Annin Ylioppilas
Sivujen hevonen on virtuaalihevonen eikä liity mitenkään kuvien hevoseen@ kuvaaja ei halua nimeään mainittavan
NIMI | Annin Ylioppilas "Olli" | rekisteriNUMERO | VH14-018-0258 |
syntymäaika | 06.12.2008 (12 vuotta) | ROTU, SUKUPUOLI | Suomenhevonen-ori |
Väri | vaaleanpunarautias | SÄKÄKORKEUS | 156 cm |
OMISTAJA | Tuulia T. VRL-00084 | KASVATTAJA | Ann,Zauberhof |
Koulutustaso | ko Vaativa B | SAAVUTUKSET | KRJ III,SLA II |
Kouluratsastusjaoksen Laatuarvostelu 15.01.2017
8 + 40 + 10,5 + 10 + 15 = 83,5p. KRJ III
Suomenhevosten laatuarvostelutilaisuus 20.12.2022
14 + 16 + 9 + 20 + 16 = 75p. SLA II
Annin Ylioppilas tutummin Oppilas syntyi itsenäisyyspäivän iltana 2008. Sain edellisenä päivänä ylioppilaan paperit, joten nuori juuri ostettu orivarsa sai nimekseen ylioppilas tämän tapahtuman kunniaksi. Zauberhofista ori saapui meille kuitenkin vasta vieroituksen jälkeen. Komean liinakon astellessa alas trailerista en voinut olla ihmettelemättä kuinka ruipelosta orivarsasta oli varttunut komea nuoren oriin alku.
Olli ei pidä vieraista ihmisistä ja osoittaa tämän varsin selkeästi näyttämällä vieraille hapanta naamaa. Tuttujen kesken ori on kuitenkin oikea nallekarhu ja kinuamassa kokoajan huomiota. Olli on erittäin perso ruualle, joten vieraat voivat helposti lahjoa orin näyttämään hieman iloisempaa naamaa antamalla sille palan sokeria. Orin persous ruualle tulee parhaiten esiin ruoka-aikoina, jolloin se nostaa kauhean metelin ellei saa ruokaa ensimmäisenä. Olli ei voi sietää sitä, että joku muu syö kun hänelle ei anneta mitään. Ori ei pidä ollenkaan vatsan alta harjaamisesta, joten tämä osio kannattaa suosiolla jättää viimeiseksi, sillä herra panee takuulla vastaan. Varusteitakin laitettaessa ori osoittaa selvästi mieltään satulavyötä kiristettäessä. Muista hevosista Olli ei pahemmin piittaa mitä nyt vähän esiintyy tammojen lähettyvillä.
Ratsastettaessa Olli on välillä turhankin energinen. Oriin ollessa menevällä päällä sen pitelemiseen tarvitaan enemmän kuin hieman voimaa. Tämän vuoksi herran ratsastajana toimii useimmiten mies, sillä kuten sanottu herra saattaa toisinaan olla oikea höyryjyrä enkä minä ainakaan jaksa pidellä oria, silloin kun se sille päälle sattuu. Juuri vauhdin vuoksia orin kanssa ei oikein uskalleta hypätä, sillä esteet saavat orin vain kaahottamaan kahta kauheammin. Kouluratsastus orilta kuitenkin sujuu, mikäli ratsastajalla on vain sen verran voimaa käsissä, että jaksaa pidätellä menohaluja puhkuvaa oria. Puolipidätteet tulee ajaa hyvin läpi jo alkulämmittelyssä tai harjoituksista ei tule mitään. Liiallista vauhdikkuutta lukuunottamatta Olli on erittäin tottelevainen ratsu ja tottelee ratsastajansa pienintäkin apua. Ori kuitenkin pitkästyy helposti, joten harjoitukset olisi syytä pitää mahdollisimman monipuolisina. Muuten tuloksena on oikuttelava ori, joka ei halua tehdä lainkaan yhteistyötä ratsastajansa kanssa. Olli hallitsee Vaativan tason liikkeet hyvin, mutta sillä riittäisi lahjoja pidemmällekin.
