Tuulenpesän Kartano

Vappulan Piilopulla

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen eikä liity mitenkään kuvien hevoseen

   

@ S.H.

NIMI Vappulan Piilopulla "Pulla" rekisteriNUMERO VH17-018-1699
syntymäaika 01.08.2017 (4 vuotta) ROTU, SUKUPUOLI Suomenhevonen-ori
Väri vaaleanpunarautias SÄKÄKORKEUS 156 cm
OMISTAJA Tuulia T. VRL-00084 KASVATTAJA Elli L.,Vappulan Kartano
Koulutustaso ko Helppo B re 90cm kerj Tutustumisluokka vvj Noviisi SAAVUTUKSET SV III

Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus 2-vuotiaana 20.10.2017
6,4 + 1 + 8 + 5,3 = 20,6 SV III

Vappulan Piilopulla ei ollut vielä syntynytkään kun törmäsin siihen Vappulan omistajattaren Elli L:n laatimassa myynti-ilmoituksessa eräällä usein vierailemallani foorumilla. Suvullisestihan tämä vielä syntymätön varsa ei minua aivan heti säväyttänyt, mutta tutkittuani sen sukulaisia hieman tarkemmin päädyin kuitenkin soittamaan Elli L:lle kysyäkseni milloin varsan odotettaisiin putkahtavan maailmaan. Nainen vastasikin jo toisella tuuttauksella ja juteltuamme hetken niitä näitä ja kerrottuani meillä olevan Vappulan Sokerimunkin kuulumisia pääsimme itse asiaan. Asiani esitettyä nainen kertoi että varsan odotettiin syntyvän heinä-elokuun vaihteessa ja kysyi haluaisinko ehkä varata varsan itselleni. Keskusteltuamme hetken varausehdoista Elli lupasi laittaa minulle whatsapp viestiä varsan synnyttyä. Elokuun ensimmäisenä syödessäni vielä aamupalaa teekuppi kädessäni puhelimeni sitten värisi vastaanotetun viestin merkiksi. Avatessani puhelimen huomasin saaneeni kuvaviestin Vappulan omistajattarelta Elliltä. Avasin viestin sormet jännityksestä täristen toivoen että Vappulan Rinkeli olisi pyöräyttänyt maailmaan paljon himoitsemani tammavarsan. Pettymyksekseni kuvassa komeileva varsa oli kuitenkin ori. Pääsin kuitenkin pian pettymyksestäni ylitse sillä varsa hurmasi minut pian komealla ulkomuodollaan, joten ilmoitin Ellille että vaikkei varsan sukupuoli ollutkaan toivomani voisin sen silti ottaa. Varsan tulon näin varmistuttua meille sille piti vielä keksiä nimi ja lukuisten kasvattajan nimiehdotusten joukosta valikoitui nimeksi Vappulan Piilopulla.Päästyämme nimestä sopuun sovimme vielä kauppahinnasta ja että varsa saisi rauhassa varttua kasvattajansa luona puolivuotiaaksi minkä jälkeen se lennätettäisiin Kittilän lentokentälle, mistä matka jatkuisi hevosaudon kyydissä Tuulenpesään.


Hoidettaessa Pulla on hyvin sävyisä oriherra, joka ei tekisi tahallaan pahaa kärpäsellekään. Tammojen lähellä ori tosin saattaa hieman innostua, mutta palaa nopeasti takaisin maanpinnalle kunhan sitä muistuttaa ihmisen läsnäolosta. Aivan pienten lasten kanssa herraa ei kuitenkaan parane jättää sillä herran innostuessa se unohtaa hetkeksi kokonaan ihmisen läsnäolon ja tällöin pienet lapset ovat vaarassa tallautua sen jalkoihin. Hoitotoimenpiteiden ajaksi Pulla olisi hyvä sitoa kiinni, sillä vaikka ori yleensä seisookin kuuliaisesti aloillaan käskettäessä ei se huonoina päivinään malta pysyä aloillaan minuuttia pidempää. Harjauksesta ori yleisesti ottaen nauttii, mutta se ei pidä paljon aikaa vievästä jouhien selvittelystä, mikä sille on pakko tehdä lähes päivittäin, sillä herran pitkät vaaleat jouhet takkuuntuvat helposti, mikäli niitä ei käydä läpi tarpeeksi usein. Varusteet ori antaa laittaa ilman sen kummempia ongelmia. Talutettaessa seuraa kuuliaisesti taluttajansa perässä, mitä nyt saattaa pysähtyä flirttailemaan vastaan tuleville tammoille. Muiden hevosten seurassa omaa moitteettoman käytöstavat, mutta osaa kyllä puolustaa itseään tarpeen niin vaatiessa vaikkei aloitakaan tappeluita.

