Tuulenpesän Kartano

Riikinnevan Virnanlehti

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen eikä liity mitenkään kuvien hevoseen

 

@ kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

NIMI Riikinnevan Virnanlehti "Virna" Rekisterinumero VH18-018-0051
SYNTYNYT 23.10.2017 (4 vuotta) ROTU, SUKUPUOLI Suomenhevonen-tamma
väri mustanvoikko SÄKÄKORKEUS 154 cm
OMISTAJA Tuulia T. VRL-00084 KASVATTAJA Riella,Riikinneva
Koulutustaso re 110cm kerj CIC1 SAAVUTUKSET ei saavutuksia

Riikinnevan Virnanlehti saatiin meille huomattuani Riellan paaluunsa kunniaksi laatiman kasvattimyynti ilmoituksen. Ai kappas Riella näkyy palanneen takaisin kuvioihin totesin Essille, joka sattui olemaan taukotilassa samanaikaisesti lukemassa hevosurheilulehteä. Veden kasvattajako kysyi Essi hieman yllättyneenä sillä olimme jo ajatelleet naisen lopettaneen touhut kokonaan sillä tätä ei vähään aikaan ollut näkynyt hevosineen kilpakentillä. Sepä juuri ja oikein tuoreen kasvattimyynnin kera, tässä voisi olla hyvä mahdollisuus saada Vedelle jatkaja se kun on miltei valmis eläköitymään kilpailukäytöstä. Rupesimme siis Essin kanssa katsomaan mikä myytävistä varsoista olisi meille sopivin ja iskimme molemmat silmämme mustanvoikon värityksen omaavaan vuotiaaseen tammaan, josta lupailtiin hyvää menopeliä ainakin esteille mutta mahdollisesti myös kenttään. Todettuamme varsalla vielä olevan meille suvullisesti sopivan soitin oitis Riellalle je hetken kuulumisia vaihdeltuamme pääsin itseasiaan. Onnekseni kukaan muu ei ollut vielä ilmaissut kiinnostustaan mustanvoikkoa tammaa kohtaan ja nainen suostui sen minulle myymään, joten sovittuamme käytännönjärjestelyistä suljin puhelimen ja ilmoitin vieressäni seisovalle Essille että mustanvoikko tamma saapuisi Tuulenpesään joulukuun alussa.

Virna omaa paitsi suloisen ulkomuodon myös hyvän luonteen toimien fiksusti tilanteessa kuin tilanteessa. Tamma käyttäytyy järkevästi myös tilanteissa joita useampi muu tallin hevosista inhoaa kuten eläinlääkärin tarkastuksen ja kengityksen aikana, sillä se tietää että temppuilu vain pitkittää kyseisten toimenpiteiden suorittamista. Hoidettaessa neiti seisoo rauhallisesti aloillaan eikä sen kanssa täydy pelätä että se lähtisi omille teilleen karsinan oven jäädessä auki, sillä vaikka tamma tykkääkin seurata tallin tapahtumia ei sille tulisi mieleenkään karata omasta karsinastaan. Harjattaessa Virna nauttii täysin siemauksin kun sitä harjataan pitkin ja hierovin vedoin ja aivan erityisesti se pitää kun sitä kyhnytetään hieman kovempaa ryntäiden kohdalta. Varusteet neiti antaa laittaa ilman sen kummempia vastusteluja, vaikka näyttääkin hapantanaamaa mikäli sen suuhun laitetaan kylmät kuolaimet. Talutettaessa seuraa kuin koira taluttajansa perässä eikä sen kanssa täydy välttämättä edes käyttää riimunnarua, mikäli kyseessä on tuttu ihminen, sillä tuttujen ihmisiä tamma seuraa minne tahansa ilman naruakin. Muiden hevosten seurassa tamma on suhteellisen sosiaalinen tapaus eikä viihdy esimerkiksi tarhassa yksin vaan kaipaa toisen tamman seuralaisekseen, sillä yksinollessaan neiti vain ravaa pitkin tarhan viertä eikä rauhoitu lainkaan.

