Tuulenpesän Kartano

Ventoksen Rusinantte

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen eikä liity mitenkään kuvien hevoseen

     

@ luvat on, yksinoikeudella

NIMI Ventoksen Rusinantte "Rusina" Rekisterinumero VH17-018-0951
SYNTYNYT 06.04.2017 (4 vuotta) ROTU, SUKUPUOLI Suomenhevonen-tamma
väri rautias SÄKÄKORKEUS 153 cm
OMISTAJA Tuulia T. VRL-00084 KASVATTAJA yaren,Ventos
Koulutustaso ko Vaativa B re 110cm kerj CIC1 SAAVUTUKSET SV II

Suomenhevosvarsojen arviointi 2-vuotiaana 20.06.2017
rakenne 5.6, suku 10, käytöskoe 7 + 6.6 = 29.2 SV-II

Ventoksen Rusinantte tie Tuulenpesään sai alkunsa kun näin sen myynnissä eräällä usein vierailemallani foorumilla, jonne Ventoksen omistajatar yaren oli tehnyt kasvattimyynti topikin. Myynnissä oli tällä kertaa vain kolme varsaa sekä kaksi vanhempaa kasvattia, joten läpikäytävää ei ollut paljon. Ensimmäinen myytävänä oleva varsa, vasta vieroitettu tammavarsa Ventoksen Rusinantte, sulatti heti sydämeni suloisuudellaan, mutta tutkaillessani tamman sukua huomasin, että siellä oli ori Samoilija, jota yritin hieman vältellä omien hevosteni sukutauluissa. Pohdittuani asiaa kuitenkin useamman tunnin päädyin lopulta jättämään varsasta tarjousta, sillä sen isän suku oli hieman tuntemattomampaa eikä emän sukukaan ollut Samoilijaa lukuunotamatta turhan yleistä omien hevosteni sukutauluissa. Kauan minun ei täytynyt yarenin vastausta odotella, sillä nainen vastasi miltei samantien, että voisin tulla hakemaan tammavarsan uuteen kotiinsa Tuulenpesään heti kun minulle vain sopisi. Olin juuri tuolloin hieman kiireinen, joten sovimme, että heti pääsiäisen jälkeen kun kiire vähän helpottaisi pistäytyisin Ventoksessa kertomassa meillä astustelevan edellisen kasvatin Ventoksen Jäänpoltteen kuulumisia sekä hakemassa Rusinantte uuteen kotiinsa samalla reissulla.

Rusina on luonteeltaan todella kiltti, joskin melkoisen perso ruualle ja onkin ihme, ettei tamma ole vielä lihonut muodottomaksi makkaraksi, sillä sen ulkomuodosta kyllä paistaa läpi, että kotona on oltu ruoka-aikoina. Tamma tosin noudattaa melkoisen tiukkaa ruokavalio mikä edes auttaa ettei se pääse liiaksi lihomaan, vaikka sillä melkoinen ruokahalu onkin, mutta kielloista huolimatta sille näkee syötettävän herkkupaloja enemmän kuin tarpeeksi heti kun silmävälttää. Hoitotoimenpiteiden aikana Rusina seisoo kiltisti aloillaan eikä hievahdakaan ellei sille sitten anneta lupaa liikkua. Harjattaessa nauttii täysin siemauksin saamastaan huomiosta seisten rauhallisesti aloillaan toista takajalkaansa lepuuttaen korvat sivulle haroittaen. Varusteet tamma antaa laittaa suhteellisen ongelmitta mitä nyt silloin tällöin vähän pullistelee. Talutettaessa seuraa kuuliaisesti taluttajansa perässä eikä paljoa kiinnitä huomiota ympärillä tapahtuviin asioihin. Muiden hevosten seurassa omaa moitteettomat käytöstavat esittäen aina parasta käytöstään ja pakenee myöskin mieluummin paikalta kuin jää tappelemaan mikäli joku tulee sen kanssa haastamaan riitaa.