Ratsastettaessa Pulla on hyvin rento ja mielyttämishaluinen tapaus joka antaa itsestään aina kaikkensa. Ori ei tosin ole kaikista reippainta sorttia ja kaipaakin näin ollen etenkin alkutunnista hieman herättelyä ennen kuin toimii kunnolla. Herran kanssa saa käyttää melko voimakkaita apuja, sillä aivan silkinpehmeisiin apuihin ei ori reagoi juuri lainkaan. Tämän lisäksi herralle annettavien apujen kanssa on oltava tarkkana, sillä se tekee täsmälleen mitä siltä pyydetään ja mikäli herralle annetaan avut puolihuolimattomasti tekee se myöskin siltä pyydetyn liikkeen puolihuolimattomasti. Pullalla on hyvin pehmeät ja elastiset askellajit. Kouluratsuna ori on toisinaan hieman turhankin yritteliäs jolloin se on miltei sotkeutua jalkoihinsa ellei sen ratsastaja saa oria keskittymään kunnolla työntekoon. Keskittyessään herra on kuitenkin mainio kouluratsu liikkuen pehmein ja ilmavin liikkein. Uudet koululiikkeet ori oppii suhteellisen nopeasti kunhan sen kanssa muistaa välillä pitää taukoja niin ettei Pulla pääse pitkästymään. Esteratsuna ori omaa kyllä hyvän hyppytekniikan, muttei ole kovinkaan hyvä määrittelemään oikeita ponnistuspaikkoja. Herra on kuitenkin hyvin tarkka jaloistaan, joten jahka ponnistuspaikat saadaan kohdalleen ei herra pahemmin pudottele. Tiukissa käännöksissä Pulla on hivenen kömpelö,joten sen kanssa olisi parasta ottaa hieman laajempia käännöksiä. Maastossa Pulla on hyvin varmajalkainen eikä kompuroi vaikeassakaan maastossa. Maastoesteillä ori ei pelkää juuri mitään joskin saattaa hieman epäröidä kaikkein erikoisimman näköisillä esteillä. Herra on hyvin kestävää sorttia ja jaksaa hyvin ylläpitää hieman kovempaakin vauhtia radan alusta loppuun kunhan vauhti ei mene aivan kaahottamiseksi.

Ajettaessa Pulla ei ole alkuun aivan yhtä tahmea kuin ratsastettaessa, vaikka sitä saa ajettaessakin kyllä patistella alkuun ennen kuin herran moottori lähtee kunnolla käyntiin. Kuitenkin kun herran moottorin saa kunnolla käyntiin ei se enää paljon hoputteluja kaipaa. Ohjastajansa ohjasapuihin ori vastaa kuuliaisesti joskaan ei ota ääniapuja vastaan kovinkaan hyvin kuitenkin mikäli ääniavut on annettu tarpeeksi selkeällä äänensävyllä painokkaasti lausuen tottelee se niitäkin. Koulukoe on Pullan suurin vahvuus ja siinä se useimmiten sijoittuukin kaikista korkeimmalle. Tarkkuuskokeesta ori yleensä selviytyy suhteellisen hyvin tosin jos sen ohjaaja ei ohjaa oria huolellisesti keilojen välistä keskeltä saattaa jokunen kaato tulla. Kestävyyskokeessa Pulla on hieman hitaampi raskaallakelillä kuin kuivalla kelillä, mutta muutoin se tekee tasaisen varmoja suorituksia kelistä riippumatta.

i. Vappulan Varjomuratti ii. Huvitutin Mysteeri
KTK II
iii. Kuningas Made
KTK II
iie. Leimulintu
ie. Sadan Varjohelmi iei. A.I. Salainen Varjopeli
KRJ III,YLA II,SLA II
iee. Fiktion Herttuatar
KTK III,KRJ I
e. Vappulan Rinkeli ei. Villahaan Roima eii. Rätvänän Ripirapi
ERJ I
eie. Mörkövaaran Martta
ERJ I,KRJ I
ee. Tuiskulan Tsinuski eei. Heilin Rurik
VVJ III
eee. Salmiakki-Toffee