i. Keinumäen Eversti KTK III |
ii. Keinumäen Ässä VIR MVA Ch, KTK III, KRJ II,SLA I |
iii. Raadelman Vekseli VIR MVA Ch,KTK I,KRJ I,SLA I |
iie. Vappuneiti Ch,SLA I |
||
ie. Tuikkeen Uniikki | iei. Magnolian Karpaasi Ch |
|
iee. Ruskan Utopisti | ||
e. Sannin Ruisriina | ei. Karmiinin Kuraverinen KRJ II, YLA II,SLA II |
eii. K.J Tuuriosuma Ch,YLA II |
eie. Kultakutri OMG KRJ II,SLA II |
||
ee. Ruisraisa KIR KRJ II,YLA I |
eei. Ruisperkele KRJ III,ERJ IV,VVJ III,MEJ III,YLA II,SLA I |
|
eee. Kirveltäjän Tuulia |
02.06.2014 sh-t Tiilikan Pusuhippa (e. Välähdyksen Kiiltokuvaenkeli)
11.08.2014 sh-t Muiston Maalaisromantiikka (e. Suhinan Taivaallinen)
25.06.2016 sh-t Kuuralehdon Naria (e. Satulinnan Natalia)
24.12.2016 sh-o Nupun Hallansuru (e. Mehtälän Halla)
KRJ ainoastaan sijoitukset 01 05.03.2014 Virtuaalitalli Vaapukka lk 06:Vaativa B Kutsu 03/40 02 07.03.2014 Koston Suomenhevoset lk 04: Vaativa B Kutsu 01/50 03 08.03.2014 Shamrock Hill lk 03: Vaativa B Kutsu 04/30 04 08.03.2014 Virtuaalitalli Vaapukka lk 06:Vaativa B Kutsu 06/40 05 11.03.2014 Moondance lk 03: Vaativa B Kutsu 05/40 06 11.03.2014 Virtuaalinen Aasikartano lk 01:Vaativa B Kutsu 05/30 07 12.03.2014 Kilpailukeskus Stewart lk 04: Vaativa B Kutsu 01/30 08 12.03.2014 Moondance lk 03: Vaativa B Kutsu 01/40 09 12.03.2014 Shamrock Hill lk 03: Vaativa B Kutsu 05/30 10 13.03.2014 Hiprakka lk 03: Vaativa B Kutsu 05/30 11 13.03.2014 Moondance lk 03: Vaativa B Kutsu 01/40 12 14.03.2014 Linya Stud lk 02: Vaativa B Kutsu 04/100 13 14.03.2014 Shamrock Hill lk 03: Vaativa B Kutsu 02/30 14 15.03.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 05/40 15 15.03.2014 Ramya Ranch lk 04: Vaativa B Kutsu 04/50 16 16.03.2014 Rumour Ponies lk 03: Vaativa B Kutsu 03/30 17 18.03.2014 Vannaha lk 03: Vaativa B Kutsu 02/40 18 18.03.2014 Virtuaalitalli Vaapukka lk 06:Vaativa B Kutsu 01/40 19 20.03.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 02/40 20 20.03.2014 Vannaha lk 03: Vaativa B Kutsu 01/40 21 22.03.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 02/40 22 24.03.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 05/40 23 02.04.2014 Sigma lk 04: Vaativa B Kutsu 05/30 24 03.04.2014 Riiviöt lk 03: Vaativa B Kutsu 05/50 25 04.04.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 05/40 26 05.04.2014 Riiviöt lk 03: Vaativa B Kutsu 06/50 27 05.04.2014 WB Riders lk 05: Vaativa B Kutsu 03/50 28 06.04.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 03/40 29 06.04.2014 Riiviöt lk 03: Vaativa B Kutsu 05/50 |
30 08.04.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 06/40 31 08.04.2014 Riiviöt lk 03: Vaativa B Kutsu 06/50 32 09.04.2014 Riiviöt lk 04: Vaativa B Kutsu 03/50 33 09.04.2014 WB Riders lk 06: Vaativa B Kutsu 07/50 34 10.04.