Tuulenpesän Kartano

Sadun Triton

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen eikä liity mitenkään kuvien hevoseen



@ kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

NIMI Sadun Triton "Riko" rekisteriNUMERO VH16-018-2654
SYNTYNYT 01.09.2016 (4 vuotta) ROTU, SUKUPUOLI Suomenhevonen-ori
väri vaaleanpunaruunikko SÄKÄKORKEUS 154 cm
OMISTAJA Tuulia T. VRL-00084 KASVATTAJA beeko,Satumaja
Koulutustaso ko Helppo B re 90cm kerj Tutustumisluokka SAAVUTUKSET ei saavutuksia

Sadun Triton tuli meille yhdessä kahden muun satumajalaisen orivarsan kanssa marraskuussa 2016. Näin sattumalta Satumajan omistajattaren beekon laatiman kasvattien myyntitopikin eräällä usein vierailemallani foorumilla otsikolla Myydään ensilumen Disneyolennot (M: sh + 1xshe & 1xrp) enkä suurena Disney fanina voinut vastustaa kiusausta kurkistaa millaisia disney varsoja oli myynnissä. Myynnissä oli enimmäkseen suomenhevosia, mikä sopi minulle paremmin kuin hyvin ja käytyäni kaikki myytävänä olevat varsat huolella läpi päädyin lähettämään beekolle tarjousta kertakaikkiaan kolmesta orivarsasta, joista yksi oli kaksi vuotias ruunikko Sadun Triton, jonka isä Huvitutin Pärsky oli nimetty Pieni Merenneito teemaisesti ja niinpä sen varsankin kanssa haluttiin jatkaa Pieni Merenneito linjalla. Kauan minun ei täytynyt odottaa beekon vastausta, sillä nainen vastasi melkein heti viestin lähetettyäni että hän myisi kaikki kolme kiinnostuksen kohdettani mieluusti Tuulenpesään. Sovimme että tulisin hakemaan orikolmikon uuteen kotiinsa heti seuraavana päivänä, jolloin allekirjoittaisin myös hevosten kauppakirjat.

Riko on hevonen, jolla tuntuu olevan suorastaan ehtymätön jekkuvarasto, minkä lisäksi herra on myöskin melkoinen kahlekuningas eikä näin ollen pysy karsinassaan ellei ovea ole lukittu huolellisesti munalukolla. Hoitotoimenpiteiden ajaksi Riko on ehdottomasti sidottava kiinni, sillä sen ei mielestään tarvitse kuunnella hoitajansa käskyjä seisoa paikoillaan vaan se pyöriikin ympäri karsinaansa piittaamatta hoitajansa käskyistä ja mikäli hoitaja on sattunut vielä unohtamaan karsinan oven auki karkaa ori oitis omille teilleen tutkimaan karsinansa ulkopuolista maailmaa eikä sitä ole mikään helppo juttu saada kiinni. Harjattaessa Rikon kanssa on syytä olla valppaana sillä se saattaa milloin vain yrittää napata harjan hoitajansa kädestä, mikäli se on sidottu liian pitkällä narulla tai leikkiä kömpelöä ja astua hoitajansa varpaille. Varusteet ori antaa laittaa suhteellisen ongelmitta, vaikka se saattaakin hieman pullistella. Talutettaessa oriin kanssa kannattaa varautua äkillisiin sivuhyppyihin ja pystyynnousu yrityksiin eikä tuudittautua siihen uskoon että kun ori käyttäytyy hyvin ei se tee mitään, sillä tämän herran kohdalla tälläinen luulo on ehdottomasti väärä. Muiden hevosten seurassa ori käyttäytyy hieman arvaamattomasti, joten sen kanssa onkin oltava varuillaan keiden hevosten kanssa sen päästää tutustumaan, sillä etenkin muiden orien kanssa tutustumisyritykset päättyvät herkästi tappeluihin.