Ratsastettaessa Rusina on hyvin yhteistyöhaluinen ja kuuliainen ratsu, joka tekee kaikkensa ratsastajansa mielyttämiseksi. Tamma ei ole ratsuna turhan herkkä eikä näin ollen vedä hernettä nenäänsä mikäli sitä toisinaan käsitellään hieman kovakouraisemmin mutta toimii kuitenkin moitteettomasti myös pienemmillä avuilla. Tamma on suhteellisen eteenpäinpyrkivä ratsu jahka sitä on ensin hieman herätellyt sillä alkutunnista neiti tuppaa olemaan hieman tahmea ja etupainoinen, mutta kunhan sen takaosankin saa kunnolla tekemään töitä kantaa tamma itsensä hyvin. Rusinan askellajit ovat jokseenkin matalia ja tästä johtuen myös ratsastajille mielyttävät istua, minkä lisäksi ne ovat suhteellisen lyhyitä ja niissä on hyvä yliastunta. Koulua mentäessä tammalla on lyhyen askelluksensa vuoksi vaikeuksia lisätyissä askellajeissa, sillä se ei oikein tahtoisi venyttää askeltaan tarpeeksi. Tätä lukuunottamatta neiti on kuitenkin mitä mielyttävin kouluratsu, sillä se taipuu hyvin paljon taipumista vaativiin liikkeisiin ilman pitkällistä alkulämmittelyä. Rusina on myöskin aina ollut suhteellisen nopea oppinen ja oppinut siltä vaaditut liikkeet helposti. Esteratsuna tamma on hyvin varovainen keräten jalkansa huolellisesti alleen hyppyjen ajaksi eikä näin ollen pahemmin pudottelekaan. Tamman kanssa ei myöskään täydy olla turhan tarkka lähestymisten suhteen, sillä se pystyy mainiosti hyppäämään hieman vinommistakin kulmista kunhan kulma ei ole aivan mahdoton. Rusinalla riittää ponnistusvoimaa tasoaan korkeammallekin esteille joskin sillä on taipumusta hypätä enemmän ylös kuin eteenpäin minkä vuoksi sillä onkin välillä hankaluuksia pituusesteillä. Maastossa tamma on oikea pomminvarma ratsu, joka ei säiky mitään vaan säilyy rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa. Maastoesteillä neiti hyppää varmasti yli kaikkein kummallisimmistakin viritelmistä eikä myöskään arastele hypätä hieman vaatimmissakin olosuhteissa kuten mutakelillä tai mikäli este on sijoitettu varjoon. Maastoradalla tamman kanssa ei täydy turhan tarkkaan huolehtia vauhdin säätelystä sillä se osaa itsekin pitää matkavauhdin tasaisena, mutta mikäli haluaa välttyä aikavirheiltä välillä olisi syytä ottaa nopeatempoisempia spurtteja esteiden välillä.

i. Maanan Ruska
KTK III
ii. Lakean Morris
KTK II,KRJ I,KERJ I,ERJ III,YLA II,SLA I
iii. Kuusimetsän Jali
Ch
iie. Jamuliina
VIR MVA Ch,KTK II,KRJ II,YLA II
ie. Railakas R iei. Railakan Rami
iee. Jössin Prinsessa
e. Moon Kimurantti ei. Kurittoman Leijonaraita
KRJ IV,YLA II
eii. Pohjantähti
eie. Pirtsakka WQ
ee. Moon Kaunistelija
YLA II
eei. Samoilija
VIR MVA Ch,KTK III,KRJ II,YLA I,SLA I*
eee. Kestohymy
ERJ II,YLA II,SLA I