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 05/40 35 10.04.2014 Verner lk 01: Vaativa B Kutsu 01/30 36 11.04.2014 Riiviöt lk 03: Vaativa B Kutsu 01/50 37 11.04.2014 Verner lk 01: Vaativa B Kutsu 05/30 38 12.04.2014 Verner lk 01: Vaativa B Kutsu 01/30 39 16.04.2014 Parodia lk 05: Vaativa B Kutsu 02/40 40 19.04.2014 Odelie's Love lk 02: Vaativa B Kutsu 06/50 41 21.04.2014 Parodia lk 05: Vaativa B Kutsu 02/40 42 22.04.2014 Odelie's Love lk 02: Vaativa B Kutsu 07/50 43 23.04.2014 Kaartin Hevoset lk 01: Vaativa B Kutsu 06/40 44 24.04.2014 Kaartin Hevoset lk 01: Vaativa B Kutsu 06/40 45 27.04.2014 Kaartin Hevoset lk 01: Vaativa B Kutsu 04/40 46 29.04.2014 Ratsastuskoulu Nuppula lk 02: Helppo A Kutsu 01/30 47 01.05.2014 Jindabyne lk 01: Vaativa B Kutsu 04/40 48 05.05.2014 Jindabyne lk 01: Vaativa B Kutsu 06/40 49 08.05.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 01/40 50 08.05.2014 Susiraja lk 03: Vaativa B Kutsu 02/30 51 14.05.2014 Brasshill Shore lk 05: Vaativa B Kutsu 05/30 52 14.05.2014 Linya Stud lk 04: Vaativa B Kutsu 05/60 53 15.05.2014 Kelokorven Suomenhevoset lk 04: Vaativa B Kutsu 06/60 54 16.05.2014 Linya Stud lk 04: Vaativa B Kutsu 05/60 55 18.05.2014 Diethelm Stables lk 03: Vaativa B Kutsu 03/60 56 18.05.2014 Kelokorven Suomenhevoset lk 03: Vaativa B Kutsu 06/60 57 21.05.2014 Diethelm Stables lk 03: Vaativa B Kutsu 03/60 58 21.05.2014 Linya Stud lk 04: Vaativa B Kutsu 06/60 |
PÄIVÄKIRJA & VALMENNUKSET
10.10.2016 Kouluvalmennus
Tänään minun oli tarkoitus käydä liikuttamassa Annin Ylioppilas niminen suomenhevosori. Olin luvannut saapua tallille joskus iltapäivästä. Olin juuri kurvaamassa Tuulenpesän Kartanon pihaan, kun sain soiton Tuulialta, joka kertoi että orin uusi ratsastaja oli pyytänyt valmennustuntia hevosella jotta oppisi tuntemaan uuden ratsunsa paremmin.. Tietenkin minua vähän harmitti sillä harva se päivä sain ratsutettavaksi suomenhevosen, mutta lupauidin pitämään yksityistunnin kaksikolle. Kerrottuani että olin juuri parkkeerannut auton, lupasi Tuulia välittää sanaa eteenpäin Tuomakselle, jotta hevonen saataisiin mahdollisimman ripeästi kuntoon. Kahtakymmentä minuuttia myöhemmin ratsukko olikin jo verryttelemässä maneesissa hyvää vauhtia. En vielä ilmoittanut tulostani (vaikka varmasti tuloni kuulivat) vaan istuin maneesin katsomoon keskittyen seuraamaan ratsukkoa. Tuomas oli kovin nuoren oloinen, mutta kuulemma lupaava ratsastaja. Huomasin ratsastajasta heti että nuori mies ei ollut selvästikään tottunut ratsastamaan suomenhevosilla. Nuoren miehen kasvoilla oli hyvin tuskainen ilme kun yritti pidätellä höyryävää oria selvästi koko tahdonvoimallaan. Vaikka meno kovin koomiselta näyttikin, niin päätin että oli aika aloittaa tunti.
Astelin kentän laidalle raahaten tuolin mukanani (olen hyvin mukavuudenhaluinen). Käskin Tuomaksen pysäyttää orin tehtävänantoa varten. Ensimmäinen homma olisi saada kuumuva ori kuulolle, joten käskin Tuomaksen tehdä paljon siirtymisiä ja voltteja niin kauan kunnes ori alkaisi myötäämään ratsastajansa apuihin. Luulin että tähän riittäisi vain muutama kierros, mutta vasta varttitunnin jälkeen Ollin meno hidastui ja hevonen alkoi selvästi olemaan paremmin kuulolla. Ori oli jo aivan hikinen kaikesta höyryämisestä. Ajattelin että ensimmäisellä ratsastuskerralla olisi hyvä pitää tehtävät mahdollisimman helppoina ja saada kaksikko toisilleen tutuiksi.