Ratsastettaessa Riko on suhteellisen vallaton tapaus, jolta voi odottaa oikeastaa mitä tahansa etenkin tunnin alussa. Ei olekaan aivan tavatonta mikäli ori päättää alkulämmittelyjen aikana saada äkki hepulit ja napata kuolaimet hampaittensa väliin ja lähteä kaahottamaan ympäri maneesia tai hyppimään sivuille säikkyen maneesin nurkissa piileksiviä mörköjä. Rikolle tuleekin näin ollen tehdä selväksi heti alusta asti kuka määrää ja se tarvitseekin tämän johdosta selkäänsä erittäin napakan ratsastajan, joka ei anna sille mahdollisuutta oikutteluun vaan pistää sen töihin ensi hetkestä alkaen. Riko tarvitsee voimakkaat ja suuret avut sillä aivan pienet ja hentoiset avut orii jättää tyystin huomiotta. Orii omaa tasaiset ja hyvä tempoiset askellajit, jotka ovat ratsastajalle erittäin mukavat istua. Kouluaitojen sisäpuolella ori on mitä kärsimättömin tapaus eikä se jaksakaan keskittyä kunnolla paljon keskittymistä vaativien vaativien koululiikkeiden vääntämiseen. Rikon kanssa parhaat tulokset kouluradalla saa kun sen kanssa muistaa vaihdella harjoituksia riittävästi, jolloin se ei ehdi pitkästymään. Esteillä ori jaksaa keskittyä työntekoon paljon paremmin kuin koulua mentäessä ja se onkin näin ollen paljon mukavampi ratsu esteillä. Ori omaa hyvän hyppytekniikan ja sen hypyt ovat luonnostaan hyvin ilmavia minkä johdosta onkin melko harvinaista nähdä herran pudottelevan ja ne vähäiset pudotukset mitä oriille tulee johtuvat usein ratsastajan ratsastusvirheistä. Riko on myöskin hyvin ketterä jaloistaan ja kääntyisi vaikka kolikon päällä. Maastoesteillä ori on hyvin varmajalkainen eikä haparoi vaikeassakaan maastossa. Riko ei myöskään pelkää hypätä erikoisimpienkaan esteiden yli vaan hyppää mukisematta yli kaikesta mitä vastaan tulee. Ori on lisäksi hyvin kestävää sorttia eikä väsy kovinkaan helposti joten sen kanssa voi huoletta pitää yllä hieman kovempaa matkavauhtia.

i. Huvitutin Pärsky ii. Moon Pyörre
VIR MVA Ch,KTK II,SLA I
iii. Moon Hurmuri
KTK II,KRJ I,YLA I,SLA I
iie. Moon Kuultava
KTK II,KRJ I,SLA I
ie. Huvitutin Vilhelmiina
KTK III
iei. W.B. Villiveto
iee. W.B. Vivianna
e. Viehättävän Unikko
KTK III
ei. Huvin Ukkonen
VSN Champion, KTK II
eii. Valdemar KAT
KTK III
eie. Joogin Aurinkomyrsky
ee. Unimarja HUI
KTK III
eei. Valveuni
VIR MVA Ch,KTK II,KRJ I
eee. Rentun Lumimarja
Ch,KTK II,KRJ II,YLA I