ei jälkeläisiä

KRJ
ainoastaan sijoitukset
01 04.02.2018 Ratsutalli Lilja lk 01: Vaativa B Kutsu 01/30
02 08.02.2018 Ratsutalli Lilja lk 01: Vaativa B Kutsu 05/30
03 13.02.2018 Ratsutalli Lilja lk 01: Vaativa B Kutsu 01/30
04 14.02.2018 Ratsutalli Lilja lk 01: Vaativa B Kutsu 02/30
05 17.02.2018 Ratsutalli Lilja lk 01: Vaativa B Kutsu 05/30
06 02.07.2018 Hornanhovi lk 01: Vaativa B Kutsu 04/21
07 03.07.2018 Hornanhovi lk 01: Vaativa B Kutsu 02/21
08 08.07.2018 Hornanhovi lk 01: Vaativa B Kutsu 01/21
09 15.07.2018 Hornanhovi lk 01: Vaativa B Kutsu 01/21
10 17.07.2018 Hornanhovi lk 01: Vaativa B Kutsu 04/21
11 02.06.2019 Hiivurin Suomenhevoset lk 04: Vaativa B 03/50
12 07.06.2019 Hiivurin Suomenhevoset lk 04: Vaativa B 02/50
13 18.06.2019 Hiivurin Suomenhevoset lk 04: Vaativa B 01/50
14 19.01.2021 Pyökkipolku lk 02: Vaativa B 04/30
15 25.01.2021 Pyökkipolku lk 02: Vaativa B 04/30
16 25.01.2021 Yemene lk 02: Vaativa B 04/40
17 27.01.2021 Pyökkipolku lk 02: Vaativa B 03/30
18 27.01.2021 Yemene lk 02: Vaativa B 04/40
19 29.01.2021 Pyökkipolku lk 02: Vaativa B 02/30
20 30.01.2021 Pyökkipolku lk 02: Vaativa B 03/30
21 03.03.2021 Vihiniemi lk 02: Vaativa B 01/40
22 04.03.2021 Hiivurin Suomenhevoset lk 04: Vaativa B 05/60
23 06.03.2021 Hiivurin Suomenhevoset lk 04: Vaativa B 05/60
24 17.03.2021 Hiivurin Suomenhevoset lk 04: Vaativa B 01/60
25 28.03.2021 Hiivurin Suomenhevoset lk 04: Vaativa B 05/60
26 03.01.2022 Holmberg lk 05: Vaativa B 04/40
27 03.04.2022 Valmarya lk 04: Vaativa B 05/30
28 05.04.2022 Valmarya lk 04: Vaativa B 01/30
29 28.04.2022 Valmarya lk 04: Vaativa B 03/25
30 30.04.2022 Valmarya lk 04: Vaativa B 02/25
31 08.05.2022 Valmarya lk 04: Vaativa B 04/25
32 21.08.2022 Valmarya lk 03: Vaativa B 01/29
33 22.08.2022 Valmarya lk 03: Vaativa B 05/29
34 30.09.2022 Valokylän Talli lk 01: Vaativa B 01/30
35 06.10.2022 Valokylän Talli lk 01: Vaativa B 01/30
36 09.10.2022 Valokylän Talli lk 01: Vaativa B 05/30
37 18.10.2022 Valokylän Talli lk 01: Vaativa B 01/30
38 21.10.2022 Valokylän Talli lk 01: Vaativa B 01/30
39 22.10.2022 Valokylän Talli lk 01: Vaativa B 01/30
40 25.10.2022 Valokylän Talli lk 01: Vaativa B 05/30
41 29.10.2022 Valokylän Talli lk 01: Vaativa B 05/30
42 07.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset lk 03: Vaativa B 05/30
43 10.02.2023 Hiivurin Suomenhevoset lk 03: Vaativa B 04/30

ERJ
ainoastaan sijoitukset
01 02.10.2017 Turmeltaja lk 03: 110cm Kutsu 03/30
02 07.10.2017 Turmeltaja lk 03: 110cm Kutsu 01/30
03 11.10.2017 Turmeltaja lk 03: 110cm Kutsu 04/30
04 12.11.2017 Brunnby lk 04: 110cm Kutsu 04/30
05 15.11.2017 Brunnby lk 04: 110cm Kutsu 01/30
06 18.11.2017 Brunnby lk 04: 110cm Kutsu 05/30
07 19.11.2017 Brunnby lk 04: 110cm Kutsu 05/30
08 22.12.2017 Duán Stable lk 03: 110cm Kutsu 02/30
09 30.12.2017 Gestüt Helmwald lk 03: 110cm Kutsu 03/30
10 04.01.2018 Cadogan Ponies lk 02: 110cm Kutsu 05/30
11 07.01.2018 Cadogan Ponies lk 02: 110cm Kutsu 02/30
12 08.01.2018 Cadogan Ponies lk 02: 110cm Kutsu 01/30
13 08.01.2018 Kievarinkuja lk 03: 110cm Kutsu 03/56
14 10.01.2018 Cadogan Ponies lk 02: 110cm Kutsu 04/30
15 11.01.2018 Cadogan Ponies lk 02: 110cm Kutsu 04/30
16 12.01.2018 Kievarinkuja lk 03: 110cm Kutsu 01/56
17 13.01.2018 Cadogan Ponies lk 02: 110cm Kutsu 02/30
18 16.01.2018 Kievarinkuja lk 03: 110cm Kutsu 04/56
19 18.01.2018 Cadogan Ponies lk 02: 110cm Kutsu 04/30
20 19.01.2018 Kievarinkuja lk 03: 110cm Kutsu 02/56
21 23.01.2018 Cadogan Ponies lk 02: 110cm Kutsu 01/30
22 27.01.2018 Cadogan Ponies lk 02: 110cm Kutsu 01/30
23 27.01.2018 Cadogan Ponies lk 02: 110cm Kutsu 03/30
24 29.01.2018 Cadogan Ponies lk 02: 110cm Kutsu 02/30
25 30.01.2018 Cadogan Ponies lk 02: 110cm Kutsu 01/30
26 04.02.2018 Mörkövaara lk 01: 110cm Kutsu 05/30
27 06.02.2018 Mörkövaara lk 01: 110cm Kutsu 02/30
28 08.02.2018 Mörkövaara lk 01: 110cm Kutsu 02/30
29 09.02.2018 Mörkövaara lk 01: 110cm Kutsu 05/30
30 12.02.2018 Mörkövaara lk 01: 110cm Kutsu 05/30
31 14.02.2018 Mörkövaara lk 01: 110cm Kutsu 05/30
32 06.03.2018 Hengenvaara lk 05: 110cm Kutsu 07/87
33 08.03.2018 Hengenvaara lk 05: 110cm Kutsu 09/87
34 13.03.2018 Teilikorpi lk 02: 110cm Kutsu 01/40
35 22.03.2018 Mörkövaara lk 02: 110cm Kutsu 06/40
36 27.03.2018 Mörkövaara lk 02: 110cm Kutsu 02/40
37 28.03.2018 Teilikorpi lk 02: 110cm Kutsu 06/40
38 29.03.2018 Teilikorpi lk 02: 110cm Kutsu 03/40
39 28.05.2018 Duán Stable lk 01: 110cm Kutsu 06/50
40 31.07.2018 ERJ Cup Mörkövaara lk 09: 110cm Kutsu 01/133