Vaikka Olli oli selvästi jo paremmin kuulolla, niin oli ori edelleen kovin jäykän oloinen ja vastasi ratsastajansa apuihin selvästi viiveellä. Käskin ratsukon tehdä muutamat temponmuuntoharjoitukset, jonka tarkoituksena oli rentouttaa hevosta. Olli tajusikin nopeasti homman idean ja jo muutaman yrityksen jälkeen ori liikkui selvästi paljon vapautuneemmin vastaten ratsastajansa apuihin välittömästi.
Koska kello alkoi olla jo melko paljon ja kaikkeen säheltämiseen oli mennyt huomattavasti liikaa aikaa, niin jouduin jättämään varsinaiset työskentelyt melko lyhyeen. Ennen loppuverryttelyjä käskin ratsukkoa vielä kokeilla kentän keskellä pohkeenväistöä. Hevonen myöntäsikin hyvin ratsastajansa apuihin ja Tuomas näytti jo pääsevän jyvälle itse orista. Kehuin ratsukkoa hyvästä työstä ja sanoin että kyllä heistä vielä hyvä ratsukko tulee treenaamisella.
Kirjoittaja: HM
14.11.2016 Kouluvalmennus
Tämän päiväinen valmennuskiertue päättyi Tuulenpesään, jossa pääsin valmentamaan tallinomistajaa ja hänen suomenhevosoriansa Ollia. Maneesiin pujahtaessani näinkin Tuulian jo kävelemässä Ollin kanssa alkukäyntejä, joten pääsimme aloittamaan valmennuksen melko nopeasti ratsukon historiikin vaihdettuamme. Koska Tuulia oli paljastanut, että Olli on toisinaan turhan energinen, päätin teettää hyvin perusteellisia tehtäviä, joiden tarkoitus oli saada hevonen rentoutumaan tasaiselle ohjastuntumalle ja saada ratsastajalle sellainen tunne, että hevonen ei juokse missään tilanteessa ratsastajansa alta karkuun. Valmennus aloitettiin käynnissä ratsastettavalla salmiakkikuviolla, jonka jokaiseen kärkeen hevosta koottiin ja tehtiin muutaman askeleen takaosakäännös. Alkuun Olli nyppi ärsyttävästi päätään ja oli juuri sen näköinen, että vetää kohta höyryjuna-vaihteen päälle, mutta kun opastin Tuuliaa taukoamatta ratsastamaan jokaisen orista lähtevän liikkeen, saimme Ollin huomattavasti paremmin ratsastajansa apujen väliin. Samalla kun Olli uskalsi hiljalleen tukeutua ratsastajansa ohjalle, se nousi mukavasti lavoistaan ylös ja siirsi hiljalleen painoa takaosalleen - oikea työvoitto siis! Kun olimme tyytyväisiä orin käyntiliikkumiseen, jatkoimme valmennusta ravissa hyvin yksinkertaisella kuviolla: Halusin Tuulian ratsastavan orilla melko laajaa kahdeksikkoa suuntaa ja asetuksia vaihdellen. Samalla opastin Tuuliaa pitämään käden melko alhaalla ja keventämään lähellä satulaa rauhallista tahtia sillä näin Olli tuntui rentoutuvan ja hiljentävän vauhtia parhaiten. Kun Olli ravasi lennon letkeää ravia, pyysin Tuuliaa lähtemään kahdeksikon ympyräurilla istumaan alas harjoitusraviin ja tekemään muutaman askeleen pohkeenväistöjä niin, että hevosen etupää pysyy uran sisäpuolella ja takaosa väistää niin sanotusti kaaren ulkopuolelle. Alkuun Tuulia jäi hieman vetämään kädellä oria liikettä vasten keskinkertaista istuntaansa paikatakseen, joten opastin ratsastajaa työntämään kättä inan verran eteen ja joustamaan ravin liikettä alaselästä kohti vatsalihaksia. Näin Tuulia pääsi istumaan syvemmälle satulaan, uskalsi rentouttaa jalkansa ja saimme varsin hyviä pätkiä sekä hevosen että ratsastajan osalta.