Ratsuna Virnalla löytyy menohaluja välillä vähän liikaakin, mutta kaikeksi onneksi tamma vastaa hyvin ratsastajansa pidätteisiin joten homma ei missään vaihessa pääse kaahottamiseksi ellei ratsastaja sitä salli. Tamma tarvitsee vähän normaalia suuremmat avut, sillä aivan pienen pieniä apuja se ei oikein tunnu ymmärtävän ja tekeekin siltä pyydetyt asiat yleensä vähän sinnepäin tälläisiä apuja saadessaan. Virnalla on hyvin miellyttävät joskin melko lyhyet ja matalat askellajit, jotka häviävät näyttävyydessä monille tallin koulupainotteisille puteille. Kouluratsuna tamma on hieman hitaasti syttyvää sorttia ja sen kanssa saakin tehdä töitä hyvän aikaa ennen kuin tamma tuntuu olevan täysin hereillä. Hyvä puoli neidissä on että se jaksaa tehdä toistoa toiston perään, mikä onkin tarpeen sillä tamma on toisinaan melkoinen sählä ja tekee asiat herkästi vähän sinnepäin mikäli siltä ei vaatimalla vaadi täydellistä suoritusta. Esteillä Virna onkin sitten heti hereillä ja valmiina töihin toisin kuin koulukuvioita väännettäessä. Tammalla on emänsä tavoin erinomainen hyppytekniikka ja se hyppääkin kaikkien esteiden yli jättäen reippaasti ilmavaraa itsensä ja esteen väliin. Neiti ei kuitenkaan ole kaikista ketterimmästä päästä ja sen kanssa olisikin syytä välttää tiukkoja käännöksiä, sillä tamma kieltää herkästi mikäli esteelle tullaan vähänkään vinosti. Maastossa Virna on äärimmäisen maastovarma selviten hyvin vaativassakin maastossa tosin kiireisten moottoriteiden läheisyydessä tamma tuntuu kulkevan hieman varpaillaan muttei kuitenkaan varsinaisesti säiky. Maastoesteillä neiti ei säiky kaikista kummallisempiakaan rakennelmia vaan hyppää yli kaikesta mitä vastaan tulee epäröimättä. Maastoesteradalla tamman kanssa olisi tosin hyvä muistaa että se väsyy helposti mikäli lähdetään kaahottamaan, joten vauhdit olisi syytä pitää maltillisena radan alussa.

i. Joogin Savusurma ii. Joogin Pohjantuli
KTK III
iii. Koijjari
VIR MVA Ch,KTK II,ERJ I,KERJ I,YLA II,SLA I
iie. Pohjolan Tuuli-Kuiskaus
ie. Joogin Savunsini iei. Kahlitun Savumerkki
VIR MVA Ch,KTK II,ERJ I,KERJ I,YLA III,SLA I*
iee. Wilma&Wilhelmiina
ERJ II,SLA I
e. Riikinnevan Tuohivirsu ei. Murroksen Reemel eii. Reemeli
KTK III
eie. Elovena
ee. Lapikasta! eei. Pieni Pelvoitus
KERJ I,SLA I
eee. Selkäsaunatonttu
KERJ I,YLA I,SLA I

22.07.2023 sph-t Tuulenpesän Viljatuuli (i. Pilvipellon Rajaton)