KERJ
ainoastaan sijoitukset
01 02.10.2017 Hengenvaara lk 02: CIC1 Kutsu 01/15
02 07.10.2017 Hengenvaara lk 02: CIC1 Kutsu 03/15
03 26.11.2017 Susiraja lk 02: CIC1 Kutsu 05/26
04 01.12.2017 Susiraja lk 02: CIC1 Kutsu 05/26
05 04.12.2017 Susiraja lk 02: CIC1 Kutsu 01/26
06 02.01.2018 Hengenvaara lk 01: CIC1 Kutsu 01/53
07 14.01.2018 Hengenvaara lk 01: CIC1 Kutsu 02/53
08 15.01.2018 Duán Stable lk 02: CIC1 Kutsu 04/30
09 15.01.2018 Hengenvaara lk 01: CIC1 Kutsu 06/53
10 23.01.2018 Mörkövaara lk 03: CIC1 Kutsu 03/30
11 28.01.2018 Hengenvaara lk 01: CIC1 Kutsu 02/53
12 29.01.2018 Mörkövaara lk 03: CIC1 Kutsu 01/30
13 04.02.2018 Mörkövaara lk 03: CIC1 Kutsu 01/30
14 05.02.2018 Mörkövaara lk 03: CIC1 Kutsu 03/30
15 12.02.2018 Hengenvaara lk 02: CIC1 Kutsu 05/54
16 13.02.2018 Teilikorpi lk 02: CIC1 Kutsu 04/40
17 18.02.2018 Hengenvaara lk 02: CIC1 Kutsu 01/54
18 19.02.2018 Mörkövaara lk 03: CIC1 Kutsu 04/30
19 19.02.2018 Teilikorpi lk 02: CIC1 Kutsu 02/40
20 20.02.2018 Hengenvaara lk 02: CIC1 Kutsu 06/54
21 08.03.2018 Hengenvaara lk 03: CIC1 Kutsu 08/100
22 11.03.2018 Raatteen Suomenhevoset lk 04: CIC1 Kutsu 05/30
23 01.06.2018 Abgelegenheit lk 02: CIC1 Kutsu 02/30
24 01.06.2018 Supernatural lk 02: CIC1 Kutsu 02/30
25 02.06.2018 Tritium Sporthorses lk 02: CIC1 Kutsu 04/30
26 05.06.2018 Supernatural lk 02: CIC1 Kutsu 01/30
27 07.06.2018 Supernatural lk 02: CIC1 Kutsu 05/30
28 07.06.2018 Tritium Sporthorses lk 02: CIC1 Kutsu 02/30
29 08.06.2018 Supernatural lk 02: CIC1 Kutsu 05/30
30 09.06.2018 Supernatural lk 02: CIC1 Kutsu 01/30
31 15.06.2018 Harmony lk 03: CIC1 Kutsu 03/30
32 17.06.2018 Harmony lk 03: CIC1 Kutsu 04/30
33 16.09.2018 Winterhold lk 05: CIC1 Kutsu 04/20
34 24.09.2018 Winterhold lk 05: CIC1 Kutsu 02/20
35 01.10.2018 Delmenhorst lk 03: CIC1 02/71
36 06.10.2018 Delmenhorst lk 03: CIC1 02/71
37 12.10.2018 Delmenhorst lk 03: CIC1 08/71
38 10.05.2019 Ristikallio lk 03: CIC1 02/30
39 20.05.2019 Ristikallio lk 03: CIC1 02/30
40 13.06.2020 Syyn Kartano lk 03: CIC1 03/39
41 17.06.2020 Hiivurin Suomenhevoset lk 03: CIC1 02/50
42 20.06.2020 Syyn Kartano lk 03: CIC1 05/39
43 22.06.2020 Hiivurin Suomenhevoset lk 03: CIC1 05/50
44 28.06.2020 Hiivurin Suomenhevoset lk 03: CIC1 01/50
45 21.12.2020 Breawa lk 01: CIC1 04/36
46 22.12.2020 KK Bailador lk 04: CIC1 02/32
47 24.12.2020 KK Bailador lk 04: CIC1 02/32
48 26.12.2020 KK Bailador lk 04: CIC1 01/32
49 27.12.2020 KK Bailador lk 04: CIC1 02/32
50 03.01.2021 Kaihovaara lk 02: CIC1 01/21
51 04.01.2021 Holmberg lk 02: CIC1 05/40
52 10.01.2021 Kaihovaara lk 02: CIC1 01/21
53 11.01.2021 Holmberg lk 02: CIC1 06/40
54 13.01.2021 Cloudfield lk 02: CIC1 03/50
55 13.01.2021 Holmberg lk 02: CIC1 02/40
56 14.01.2021 Holmberg lk 02: CIC1 03/40
57 20.01.2021 Cloudfield lk 02: CIC1 07/50
58 20.01.2021 Holmberg lk 02: CIC1 04/40
59 23.01.2021 Breawa lk 01: CIC1 04/46
60 23.01.2021 Lindgård lk 03: CIC1 04/16
61 24.01.2021 Holmberg lk 02: CIC1 03/40
62 26.01.2021 Holmberg lk 02: CIC1 06/40
63 27.01.2021 Holmberg lk 02: CIC1 06/40
64 28.01.2021 Kaihovaara lk 02: CIC1 02/21
65 30.01.2021 Breawa lk 01: CIC1 02/46