Valmentaja: VP
08.12.2016 Kouluvalmennus
Tuulenpesään saapuessani vastassa oli aikaisemmalta valmennuskerralta tuttu läsipäinen ja sukkajalkainen Ollipoika, jota valmensin enemmän kuin mielelläni. Koska viime kerralla olimme paneutuneet orin perusliikkumiseen, oli nyt hyvä aika katsoa missä mennään ja tehdä sen pohjalta suunnitelmat valmennuksen varalle. Käynnissä Olli oli jo huomattavasti parempi, mitä viime kerralla - kotiläksyt oli siis tehty ja se jos jokin lämmitti tämän valmentajan mieltä. Avotaivutusta tehdessä Olli uskalsi tukeutua jo melko hyvin alusta alkaen ratsastajansa kädelle, eikä se nyppinyt laisinkaan yhtä raivostuttavasti päätään mitä se oli aikaisemmin tehnyt. Ravissa lähdimme työstämään kahdeksikolla etuosan siirtämistä; teimme kaarien aikana muutaman askeleen pohkeenväistöä niin, että etuosa siirrettiin ensin uran sisäpuolelle ja vasta sitten lähdettiin työstämään takajalkojen ristiaskeleita. Kahdeksikon lävistäjällä halusin Tuulian suoristavan orin ennen uutta asetusta huolellisesti kahden pohkeen ja ohjan väliin, jotta uuden suunnan ratsastaminen onnistuisi ilman suurempaa mutkittelua. Ravissa työskentely tuntui olevan tänään melko helppoa ja sujuvaa, ja Tuulia sai liikuteltua hevosensa etupäätä että takaosaa jouhevasti pienin avuin. Laukassa harjoittelimme laukan kokoamista niin, että aina koottuna ollessa tehtiin niin sanotusti kahdeksikon lävistäjä, keskipisteessä vaihdettiin laukkaa ja jatkettiin kahdeksikon toisessa päädyssä laukkaa niin kauan, että laukka oli sekä ratsastajaa että valmentajaa tyydyttävää. Laukkaa saimme työstää tänään melko pitkään, sillä Olli ei olisi millään kerännyt takajalkojaan vatsan alle, vaan olisi mielellään laukannut niin sanotusti suorin jaloin. Kun saimme takajalat mukaan työskentelyyn ja liikkeen kulkemaan koko hevosen kropan läpi, oli myös laukanvaihtojen suorittaminen helppoa vaikka Tuulia alkuun epäilikin, miten hevonen vaihtaisi laukkaa pitkän treenitauon jälkeen.
Valmentaja: VP
21.07.2018 Päiväkirjamerkintä (kirjoittaja: Oresama)
Minulle oli sanottu, että Olli oli lutuinen pikku nallekarhu hevoseksi. Olin kuullut sen halittavuudesta ja suukoteltavuudesta, ja olin odottanut ihan hirveästi, että pääsisin itsekin vähän pusuttelemaan hevosta. Olin kisamatkalla Lapissa ja jäyhien lainapuoliveristen jälkeen kaipasin sydämellistä suokkiseuraa enemmän kuin ikävöin omassa sängyssäni nukkumista. On sanomattakin selvää, että yritin heti hieroa Ollin kanssa läheistä tuttavuutta, kun sain hevosparan kynsiini.
Olli ei kuitenkaan ollut samaa mieltä kanssani siitä, millainen etiketti tällaisissa ensitapaamisissa pätee. Se nosti päänsä ylös, luimisti korvansa, kuopaisi ja tuhahti. Jähmetyin kesken kaulailuaikeideni. Mitäs tämä oli? Haliponi ei tainnut pitää minusta.
Olisin saattanut loukkaantua, ellei tallin työntekijä olisi nauranut ja sanonut, että Olli vaatii aikaa lämmetäkseen uudelle suhteelle. Lääppiminen ensitapaamisella ei tulisi kysymykseen. Sellaisesta haliponikaan ei pidä! Lähestyin Ollia siis ihan toisella tavalla sen jälkeen. Annoin sen nuuhkia nyrkkiäni ja taputin sitä lyhyesti ja ystävällisesti, mutta en missään nimessä tungettelevasti kaulalle. Sen ilme oli heti paljon tyytyväisempi, ja saatoin aloittaa sen harjauksen. Onneksi se ei pannut sukimista ollenkaan pahakseen! Kun Olli oli tahraton, satuloitu ja suitsittu, oli aika hyvästellä se ja jatkaa lainapuoliveristen kimppuun valmistelemaan niitä kotimatkaan. Minun ja Ollin hyvästit olivat lyhyet ja melko viileät. Silitin sen selkää ja sanoin sille, että kyllä meistä vielä kaverit tulee. Tulisin katsomaan sitä seuraavallakin kerralla ohi ajellessani.