ei jälkeläisiä

KRJ
ainoastaan sijoitukset
01 26.01.2017 Fiktio lk 01: Helppo C Kutsu 06/40
02 01.02.2017 Encore lk 01: Helppo B Kutsu 01/30
03 03.02.2017 Kilpailukeskus Reiter lk 02: Helppo C Kutsu 03/30
04 03.02.2017 Romilly lk 01: Helppo C Kutsu 05/55
05 04.02.2017 Romilly lk 01: Helppo C Kutsu 02/55
06 05.02.2017 Encore lk 01: Helppo B Kutsu 02/30
07 06.02.2017 Encore lk 01: Helppo B Kutsu 04/30
08 11.02.2017 Fiktio lk 01: Helppo C Kutsu 02/38
09 11.02.2017 Ventos lk 01: Helppo B Kutsu 02/40
10 17.02.2017 Ventos lk 01: Helppo B Kutsu 04/40
11 18.02.2017 Ventos lk 01: Helppo B Kutsu 04/40
12 19.02.2017 Fiktio lk 01: Helppo C Kutsu 04/38
13 25.02.2017 Ventos lk 01: Helppo B Kutsu 03/40
14 01.03.2017 Fiktio lk 01: Helppo C Kutsu 06/40
15 04.03.2017 Fiktio lk 01: Helppo C Kutsu 03/40
16 05.03.2017 Daelwyn lk 01: Helppo B Kutsu 04/40
17 07.03.2017 Fiktio lk 01: Helppo C Kutsu 06/40
18 08.03.2017 Fiktio lk 01: Helppo C Kutsu 03/40
19 10.03.2017 Eelinniemi lk 01: Helppo C Kutsu 05/30
20 10.03.2017 Hengenvaara lk 01: Helppo B Kutsu 04/30
21 13.03.2017 Eelinniemi lk 01: Helppo C Kutsu 04/30
22 13.03.2017 Fiktio lk 01: Helppo C Kutsu 03/40
23 14.03.2017 Kilpailukeskus Stewart lk 02: Helppo B Kutsu 09/100
24 15.03.2017 Eelinniemi lk 01: Helppo C Kutsu 05/30
25 16.03.2017 Eelinniemi lk 01: Helppo C Kutsu 04/30
26 18.03.2017 Fiktio lk 01: Helppo C Kutsu 06/40
27 18.03.2017 Fiktio lk 01: Helppo C Kutsu 02/40
28 21.03.2017 Kilpailukeskus Stewart lk 01: Helppo C Kutsu 03/30
29 23.03.2017 Elm Ponies lk 01: Helppo C Kutsu 04/30
30 26.03.2017 Kilpailukeskus Stewart lk 01: Helppo C Kutsu 03/30
31 26.03.2017 Myyränkolo lk 01: Helppo D Kutsu 02/26
32 30.03.2017 Kilpailukeskus Stewart lk 01: Helppo C Kutsu 05/30
33 11.04.2017 Tuiskula lk 02: Helppo B Kutsu 01/40
34 12.04.2017 Tuiskula lk 02: Helppo B Kutsu 02/40
35 13.04.2017 Fiktio lk 01: Helppo C Kutsu 02/27
36 14.04.2017 Tuiskula lk 02: Helppo B Kutsu 05/40
37 16.04.2017 Tuiskula lk 02: Helppo B Kutsu 04/40
38 17.04.2017 Tuiskula lk 02: Helppo B Kutsu 05/40
39 18.04.2017 Tuiskula lk 02: Helppo B Kutsu 05/40
40 23.04.2017 Fiktio lk 01: Helppo C Kutsu 06/40
41 23.05.2017 Kilpailukeskus Stewart lk 02: Helppo C Kutsu 05/83
42 25.05.2017 Fiktio lk 01: Helppo C Kutsu 06/38
43 25.05.2017 Kilpailukeskus Stewart lk 02: Helppo C Kutsu 06/83
44 27.05.2017 Fiktio lk 01: Helppo C Kutsu 06/38
45 30.05.2017 Fiktio lk 01: Helppo C Kutsu 01/38
ERJ
ainoastaan sijoitukset
01 02.02.2017 Teilikorpi lk 02: 90cm Kutsu 01/40
02 15.02.2017 Teilikorpi lk 02: 90cm Kutsu 01/40
03 19.02.2017 Teilikorpi lk 02: 90cm Kutsu 01/40
04 22.03.2017 Ventos lk 01: 90cm Kutsu 01/30
05 30.03.2017 ERJ Cup KK Bailador lk 07: 90cm Kutsu 01/166
06 05.04.2017 Ventos lk 01: 90cm Kutsu 01/30
07 08.04.2017 Kievarinkuja lk 02: 90cm Kutsu 01/30
08 08.04.2017 Ventos lk 01: 90cm Kutsu 04/30
09 09.04.2017 Ventos lk 01: 90cm Kutsu 05/30
10 16.04.2017 Kaunovaara lk 02: 90cm Kutsu 04/30
11 16.04.2017 Kievarinkuja lk 02: 90cm Kutsu 02/30
12 18.04.2017 Viisikko lk 01: 90cm Kutsu 01/50
13 20.04.2017 Riemunkirjava lk 04: 90cm Kutsu 02/15
14 24.04.2017 Riemunkirjava lk 04: 90cm Kutsu 02/15
15 25.04.2017 Mörkövaara lk 01: 90cm Kutsu 03/30
16 27.04.2017 Kaunovaara lk 02: 90cm Kutsu 01/30
17 27.04.2017 Mörkövaara lk 01: 90cm Kutsu 02/30
18 24.06.2017 Turmeltaja lk 01: 90cm Kutsu 05/30
19 25.06.2017 Turmeltaja lk 01: 90cm Kutsu 04/30
20 30.06.2017 Turmeltaja lk 01: 90cm Kutsu 03/30
21 02.07.2017 Turmeltaja lk 01: 90cm Kutsu 04/30