KERJ
ainoastaan sijoitukset
01 31.01.2018 KERJ Cup Mörkövaara lk 06: CIC1 Kutsu 05/43
02 07.02.2018 Hengenvaara lk 02: CIC1 Kutsu 04/54
03 12.02.2018 Hengenvaara lk 02: CIC1 Kutsu 02/54
04 15.02.2018 Teilikorpi lk 02: CIC1 Kutsu 02/40
05 20.02.2018 Hengenvaara lk 02: CIC1 Kutsu 07/54
06 07.03.2018 Hengenvaara lk 03: CIC1 Kutsu 08/100
07 02.06.2018 Supernatural lk 02: CIC1 Kutsu 05/30
08 03.06.2018 Supernatural lk 02: CIC1 Kutsu 05/30
09 07.06.2018 Tritium Sporthorses lk 02: CIC1 Kutsu 05/30
10 10.06.2018 Supernatural lk 02: CIC1 Kutsu 02/30
11 24.06.2018 Duán Stable lk 02: CIC1 Kutsu 01/30
12 27.07.2018 Navaja lk 03: CIC1 Kutsu 01/30
13 30.07.2018 Navaja lk 03: CIC1 Kutsu 03/30
14 12.08.2018 Zelos lk 02: CIC1 Kutsu 02/40
15 13.08.2018 Zelos lk 02: CIC1 Kutsu 03/40
16 19.08.2018 Priton Budyonnys lk 02: CIC1 Kutsu 05/30
17 20.08.2018 Priton Budyonnys lk 02: CIC1 Kutsu 03/30
18 23.08.2018 Priton Budyonnys lk 02: CIC1 Kutsu 02/30
19 27.08.2018 Priton Budyonnys lk 02: CIC1 Kutsu 02/30
20 29.08.2018 Priton Budyonnys lk 02: CIC1 Kutsu 01/30
21 01.09.2018 Viisikko lk 02: CIC1 Kutsu 04/25
22 02.09.2018 Navaja lk 03: CIC1 Kutsu 01/39
23 06.09.2018 Winterhold lk 04: CIC1 Kutsu 04/18
24 08.09.2018 Winterhold lk 04: CIC1 Kutsu 03/18
25 09.09.2018 Navaja lk 03: CIC1 Kutsu 04/39
26 09.09.2018 Winterhold lk 04: CIC1 Kutsu 04/18
27 13.09.2018 Winterhold lk 04: CIC1 Kutsu 01/18
28 14.09.2018 Winterhold lk 04: CIC1 Kutsu 01/18
29 16.09.2018 Sardonic Sporthorses lk 02: CIC1 03/40
30 18.09.2018 Navaja lk 03: CIC1 Kutsu 03/39
31 20.09.2018 Winterhold lk 04: CIC1 Kutsu 02/18
32 21.09.2018 Sardonic Sporthorses lk 02: CIC1 01/40
33 21.09.2018 Winterhold lk 04: CIC1 Kutsu 06/36
34 22.09.2018 Priton Budyonnys lk 02: CIC1 Kutsu 04/48
35 23.09.2018 Priton Budyonnys lk 02: CIC1 Kutsu 03/48
36 24.09.2018 Priton Budyonnys lk 02: CIC1 Kutsu 02/48
37 24.09.2018 Sardonic Sporthorses lk 02: CIC1 05/40
38 25.09.2018 Navaja lk 03: CIC1 Kutsu 03/39
39 25.09.2018 Winterhold lk 04: CIC1 Kutsu 02/36
40 26.09.2018 Navaja lk 03: CIC1 Kutsu 02/39
41 26.09.2018 Priton Budyonnys lk 02: CIC1 Kutsu 01/48
42 26.09.2018 Sardonic Sporthorses lk 02: CIC1 05/40
43 29.09.2018 Priton Budyonnys lk 02: CIC1 Kutsu 04/48
44 30.09.2018 Navaja lk 03: CIC1 Kutsu 04/39
45 01.10.2018 Delmenhorst lk 03: CIC1 07/71
46 13.10.2018 Delmenhorst lk 03: CIC1 06/71
47 07.04.2019 Ristikallio lk 02: CIC1 03/40
48 11.04.2019 Ristikallio lk 02: CIC1 05/40
49 05.06.2019 Hiivurin Suomenhevoset lk 05: CIC1 04/39
50 15.06.2019 Hiivurin Suomenhevoset lk 05: CIC1 01/39
