Etusivu
Orit
Tammat
Kasvatus
Yhteys

Dominik v. Helmwald

Rotu, sukupuoli Trakehner, ori
Syntynyt, ikä 19.07.2022, 2-vuotias
3v 19.10.2022
Säkäkorkeus, väri 166cm, ruunikko
Rekisterinumero VH22-021-0159
Omistaja Tuulia T. VRL-00084
Kasvattaja Gestüt Helmwald
Painotus Koulupainotteinen
Koulutustaso Intermediate II

Luonnekuvaus

Dominik v. Helmwald tuli meille Gestüt Helmwaldista tilausvarsana ihastuttuani sen emään Desired Loayltyyn nähtyäni sen kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa. Vankka rakenteinen tamma oli kilpaillut menestyksellä aina GP tasolla asti ja sukutaulullisesti se oli kerrassaan upea, sillä sen suvusta loytyi muun muassa Waldnymphe, Marlboro, Tourin Omet, Pertonille GER,House-ism ja Wolfie D, jotka kaikki lukeutuivat aikansa tunnetuimpiin kouluratsuihin. Tiesinkin heti että tuosta tammasta minun olisi pakko saada varsaa kun se vielä palkittiin kaiken kukkuraksi tilaisuudessa I-palkinnolla. Sopivan oriin loytyminen vain osoittautui vaikeaksi, sillä suurimmalla osalla trakehner oreistani oli samoja nimiä suvuissa kuin Desired Loyaltylla. Lopulta kuitenkin päädyin omaan kasvattiini Watson von Gateaway jolla kyllä oli kertalleen suvussa Waldnymphe, mutta muutoin se edusti etenkin emänsä puolelta hieman harvinaisempia linjoja. Astutus sopi sonyalle Desired Loyaltyn omistajalle hyvin ja niin sitten eräänä kuumana heinäkuun päivänä maailmaan putkahti vanhemmiltaan ruunikonvärityksen perinyt orivarsa, joka sai pitkällisen harkinnan jälkeen nimekseen Dominik v. Helmwald.

Hoidettaessa Domi on suurimmalti melko säyseä pakkaus, mutta välillä myos sillä on huono päivä, jolloin ori osaa olla hyvinkin hankala. Ulkona hoidettaessa suhteellisen hyvätapainen joskin jos lähellä sattuu olemaan kiimainen tamma antaa herra kyllä kuulua itsestään. Karsinassa hoidettaessa pysyy hyvin aloillaan kiinnisitomattakin eikä lähde karkuun vaikka karsinan oven jättäisi apposen auki. Harjattaessa on suhteellisen herkkänahkainen ja ilmaisee äkkiä eriävän mielipiteensä mikäli sitä harjataan omasta mielestään turhan kovakouraisesti lähinnä vihaisesti häntäänsä huiskimalla ja hampaitaan näyttämällä, mutta puree kyllä jos varoituksia ei uskota. Ruualle Domi ei ole turhan perso ja odottaakin omaa vuoroaan kärsivällisesti eikä myoskään pidä mitään kiirettä aterioidessaan. Varusteita laitettaessa ainoastaan satulavyon kiristäminen saattaa aiheuttaa ongelmia, mikäli satulavyon kiristää liian kovaotteisesti. Eläinlääkärille herra osaa olla hankala, sillä se ei pidä tästä sitten yhtään ja sitä pitelemään tarvitaankin usein kaksi ihmistä että eläinlääkäri saa tyonsä tehdyksi. Kengittettäessä antaa kengittäjän tehdä tyonsä rauhassa.

Talutettaessa Domi kävelee verkkaisesti taluttajansa perässä eikä temppuile. Maastossa talutettaessa saattaa toisinaan olla hivenen säikky muttei kuitenkaan yleensä tee muuta kuin vähän säpsähdä säikähtäessään. Tarhoille mentäessä oriilla on melkoinen kiire, sillä se rakastaa saadessaan juosta tarhassa vapaana häntä putkella, ja välillä sen taluttaja voi joutua menemään puolijuoksua pysyäkseen oriin perässä. Muiden hevosten kanssa tulee hyvin toimeen ja kelpuuttaa tarhakaverikseen oikestaan kenet tahansa. Maneesissa ja kentällä talutettaessa seuraa rauhallisesti taluttajaansa eikä säpsyile. Juoksutettaessa kulkee rennosti liinan päässä. Lastattaessa astelee traileriin epäroimättä.

Ratsastettaessa Domi on suhteellisen rento eikä koskaan hätikoi tai säiky turhia. Ori keskittyy aina täysin itse tekemiseen seuraten ratsastajansa antamia ohjeita pilkuntarkasti. Herra reagoi hyvin apuihin riippumatta kuinka isosti tai voimakkaasti ne on annettu kunhan avut on vain annettu täsmällisesti ja varmasti. Käynti matkaavoittavaa ja irtonaista. Ravi tahdikasta, joustavaa ja kevyttä mutta voisi olla matkaavoittavampaa. Laukka voimakasta ja tasapainoista. Kouluratsuna hyvin osaava korjaten ratsastajansa aivan pienimmät virheet. Mahdottomuuksiin ori ei kuitenkaan pysty ja mikäli sille annetut avut eivät ole tarpeeksi lähellä tarvittua ei herra tee mitä siltä pyydetään. Maastossa saattaa hieman säpsyä mikäli reitin varrella on jotain uutta, mutta pysyy kuitenkin hallinnassa.