PÄIVÄKIRJA & VALMENNUKSET

21.06.2017 Päiväkirjamerkintä (kirjoittaja: Kioja)
Kaksi vaalean ruskeaa suomenhevosta, molemmat isoine heinämahoineen, seisoivat häntiään heilutellen tammatallin edessä hoitopuomiin sidottuina. Tänään oli Sarasteen ja Kanelin vuolupäivä. Niiden oikealla puolella seisoivat Nyytti, Tahira ja Sauni. Tahira tuijotti Nyytin selän yli suomenhevosia ja Sauni nyhti Kanelin ja Sarasteen tapaan tallin seinustalla kasvavia ruohoja. Radio kaikui tammatallin ovelta ja hiki valui selkääni pitkin kun istuin Kanelin vieressä maassa tallikissa Kielo sylissäni odottaen Jannicaa ja hänen aviomiestään. Olin istunut jo vartin paahteessa, mutta tallitien mutkasta saapui vain Kioja Mistyn selässä taluttaen Rusinaa hitaasti vierellään. Nuoria tammoja noutaessaan Kioja oli huomannut Rusinan toisen etukavion lohjenneen hieman. Pää täynnä auringon sulattamaa mössöä katselin kolmikon etenemistä tiellä kunnes Kioja kääntyi yllättäen katsomaan taakseen ja usutti Kanelin melkein tietä reunustavaan ojaan saakka.