51 02.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset lk 05: CIC1 02/40
52 04.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset lk 05: CIC1 05/40
53 04.06.2020 Hiivurin Suomenhevoset lk 04: CIC1 01/50
54 18.06.2020 Hiivurin Suomenhevoset lk 04: CIC1 04/50
55 22.06.2020 Hiivurin Suomenhevoset lk 04: CIC1 02/50
ERJ
ainoastaan sijoitukset
01 09.02.2018 Mörkövaara lk 02: 110cm Kutsu 04/30
02 10.02.2018 Mörkövaara lk 02: 110cm Kutsu 02/30
03 15.02.2018 Mörkövaara lk 02: 110cm Kutsu 05/30
04 20.02.2018 Mörkövaara lk 02: 110cm Kutsu 03/30
05 21.02.2018 Mörkövaara lk 02: 110cm Kutsu 01/30
06 02.03.2018 Hengenvaara lk 06: 110cm Kutsu 05/84
07 07.03.2018 Hengenvaara lk 06: 110cm Kutsu 07/84
08 07.03.2018 Teilikorpi lk 02: 110cm Kutsu 02/40
09 19.03.2018 Teilikorpi lk 02: 110cm Kutsu 05/40
10 21.03.2018 Mörkövaara lk 02: 110cm Kutsu 04/40
11 24.03.2018 Mörkövaara lk 02: 110cm Kutsu 02/40
12 25.03.2018 Mörkövaara lk 02: 110cm Kutsu 03/40
13 26.03.2018 Mörkövaara lk 02: 110cm Kutsu 02/40
14 25.05.2018 Duán Stable lk 02: 110cm Kutsu 04/50
15 30.05.2018 Duán Stable lk 02: 110cm Kutsu 05/50
16 01.07.2018 Cadogan Ponies lk 02: 110cm Kutsu 03/30
17 09.07.2018 Cadogan Ponies lk 02: 110cm Kutsu 04/30
18 11.07.2018 Cadogan Ponies lk 02: 110cm Kutsu 03/30
19 17.07.2018 Cadogan Ponies lk 02: 110cm Kutsu 03/30
20 19.07.2018 Lupsakan Suomenhevoset lk 03: 110cm Kutsu 01/23
21 21.07.2018 Cadogan Ponies lk 02: 110cm Kutsu 05/30
22 24.07.2018 Cadogan Ponies lk 02: 110cm Kutsu 05/30
23 26.07.2018 Cadogan Ponies lk 02: 110cm Kutsu 01/30
24 23.12.2020 KK Bailador lk 06: 110cm 01/40
25 24.12.2020 KK Bailador lk 06: 110cm 01/40
26 11.01.2021 Lindgård lk 03: 110cm 03/25
27 12.01.2021 Lindgård lk 03: 110cm 03/25
28 14.02.2021 Holmberg lk 02: 110cm 05/50
29 14.02.2021 Holmberg lk 01: 110cm 03/50
30 11.03.2021 Hiivurin Suomenhevoset lk 03: 110cm 02/60
31 22.03.2021 Moana Part Breds lk 02: 110cm 03/30
32 30.03.2021 Hiivurin Suomenhevoset lk 03: 110cm 05/60
33 01.01.2022 Holmberg lk 03: 110cm 04/40
34 03.01.2022 Holmberg lk 03: 110cm 05/40
35 04.01.2022 Holmberg lk 03: 110cm 01/40
36 05.01.2022 Holmberg lk 03: 110cm 02/40
37 06.01.2022 Holmberg lk 03: 110cm 03/40
38 07.01.2022 Holmberg lk 03: 110cm 03/40
39 08.01.2022 Holmberg lk 03: 110cm 01/40
40 08.01.2022 Moana Part Breds lk 04: 110cm 03/40
41 09.01.2022 Moana Part Breds lk 04: 110cm 06/40
42 01.03.2022 Teilikorpi lk 01: 110cm 04/30
43 03.03.2022 Teilikorpi lk 01: 110cm 05/30
44 15.03.2022 Teilikorpi lk 01: 110cm 02/30