Tuulenpesän Kartano

Hämypuron Urho

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen eikä liity mitenkään kuvien hevoseen

   

@ kuvaaja ei halua nimeään esille

NIMI Hämypuron Urho "Urho" rekisteriNUMERO VH14-018-0256
syntymäaika 03.05.2008 (12 vuotta) ROTU, SUKUPUOLI Suomenhevonen-ori
Väri punarautias SÄKÄKORKEUS 154 cm
OMISTAJA Tuulia T. VRL-00084 KASVATTAJA wenya,Hämypuro
Koulutustaso ko Vaativa B SAAVUTUKSET KTK III

Maaliskuun 2018 ylimääräinen kantakirjaustilaisuus 31.03.2018
17 + 17 + 17 + 17 = 68p. KTK-III

Yleisesti Urho on emänsä tavoin perso kaikelle hyvälle, vaikka onkin muuten sangen kiltti. Etsiskelin itselleni uusia suomenhevosia, kun törmäsin tähän herraan. Sen suvussa oli monia mukavia tapauksia, joten päätin ostaa sen. Niinpä teimme Urhon kasvattajan ronnien kanssa paperit kuntoon, jotta ori saattaisi muuttaa meille. Tulevaisuudessa tulemme kilpailemaan luultavasti lähinnä kouluratsastuksessa, mutta myös kentässä.

Hoidettaessa Urho on kilteimmästä päästä, vaikka välillä kujeileekin. Ulkona ja karsinassa hoidettaessa käyttäytyy suht moitteettomasti, mitä nyt välillä hulluttelee. Harjattaessa seisoo kiltisti aloillaan ja näyttii täysin siemauksin huomiosta. Orin voi hoidettaessa pitää vapaanakin, sillä se ei pahemmin keksi jekkuja hoitajansa päänmenoksi. Ruokittaessa odottaa vuoroaan sangen rauhallisena. Suitsittaessa ja satuloitaessa ei yleensä ole ongelmia, mutta herran ollessa pahalla tuulella niissä menee hieman aikaa. Eläinlääkärin kanssa tulee yleensä suht hyvin toimeen. Kengitettäessä ei aina oikein malttaisi nahoissaan pysyä.

Taluttaessa Urho kulkee yleensä kiltisti taluttajansa vierellä. Maastossa talutettaessa saattaa hieman säikkyä, mutta pysyy kuitenkin nahoissaan. Tarhalle mentäessä melko kiireinen, vaikka pysyykin hyvin taluttajansa hallinnassa. Toisten orien lähettyvillä tyytyy tarkkailemaan näitä hieman kauempaa. Tammojen seurassa käyttäytyy kuten aidon herrasmiehen kuuluukin. Nuorten ja varsojen seuraa karttelee toisinaan, vaikka yleensä nauttiikin näiden seurasta. Maneesissa ja kentällä talutettaessa katselee ympärilleen ja etenkin tammojen läheisyydessa on pakko vähän esiintyä. Juoksutettaessa tottelee auliisti juoksuttajaansa. Lastattaessa ei ole koskaan ollut suurempia ongelmia.

Ratsastettaessa herkkä ja kuuliainen eikä sille täydy kahta kertaa kertoa mitä tehdä. Orilla voivat mennä melko osaamattomatkin, mutta aivan aloittelijoille en herraa sen kiltteydestä huolimatta suosittelisi. Urhon askeleet ovat pehmeät ja joustavat, joskin ajoittain hieman töksähtelevät. Koulua menee sangen mielellään, vaikkei olekaan herran lempilaji. Esteillä herrassa on vähän kaaharin vikaa, mutta pysyy ratsastajansa hallinnassa, jos tämä ei anna vauhdin kasvaa liian suureksi. Maastossa rauhallinen eikä paljosta hätkähdä. Maastoesteillä tasaisen varma suorittaja. Vedestä ei kauheasti pidä, mutta kyllä kylmä suihku sitäkin piristää kuumalla ilmalla.

