Etusivu
Orit
Tammat
Kasvatus
Yhteys

Tervetuloa! Welcome!

Wareham Warmbloods alkunsa lokakuussa 2008, jolloin päätin perustaa rbsh sekä holstein jalostukseen erikoistuneen tallin. Vuosien saatossa rbsh kasvatus on jäänyt pois ja tilalle ovat astelleet hannoverit, trakehnerit, westfalenit sekä oldenburgit holsteinien rinnalle. Nimeksi tallille tuli Wareham erään englantilaisen kaupungin mukaan. Talli sijaitsee Keski-Saksassa Hessenin osavaltiossa lähellä Rüsselsheimin kaupunkia. Toimintamme pyörii lähinnä jalostuksen ympärillä, mutta joskus saatamme järjestää muunlaistakin aktiviteettia.

Warehamin tilat on rakennettu viime vuosisadan puolessavälissä. Kuitenkin viimeiset parikymmentä vuotta tila on ollut tyhjillään, joten se oli ehtinyt jo ränsistyä kun ostin sen vuonna 2006. Tilaan kuuluu kaksi suurta tallirakennusta, päärakennus sekä sivurakennus, jossa työntekijät asuvat. Maneesia ja kenttää tilalle ei ollut alunperin rakennettu. Remontoidessani tallia rakennutin alueelle myös maneesin ja kaksi isoa kenttää. Osa pelloista muutettiin laitumiksi, mutta lopuilla jatkamme viljan kasvatusta.

Tallin pääpaino on aina ollut kasvatuksessa, minkä lisäksi hevosillamme kilpaillaan ahkerasti niiden painotuslajeissa kilpakentillä. Warehamin tavoitteena on kasvattaa laadukkaita ja hyvä luonteisia kilpahevosia, joilla on kapasiteettia kaikkiin ratsastuksen lajeihin. Kasvattejamme voikin nähdä kilpailemassa perinteisesti koulu-ja esteratsastuksessa kuin myös kenttäratsasastuksessa. Tallin tiloissa ei pahemmin kilpailuita järjestetä, mutta aina silloin tällöin saatamme pitää näyttelyitä.

Tuulia T.

virtuaalitalli | a sim-game stable | virtuaalihevonen | a sim-game horse
Ulkoasun kuva @ Klosterhof Medingen