22 05.07.2017 Turmeltaja lk 01: 90cm Kutsu 03/30
23 17.10.2017 Ravenscroft lk 06: 90cm Kutsu 04/30
24 09.11.2017 Vuorna lk 02: 90cm Kutsu 05/30
25 12.11.2017 Vuorna lk 02: 90cm Kutsu 03/30
26 15.11.2017 Vuorna lk 02: 90cm Kutsu 03/30
27 20.11.2017 Vuorna lk 02: 90cm Kutsu 03/30
28 31.12.2017 ERJ Cup Kuuralehto lk 07: 90cm Kutsu 09/111
29 15.12.2017 Kilpailukeskus Litt lk 04: 90cm Kutsu 04/40
30 02.01.2018 Mörkövaara lk 06: 90cm Kutsu 08/74
31 04.01.2018 Mörkövaara lk 06: 90cm Kutsu 04/74
32 05.01.2018 Team J&K lk 05: 90cm Kutsu 01/40
33 08.01.2018 Mörkövaara lk 06: 90cm Kutsu 06/74
34 11.01.2018 Kototalli lk 05: 90cm Kutsu 05/26
35 11.01.2018 Vuorna lk 01: 90cm Kutsu 02/30
36 14.01.2018 Kievarinkuja lk 01: 90cm Kutsu 06/60
37 17.01.2018 Kievarinkuja lk 01: 90cm Kutsu 03/60
38 18.01.2018 Vuorna lk 01: 90cm Kutsu 05/30
39 25.01.2018 Vuorna lk 01: 90cm Kutsu 03/30
40 01.02.2018 Huvitus lk 01: 90cm Kutsu 04/30
41 01.02.2018 Ratsutalli Lilja lk 02: 90cm Kutsu 02/50
42 11.02.2018 Ratsutalli Lilja lk 02: 90cm Kutsu 03/30
43 12.02.2018 Ratsutalli Lilja lk 02: 90cm Kutsu 01/30
44 19.02.2018 Ratsutalli Lilja lk 02: 90cm Kutsu 01/30
45 22.02.2018 Thirteen lk 02: 90cm Kutsu 02/30
46 24.02.2018 Thirteen lk 02: 90cm Kutsu 05/30
47 03.03.2018 Thirteen lk 02: 90cm Kutsu 04/23
48 11.03.2018 Turmeltaja lk 01: 90cm Kutsu 02/40
49 12.03.2018 Turmeltaja lk 02: 90cm Kutsu 03/40
50 13.03.2018 Turmeltaja lk 01: 90cm Kutsu 01/40
51 16.03.2018 Rustvalla lk 01: 90cm Kutsu 01/30
52 17.03.2018 Turmeltaja lk 01: 90cm Kutsu 03/40
53 28.03.2018 Turmeltaja lk 01: 90cm Kutsu 06/40
54 12.06.2018 Elohiljan Suomenhevoset lk 01: 90cm Kutsu 05/50
55 02.07.2018 Huvitus lk 02: 90cm Kutsu 01/30
56 06.07.2018 Elohiljan Suomenhevoset lk 01: 90cm Kutsu 01/30
57 06.07.2018 Huvitus lk 02: 90cm Kutsu 03/30
58 09.07.2018 Elohiljan Suomenhevoset lk 01: 90cm Kutsu 01/30
59 12.07.2018 Huvitus lk 02: 90cm Kutsu 01/30
60 14.07.2018 Huvitus lk 02: 90cm Kutsu 05/30
61 16.07.2018 Huvitus lk 02: 90cm Kutsu 01/30
62 17.07.2018 Huvitus lk 02: 90cm Kutsu 03/30
63 18.07.2018 Brusque Ponies lk 02: 90cm Kutsu 05/50
64 18.07.2018 Runoratsut lk 03: 90cm Kutsu 04/30
65 19.07.2018 Brusque Ponies lk 02: 90cm Kutsu 06/50
66 19.07.2018 Divisioona lk 01: 90cm Kutsu 03/30
67 19.07.2018 Huvitus lk 01: 90cm Kutsu 05/30
68 19.07.2018 Huvitus lk 02: 90cm Kutsu 04/30
69 19.07.2018 Runoratsut lk 03: 90cm Kutsu 03/30
70 20.07.2018 Brusque Ponies lk 01: 90cm Kutsu 06/50
71 24.07.2018 Huvitus lk 02: 90cm Kutsu 01/30
72 25.07.2018 Divisioona lk 01: 90cm Kutsu 03/30
73 27.07.2018 Huvitus lk 01: 90cm Kutsu 05/30
74 21.10.2018 Hiivurin Suomenhevoset lk 05: 90cm 03/30
75 22.10.2018 Hiivurin Suomenhevoset lk 05: 90cm 04/30
76 05.02.2019 Huvitus lk 02: 90cm 01/30
77 08.02.2019 Huvitus lk 01: 90cm 01/30
78 11.02.2019 Huvitus lk 02: 90cm 01/30
79 12.02.2019 Huvitus lk 02: 90cm 04/30
80 13.02.2019 Huvitus lk 01: 90cm 02/30
81 15.02.2019 Huvitus lk 02: 90cm 02/30
82 19.02.2019 Huvitus lk 01: 90cm 03/30
83 21.02.2019 Huvitus lk 02: 90cm 03/30
84 28.02.2019 Huvitus lk 02: 90cm 04/30
85 08.04.2019 Ristikallio lk 02: 90cm 04/40
86 10.04.2019 Ristikallio lk 02: 90cm 01/40
87 12.04.2019 Ristikallio lk 02: 90cm 01/40
88 14.04.2019 Ristikallio lk 02: 90cm 05/40
89 21.04.2019 Ristikallio lk 02: 90cm 05/40
KERJ
ainoastaan sijoitukset
01 11.02.2017 Cadogan Ponies lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 03/40
