2017 Wild Side Cobs lk 02: Noviisi yhdistetty yksiköille Kutsu 05/40
23 20.03.2017 Wild Side Cobs lk 02: Noviisi yhdistetty yksiköille Kutsu 05/40
24 30.04.2017 VVJ Cup Wyat Shetlands lk 04: Noviisi yhdistetty parivaljakoille Kutsu 07/58
25 06.08.2017 Hengenvaara lk 01: Noviisi koulukoe pareille Kutsu 03/21
26 09.08.2017 Hengenvaara lk 01: Noviisi koulukoe pareille Kutsu 03/21
27 24.08.2017 Ketola lk 02: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 02/29
28 14.09.2017 Kototalli lk 02: Noviisi kestävyyskoe yksilövaljakko Kutsu 05/30
29 05.10.2017 Vuorna lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksiköille Kutsu 04/30
30 08.10.2017 Mörkövaara lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 04/30
31 13.10.2017 Härdelli lk 01: Noviisi yhdistetty avoin pareille Kutsu 01/30
32 14.10.2017 Härdelli lk 01: Noviisi yhdistetty avoin pareille Kutsu 04/30
33 15.10.2017 Härdelli lk 01: Noviisi yhdistetty avoin pareille Kutsu 05/30
34 15.10.2017 Vuorna lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 03/30
35 23.10.2017 Härdelli lk 01: Noviisi yhdistetty avoin pareille Kutsu 05/30
36 29.10.2017 Härdelli lk 01: Noviisi yhdistetty avoin pareille Kutsu 03/30
37 03.11.2017 Härdelli lk 02: Noviisi kestävyyskoe yksilölle Kutsu 05/30
38 11.11.2017 Vuorna lk 01: Noviisi koulukoe avoin pareille Kutsu 01/21
39 25.11.2017 Kaihovaara lk 02: Noviisi, kestävyyskoe yksilöille Kutsu 03/30
40 30.11.2017 Kaihovaara lk 02: Noviisi, kestävyyskoe yksilöille Kutsu 01/30
41 04.12.2017 Hengenvaara lk 02: Noviisi tarkkuuskoe pareille Kutsu 04/21
42 04.12.2017 Koistila lk 01: Noviisi koulukoe yksilölle Kutsu 04/30
43 13.12.2017 Duán Stable lk 02: Noviisi tarkkuuskoe yksilöille Kutsu 02/30
44 16.12.2017 Koistila lk 01: Noviisi koulukoe yksilölle Kutsu 03/30
45 31.12.2017 VVJ Cup Wyat Shetlands lk 04: Noviisi yhdistetty parivaljakoille Kutsu 01/60
46 01.01.2018 Mörkövaara lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 06/66
47 02.01.2018 Hengenvaara lk 01: Noviisi kestävyyskoe pareille Kutsu 02/38
48 20.01.2018 Hengenvaara lk 01: Noviisi kestävyyskoe pareille Kutsu 04/38