Uuden näköinen auto kaarsi pihaan ja pysähtyi kanalan eteen. Autosta poistui kaksi hikisen näköistä ihmistä, joista toisen tunnistin Jannicaksi. Hän pyyhki otsaansa ruttuisella nenäliinalla ja katseli ympärilleen. En itse päässyt nousemaan ylös vielä, sillä Kielo oli nipistänyt kyntensä kiinni shortsieni lahkeeseen. Kioja kätteli molemmat hevosen selästä, hyppäsi sitten satulasta alas ja komensi Mistyn minun luokseni. Nykäisin hevosen ohjat maahan merkiksi paikallaan pysymisestä sillä välin kun Kioja sitoi Rusinan kahden muun suomenhevosen viereen. Jannican mies oli purkamassa autostaan vuolutarvikkeita ja Kioja jutteli Jannican kanssa Sarasteesta. Minun mielestäni se oli hurjan mukava hevonen, lempeä ja huomioonottava otus. Saraste sai katsella vierestä kun sen vasemmalta puolelta vuoltiin ensin Kaneli ja sitten oikealta puolelta Rusina. Rusinan kavion lohkeama ei ollut kovin paha, tamma parka oli ilmeisesti arkonut jalkaansa siksi että se oli kolhaissut sen johonkin. Jannican mies päätyi paikkaamaan kavion jonkinlaisella kumiliimalla ja vuoli sen normaalin malliseksi.
"Muutoin sen kaviot näyttävät hienoilta. Hyväjalkainen eläin", Jannican mies totesi ja taputti Rusinaa lavalle.

Saraste ei sanonut rumasti vuolusta, vaikka se vähän huojuikin tasapainoa hakiessaan. Nyytti sen sijaan oli tympääntynyt seisomisesta eikä olisi halunnut pidellä jalkojaan ylhäällä vuolua varten, joten Jannican mies toi jalkatuen tammaa varten. Tuhisten ja puhisten hevonen tyytyi kohtaloonsa ja näytti rumaa naamaa. Tahira oli kiltisti kuten aina, mutta olisi halunnut rapsuttaa kengittäjää takaisin. Saunin naama venähti kun se tajusi että jalkaa täytyisi pidellä ylhäällä. Mistykin pääsi tarkistettavaksi, mutta sen kavioissa ei ollut sanomista.

Kielo ei tykännyt kun minulle annettiin hommaksi viedä kaikki hevoset Mistyä lukuun ottamatta takaisin laitumelle. Niinpä sidoin hevoset riimunnaruista toisiinsa ja kiinni Mistyn satulaan. Suomenhevoset yhdeksi jonoksi ja nuoret toiselle puolelle. Näin meillä.
- Helga

10.-11.07.2017 Päiväkirjamerkintä (kirjoittaja: Kioja)
Sekä tamma- että orilaumat oli tuotu aamulla tallin läheisyyteen pienemmille laitumille. Säätiedotus lupasi rajua ukkosmyrskyä yöksi ja seuraavaksi aamuksi, joten olin Kiojan kanssa päättänyt siirtää hevoset toisille laitumille ja tuoda herkimmät sisään. Kaikki hevoset olivat vielä ulkona, mutta nyt kun kello läheni yhdeksää ja itäiselle taivaalle kertyi valtavia pikimustia pilviä, oli osa pakko tuoda sisään. Ensisijaisesti toimme vieraat ja nuoret hevoset sisään. Kaikki tammat pääsivät sisään ja loppujen lopuksi omista hevosista vain Kurre, Kirppu, Gladi ja Napero jäivät orilaitumelle. Ne kaikki olivat meille tuttuja eläimiä, joten tiesimme että ne menisivät pihattoon pahimman myrskyn ajaksi. Itse jäisin tammatallin vintille yöksi Helgan kanssa vahtimaan.

Yö sujui kovin rauhallisesti, mutta seuraavana aamuna, kun taivas vielä tihutti vettä, melkein kaikki hevoset tammatallissa olivat hieman levottomia. Ne saisivat olla jonkin aikaa vielä sisällä ja pääsisivät sitten uudelleen ulos. Orilaitumen ulos jääneet orit olivat erittäin rauhallisia ja kuiviakin. Oritallin puolella vieraista hevosista yllättäen rauhallisin oli Rontti, joka oikein iloisin mielin veti korvansa luimuun ja yritti purra minua ohi kulkiessani. Tökkäsin sitä turpaan etusormella ja ori jäi tuijottamaan minua pieni piru sen korvien välissä istuen ja ponin korvaan kuiskien.

Iltapäivällä taivas valkeni ja hevoset pääsivät takaisin laitumille. Irti päästyään Rontti iski tarkkaan tähdätyn potkun kohti naamaani, joka kuitenkin jäi pari vaaksaa vajaaksi. Mokoma kiukkukakara, vielä pahempi kuin meidän Manu.
- Karla