02 12.02.2017 Cadogan Ponies lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 03/40
03 16.02.2017 Romilly lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 02/27
04 18.02.2017 Romilly lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 04/27
05 19.02.2017 Romilly lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 01/27
06 22.02.2017 Cadogan Ponies lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 01/40
07 23.02.2017 Cadogan Ponies lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 05/40
08 26.02.2017 Cadogan Ponies lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 01/40
09 28.02.2017 Littleness lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 02/29
10 02.03.2017 Erkinheimot lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 04/28
11 13.03.2017 Erkinheimot lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 05/28
12 13.03.2017 Hengenvaara lk 02: Tutustumisluokka Kutsu 04/37
13 14.03.2017 Tuiskula lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 05/30
14 16.03.2017 Tuiskula lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 04/30
15 17.03.2017 Kärmeniemi lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 01/28
16 17.03.2017 Tuiskula lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 04/30
17 18.03.2017 Erkinheimot lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 02/28
18 20.03.2017 Tuiskula lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 01/30
19 22.03.2017 Turmeltaja lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 05/30
20 23.03.2017 Turmeltaja lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 04/30
21 26.03.2017 Hengenvaara lk 02: Tutustumisluokka Kutsu 05/37
22 27.03.2017 Turmeltaja lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 03/30
23 01.04.2017 Kärmeniemi lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 04/30
24 03.04.2017 Mörkövaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 02/27
25 06.04.2017 Kärmeniemi lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 04/30
26 08.04.2017 Metsovaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 01/33
27 09.04.2017 Metsovaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 04/33
28 15.04.2017 Hukkapuro lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 02/30
29 15.04.2017 Mörkövaara lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 02/27
30 16.04.2017 Mörkövaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 03/27
31 17.04.2017 Mörkövaara lk 03: Tutustumisluokka Kutsu 03/27
32 19.04.2017 Mörkövaara lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 05/27
33 23.04.2017 Hukkapuro lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 01/30
34 04.05.2017 Hukkapuro lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 04/30
35 18.05.2017 Hukkapuro lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 01/30
36 21.05.2017 Hukkapuro lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 04/30
37 22.05.2017 Hukkapuro lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 05/30
38 23.05.2017 Hukkapuro lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 04/30
39 24.05.2017 Hukkapuro lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 03/30
40 18.09.2017 Wolf Sporthorses lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 02/30
41 19.09.2017 Wolf Sporthorses lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 03/30
42 20.09.2017 Wolf Sporthorses lk 01: Tutustumisluokka Kutsu 02/30
43 17.10.2017 Susiraja lk 02: Tutustumisluokka Kutsu 01/07