ei jälkeläisiä

KRJ
ainoastaan sijoitukset
01 02.01.2018 Härdelli lk 01: Helppo C Kutsu 02/30
02 06.01.2018 Härdelli lk 01: Helppo C Kutsu 05/30
03 07.01.2018 Härdelli lk 01: Helppo C Kutsu 03/30
04 07.01.2018 Mörkövaara lk 02: Helppo C Kutsu 04/79
05 15.01.2018 Kisakeskus Lamoca lk 02: Helppo B Kutsu 02/30
06 16.01.2018 Härdelli lk 01: Helppo C Kutsu 01/30
07 22.01.2018 Roscoff lk 02: Helppo B Kutsu 05/50
08 27.01.2018 Roscoff lk 02: Helppo B Kutsu 05/50
09 02.02.2018 Koistila lk 06: Helppo B Kutsu 05/30
10 10.02.2018 Härdelli lk 04: Helppo B Kutsu 05/30
11 10.02.2018 Koistila lk 06: Helppo B Kutsu 05/30
12 11.02.2018 Koistila lk 03: Helppo B Kutsu 05/30
13 11.02.2018 Koistila lk 06: Helppo B Kutsu 05/30
14 11.02.2018 Raatteen Suomenhevoset lk 01: Helppo B Kutsu 05/30
15 12.02.2018 Härdelli lk 04: Helppo B Kutsu 03/30
16 12.02.2018 Koistila lk 03: Helppo B Kutsu 03/30
17 13.02.2018 Koistila lk 03: Helppo B Kutsu 02/30
18 13.02.2018 Raatteen Suomenhevoset lk 01: Helppo B Kutsu 05/30
19 15.02.2018 Härdelli lk 04: Helppo B Kutsu 03/30
20 17.02.2018 Koistila lk 03: Helppo B Kutsu 04/30
21 19.02.2018 Koistila lk 03: Helppo B Kutsu 04/30
22 19.02.2018 Raatteen Suomenhevoset lk 01: Helppo B Kutsu 05/30
23 20.02.2018 Koistila lk 06: Helppo B Kutsu 03/30
24 20.02.2018 Raatteen Suomenhevoset lk 01: Helppo B Kutsu 04/30
25 09.03.2018 Hengenvaara lk 01: Helppo B Kutsu 08/90

ERJ
ainoastaan sijoitukset
01 13.01.2018 Mörkövaara lk 04: 90cm Kutsu 04/30
02 15.01.2018 Kievarinkuja lk 01: 90cm Kutsu 02/60
03 15.01.2018 Vuorna lk 02: 90cm Kutsu 04/30
04 20.01.2018 Mörkövaara lk 04: 90cm Kutsu 04/30
05 25.01.2018 Kievarinkuja lk 01: 90cm Kutsu 03/60
06 26.01.2018 Vuorna lk 02: 90cm Kutsu 05/30
07 29.01.2018 Vuorna lk 02: 90cm Kutsu 03/30
08 11.02.2018 Ruskavaara lk 02: 90cm Kutsu 01/30
09 16.02.2018 Ratsutalli Lilja lk 02: 90cm Kutsu 02/30
10 18.02.2018 Ratsutalli Lilja lk 02: 90cm Kutsu 05/30
11 02.03.2018 Hengenvaara lk 02: 90cm Kutsu 01/93
KERJ
ainoastaan sijoitukset
01 20.12.2017 Littleness lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 02/30
02 23.12.2017 Littleness lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 01/30
03 03.01.2018 Littleness lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 05/30
04 04.01.2018 Littleness lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 03/30
05 03.03.2018 Hengenvaara lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 05/66
06 07.03.2018 Hengenvaara lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 05/66
VVJ
ainoastaan sijoitukset
01 24.12.2017 Vuorna lk 01: Noviisi koulukoe avoin pareille Kutsu 03/23
02 02.01.2018 Hengenvaara lk 01: Noviisi kestävyyskoe pareille Kutsu 01/38
03 15.01.2018 Koistila lk 01: Noviisi koulukoe yksilölle Kutsu 01/30
04 17.01.2018 Hengenvaara lk 01: Noviisi kestävyyskoe pareille Kutsu 03/38
05 23.01.2018 Hengenvaara lk 01: Noviisi kestävyyskoe pareille Kutsu 01/38
06 02.02.2018 Mörkövaara lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 05/30
07 07.02.2018 Mörkövaara lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 01/30
08 10.02.2018 Mörkövaara lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 05/30
09 16.02.2018 Mörkövaara lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 05/30
10 19.02.2018 Mörkövaara lk 01: Noviisi koulukoe yksilöille Kutsu 01/30
11 03.03.2018 Hengenvaara lk 02: Noviisi kestävyyskoe yksilöille Kutsu 06/100