Kilpailuissa rauhallinen eikä pahemmin hätäile, vaikka ratsastaja olisikin hermostunut. Kilpailualueen tohinaa ori tarkkailee mielenkiinnolla, muttei siitä pahemmin hermostu. Tallialueella tarkkailee kokoajan ympäristön tapahtumia, ettei jäisi mistään paitsi. Toisia hevosia ei pahemmin noteeraa elleivät nämä sitten tule liian lähelle. Lämmiteltäessä vastaa halukkaasti ratsastajansa apuihin eikä kiinnitä muihin huomiota. Portilla odottaa vuoroaan jokseenkin malttamattomana. Kouluradalla ehkä hieman tahmea, mutta yrittää muuten parhaansa. Esteradalta ei kyllä vauhtia puutu ja herra selviää hyvin myös hieman tiukemmista käännöksistä. Maastoradalla saattaa aluksi mennä hieman liian kovaa, mutta vähitellen vauhti rauhoittuu. Palkintojenjaossa käyttäytyy asiallisesti kuten kuuluukin. Kunniakierroksella saattaa tosin hieman pelleillä.

i. Haavelaakson Lento
KRJ II,YLA II,SLA I
ii. Hallapuron Aatos
SLA II
iii. FNS Eepos
VIR MVA Ch, KTK I, KRJ I,KERJ III,VVJ II,YLA II,SLA II
iie. Yaven Illuusia
VIR MVA Ch, KTK III
ie. Taikakuun Hämypilvi
VIR MVA Ch, KTK II,SLA I
iei. Silmukan Gabriel
iee. Lumotuksen Narsissi
KTK III, YLA I
e. Bellin Utopisti
KTK III, YLA II,ERJ IV
ei. Taikakuun Valveuni eii. Metsätähden Nukkumatti
eie. Horrosmaan Sorentsiina
ee. Hämypuron Tikona eei. Vinski L
eee. SLY Lävistetty

18.11.2016 sh-t Nupun Kuutaika (e. Ventoksen Puolikuu)

KRJ
ainoastaan sijoitukset
01 08.03.2014 Shamrock Hill lk 04: Vaativa B Kutsu 05/30
02 09.03.2014 Rumour Ponies lk 04: Vaativa B Kutsu 03/30
03 09.03.2014 Shamrock Hill lk 04: Vaativa B Kutsu 02/30
04 12.03.2014 Koston Suomenhevoset lk 04: Vaativa B Kutsu 07/50
05 12.03.2014 Shamrock Hill lk 04: Vaativa B Kutsu 05/30
06 16.03.2014 Shamrock Hill lk 04: Vaativa B Kutsu 05/30
07 17.03.2014 Hiprakka lk 04: Vaativa B Kutsu 05/30
08 17.03.2014 Ramya Ranch lk 04: Vaativa B Kutsu 02/50
09 25.03.2014 Ryövärin Ratsutila lk 02: Vaativa B Kutsu 04/30
10 27.03.2014 Ryövärin Ratsutila lk 02: Vaativa B Kutsu 03/30
11 28.03.2014 Ryövärin Ratsutila lk 02: Vaativa B Kutsu 03/30
12 31.03.2014 Ryövärin Ratsutila lk 02: Vaativa B Kutsu 01/30
13 02.04.2014 Suomenhevostalli Armas lk 05: Vaativa B Kutsu 04/40
14 03.04.2014 Ryövärin Ratsutila lk 02: Vaativa B Kutsu 05/30
15 03.04.2014 WB Riders lk 05: Vaativa B Kutsu 02/50
16 04.04.2014 Riiviöt lk 03: Vaativa B Kutsu 01/50
17 04.04.2014 WB Riders lk 05: Vaativa B Kutsu 04/50
18 06.04.2014 Riiviöt lk 03: Vaativa B Kutsu 06/50
19 08.04.2014 WB Riders lk 05: Vaativa B Kutsu 06/50
20 09.04.2014 WB Riders lk 05: Vaativa B Kutsu 01/50
21 19.04.2014 Riiviöt lk 03: Vaativa B Kutsu 01/50
22 04.05.2014 Jindabyne lk 02: Vaativa B Kutsu 06/40
23 12.05.2014 Diethelm Stables lk 03: Vaativa B Kutsu 07/60
24 12.05.2014 Linya Stud lk 03: Vaativa B Kutsu 01/60
25 12.05.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 06/60
26 14.05.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 02/60
27 15.05.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 05/60
28 05.07.2014 Virtuaalitalli Dei lk 03: Vaativa B Kutsu 02/60
29 06.07.2014 Ventos lk 03: Vaativa B Kutsu 02/40
30 16.08.2014 Fiktio lk 05: Vaativa B Kutsu 03/46
31 17.09.2014 Kilpailukeskus Reiter lk 01: Vaativa B Kutsu 03/30
32 17.09.2014 Stal Lycan lk 05: Vaativa B Kutsu 02/100
33 18.09.2014 Kilpailukeskus Reiter lk 01: Vaativa B Kutsu 03/30