Kilpailuissa Domi on aivan yhtä rauhallinen kuin kotonakin eikä kilpailualueen hälinällä ole siihen näin ollen mitään vaikutusta. Tallialueella keskittyy lähinnä heinäverkkonsa tyhjentämiseen eikä paljon kiinnitä huomiota siihen mitä sen ympärillä tapahtuu. Muihin kilpailualueen hevosiin ei pahemmin kiinnitä huomiota vaikkakin saattaa vastata sen ohi kulkevien hevosten tervehdyksiin. Lämmiteltäessä Domi on täysin kuulolla joskin saattaa olla hivenen jäykkä matkan jäljiltä mikäli matka on ollut pitkä, joten veryttely kannattaa aloittaa varovaisesti. Portilla odottaa vuoroaan tyynen rauhallisesti. Radalle päästessään tanssahtelee ohjelman läpi vaivattomasti. Palkintojenjaossa seisoo aloillaan kuin patsas ottaen ruusukkeensa arvokkaasti vastaan. Kunniakierroksella hoitaa homman ilman ylimääräistä iloittelua rauhallisen arvokkaasti.

Suku & jälkeläiset

i. Watson von Gateaway ii. Shadowplay AIR iii. Highway Starr SIN
iie. Serpentia W!
VIR MVA Ch,KTK II,KRJ I
ie. Wassermelon Drab iei. Micah Neo
iee. Modesty Neo
kadonnut
e. Desired Loyalty
KRJ I
ei. Loyal Experience DM eii. Ghettoblaster
VIR MVA Ch,KTK III,KRJ I
eie. Popaholic
ee. Kingston Deirdre
KRJ II,YLA II
eei. Mickey Chapie
KRJ II,YLA III
eee. Hypnotic Gaze SIN
00.00.0000 rotu o./t. Varsan Nimi e. Vanhemman Nimi om. Omistaja

Saavutukset

nopeus0.00kestävyys0.00
hyppykapasiteetti0.03rohkeus0.03
kuuliaisuus ja luonne2734.86itsevarmuus0.00
energisyys0.00tarkkuus ja ketteryys0.10
tahti ja irtonaisuus2932.80askellajien näyttävyys0.00
KRJ:n porrastetuissa 5667.66 p. (vaikeustasolla 10)
3* Prospect

Kouluvarsojen ja -nuorten laatuarvostelu 20.10.2022
Rakenne: 6, Laukka: 1, Ravi: 3, Käynti: 4, Lisäpisteet: 1, Suku: 10.5
Yhteensä: 25,5p. KV-II

Näyttelyt

Päiväkirja

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä, kirjoittaja (150 sanaa)

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Fusce eu porttitor sem, non laoreet arcu. Quisque quam turpis, condimentum id nulla at, elementum auctor risus. Vivamus maximus vestibulum magna in aliquam. Nulla dignissim facilisis diam, vel fermentum orci efficitur accumsan. Etiam vitae accumsan nulla. Nunc sagittis, turpis vulputate mattis commodo, lacus felis venenatis arcu, sit amet bibendum mi nunc sit amet odio. Sed et turpis in eros fermentum varius id non risus.

Orci varius natoque penatibus et magnis dis parturient montes, nascetur ridiculus mus. Aliquam a purus vel metus euismod commodo. Nunc consectetur nibh non tempus volutpat. Curabitur porta varius neque, nec tincidunt ante consequat rhoncus. Suspendisse eros enim, fringilla vitae euismod eu, sodales ut ligula. Donec turpis sapien, tempor at commodo non, mollis non orci. Etiam id sagittis enim. Sed sodales enim finibus lacus vestibulum, sed auctor ipsum ornare. Phasellus fringilla nisi vitae lectus fermentum fermentum. Sed volutpat fringilla pellentesque.

Integer dapibus elit in sodales finibus. Sed convallis volutpat tortor nec tincidunt. Aenean a est vel ex tristique eleifend. Suspendisse potenti. Donec commodo varius diam. Pellentesque tempus nulla dui, non pretium orci accumsan id. Praesent gravida porttitor turpis vitae malesuada. Pellentesque aliquet pulvinar lacinia. Proin bibendum neque at massa aliquet auctor sit amet at libero. Ut erat nisl, lacinia quis pellentesque id, fermentum a ligula. Sed at odio lacus. Aenean iaculis vestibulum ex, a posuere neque sollicitudin eu.

Ut a erat ut sem semper condimentum. In ornare venenatis vestibulum. Cras posuere purus vitae erat hendrerit venenatis. Morbi malesuada ut libero vitae molestie. Mauris aliquam gravida eros, sed scelerisque ligula vehicula nec. Curabitur a fringilla quam. Etiam tortor purus, auctor eget magna quis, iaculis dignissim mauris. Aenean feugiat, lectus congue blandit imperdiet, justo justo scelerisque orci, sit amet facilisis purus libero iaculis justo. Cras odio sem, blandit vitae lectus in, commodo dapibus nibh. Morbi ornare vehicula metus. Maecenas et leo ac neque auctor tempor ut in ipsum. Etiam sagittis purus nulla, sit amet posuere ligula semper vestibulum. Etiam a arcu dolor. Class aptent taciti sociosqu ad litora torquent per conubia nostra, per inceptos himenaeos.

Duis sodales leo mauris, sit amet congue risus ultricies non. Curabitur et porttitor eros. Nam sollicitudin at odio ut scelerisque. Curabitur turpis orci, pulvinar quis erat condimentum, fermentum sodales velit. Nullam convallis nisi purus, sed convallis lectus placerat ac. In vel urna sit amet erat consequat consequat. Donec id ultrices lorem. Donec dignissim risus ut nisl eleifend, eget consectetur sapien faucibus. Etiam finibus nisi ex, id lobortis felis malesuada eu. Maecenas ullamcorper, magna et dignissim convallis, metus diam dapibus nibh, hendrerit mattis purus est vel elit.

virtuaalitalli | a sim-game stable | virtuaalihevonen | a sim-game horse
Ulkoasun kuva @ Klosterhof Medingen