34 19.09.2014 Kilpailukeskus Reiter lk 01: Vaativa B Kutsu 05/30
35 19.09.2014 Stal Lycan lk 05: Vaativa B Kutsu 09/100
36 27.09.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 01/40
37 27.09.2014 Suprant lk 01: Vaativa B Kutsu 01/40
38 28.09.2014 Suprant lk 01: Vaativa B Kutsu 03/40
39 29.09.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 02/40
40 01.10.2014 Kilpailukeskus Stewart lk 04: Vaativa B Kutsu 02/58
41 03.10.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 03/40
42 06.10.2014 al Najya lk 03: Vaativa B Kutsu 04/30
43 09.10.2014 Vanima lk 03: Vaativa B Kutsu 04/30
44 10.10.2014 al Najya lk 03: Vaativa B Kutsu 01/30
45 13.10.2014 al Najya lk 03: Vaativa B Kutsu 05/30
46 13.10.2014 Petäjävaara lk 05: Vaativa B Kutsu 05/30
47 28.10.2014 Claridge Stud lk 03: Vaativa B Kutsu 04/30
48 29.10.2014 Claridge Stud lk 03: Vaativa B Kutsu 01/30
49 30.10.2014 Claridge Stud lk 03: Vaativa B Kutsu 04/30
50 31.10.2014 Metsälammen Ratsutalli lk 04: Vaativa B Kutsu 07/50
51 06.11.2014 Mörkövaara lk 03: Vaativa B Kutsu 04/30
52 06.11.2014 Yemene lk 01: Vaativa B Kutsu 03/40
53 10.11.2014 Mörkövaara lk 03: Vaativa B Kutsu 04/30
54 15.11.2014 Niininki lk 05: Vaativa B Kutsu 02/30
55 17.11.2014 Taikakuun Kartano lk 05: Vaativa B Kutsu 04/50
56 17.11.2014 vrt Wuki lk 06: Vaativa B Kutsu 04/60
57 21.11.2014 Taikakuun Kartano lk 05: Vaativa B Kutsu 06/50
58 21.11.2014 vrt Wuki lk 06: Vaativa B Kutsu 03/60
59 24.11.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 02/50
60 25.11.2014 Zurück lk 05: Vaativa B Kutsu 03/26
61 04.12.2014 Whispering Heaven lk 01: Vaativa B Kutsu 02/30
62 06.12.2014 Mörkövaara lk 03: Vaativa B Kutsu 05/40
63 09.12.2014 Taikakuun Kartano lk 05: Vaativa B Kutsu 03/50
64 24.12.2014 Dainty lk 01: Vaativa B Kutsu 06/40
65 16.01.2015 Aittohaara lk 04: Vaativa B Kutsu 01/100
66 19.01.2015 Aittohaara lk 04: Vaativa B Kutsu 03/100


PÄIVÄKIRJA & VALMENNUKSET

07.01.2018 Kouluvalmennus (valmentaja: Mila)
Punarautias Urho oli alusta asti tottelevainen ja suoritti ratsastajan antamat tehtävät mukisematta. Aloittelimme jälleen kerran ihan perusharjoituksilla samalla, kun hieman utelin ratsastajalta hänen ja Urhon historiaa. Hevonen oli kuulemma pärjännyt hienosti Vaativa B:n tasoisissa luokissa. Tänään keskityimme lähinnä laukkatehtäviin. Urho laukkaili maltillisesti eteenpäin, vaikka välillä oli pientä tylsistymistä havaittavissa. Ei hevonen kuitenkaan ranttaliksi pistänyt vaan jatkoi tehtävien vääntämistä kiltisti. Ratsastajaa sain pari kertaa huomauttaa käsien asennosta, mutta muuten en kyllä nokan koputtamista löytänyt. Laukanvaihto sujui hieman töksähtelevästi, mutta kun tarpeeksi monta kertaa niitä harjoiteltiin, alkoivat nekin onnistumaan sujuvasti. Loppuun otettiin vielä taivutusharjoituksia sekä väistöjä. Ne eivät ongelmia tuottaneet parivaljakolle. Onnistumiseen oli hyvä lopettaa, joten annoin ratsukolle luvan hengähtää ja tehdä loppuverkat itsenäisesti.