|
i. Tämä siemennysvahinkovarsa on tietysti Hans, Hanneloren isä. Jo maitovarsana 169-senttiseksi kasvanut musta ori huokui karsimaa, itsevarmuutta sekä sellaista silmiä hivelevää komeutta, joka voitiin välittömästi lukea Harald-isän peruiksi. Sukutaulunsa vuoksi Hans leimattiin yllättäjäksi, kukaan ei odottanut sen olevan oritestinsä neljänneksi paras tai saavuttavan nuorten hevosten MM-hopeaa viisivuotiaana. Aikuisiällä Hans voitti ja sijoittui lukuisia kertoja, suurimpina meriitteineen joukkue EM hopea sekä joukkue MM pronssi. Henkilökohtaiset mitalit lipesivät aina mustan orin turvan edestä, parhaimmillaan ori ratsastajineen oli arvokilpailuiden neljäs. Väliin jääneet EM-, MM- ja olympiakullat eivät kuitenkaan himmentäneet Hansin tähteä, ori voitti sekä sijoittui tasaiseen tahtiin menestyen erityisesti vapaaohjelmissa.
Suurilinjainen, ryhdikäs Hans oli moderni, jalo sekä tyypeiltään erinomainen. Sen kaulaa kehuttiin maitovarsa-ajoista asti hyvin liittyneeksi, hyvämuotoiseksi sekä hyvän pituiseksi, pitkä niska sekä hyvä säkä sekä satulansija saivat nekin kehuja osakseen. Sopusuhtainen, syvä, lihaksikas runko, hyvin kulmautunut takaosa, kuivat vahvat hyväasentoiset jalat sekä erinomaiset kaviot - Hans sai niin verbaalisia kehuja kuin arvostelupapereihin kirjattuja yhdeksikköjä toisensa perään. Erittäin hyvä käynti sekä ravi, erinomainen laukka, voimakas ilmava joustava askel ja kirsikkana kakun päällä harmoniset, tasapainoiset hypyt hyvällä jalkatekniikalla. Olihan Hans komean, menestyneen Grand Prix -orin poika, mutta edes hevosen kykyihin uskonut, orin varsanäyttelyitä ostanut omistaja ei ollut uskatanut haaveilla sellaisesta tuhkimotarinasta, jonka musta ori itsellensä ratsastajineen kirjoitti. Viimeisenä hiontana timantissa oli hevosen luonne sekä ratsastettavuus; rehellinen, järkevä sekä rauhallinen, teräväpäinen Hans halusi oppia ja työskennellä, tehdä parhaansa, se ei hermoillut uusissa paikoissa tai tilanteissa eikä kiivennyt pitkin seiniä kevyempien työpäivien vuoksi. Oria kehuttiin kevyeksi, yhteistyöhaluiseksi ratsuksi, todelliseksi herrasmieheksi. Ei siis ihme, että näillä ansioilla Hansista tuli miltei kolmensadan varsan isä. 28-vuotiaaksi elänyt satuori periytti kyvykkyyttä niin koulu- kuin esteradoille, erityisen hyvämekaniikkaista laukkaa sekä vahvoja, terveitä jalkoja. Rakenteeltaan sekä luonteeltaan Hansin perikunta sen sijaan on todella sekalainen sakki, mikä tosin ei ole himmentänyt niiden menestystä - Hans löytyy monien menestyneiden kilparatsujen, myös muutaman pararatsun, sukutaulusta.
ii. Harald voitti oritestinsä, teki pitkän uran kansainvälisillä Grand Prix -radoilla, sijoittui olympialaisissa kahdeksanneksi, voitti joukkuekultaa niin EM- kuin MM-kilpailuissa, saavutti lukuisia voittoja sekä sijoituksia muissa arvokilpailuissa. Rakenteeltaan erinomainen, samaten luonteeltaan, kaikin puolin "sukupolviori" joka sementoi nimensä puoliverijalostukseen. Oman menestyksekkään kilpauransa jälkeen Harald toimi siitosorina, jonka yli 1000 jälkeläistä ovat menestyneet ori- ja tammatesteissä, nuorten hevosten maailmanmestaruuksissa, EM- ja MM- kilpailuissa sekä olympialaisissa.. Kaikilla tasoilla, kaikissa merkittävissä kilpailuissa ja tapahtumissa, joissa kouluratsastusmaailman kerma haluaa hevostensa pärjäävän. Tervaskantomaisen sitkeä, terve ori eli 31-vuotiaaksi.
170cm korkea, ruunikonkimo Harald oli upea. Sillä oli erinomaiset askellajit, ja sen harmonista tapaa liikkua sekä esiintyä suitsutettiin laajalti. "Ori kantaa itsensä erinomaisesti, sillä on pitkä, matkaavoittava käynti, elastinen ravi sekä ilmava laukka. Vahva, erityisesti lavoilta irtonainen liike, erinomainen selän sekä takaosan käyttö", orilautakunta kehui Haraldia, ja samoin sanakääntein hevosta kehuttiin pitkin sen uraa. Selkeästi ylämäkeen liikkuva, raamikas ja rakenteeltaankin moderni ori oli juuri sitä, mitä kouluratsujalostuksessa toivottiin! Erinomainen kaula, ilmeikäs jalo pää, hyväasentoiset pitkät lavat, sopusuhtainen lihaksikas runko, vahvat reisilihakset, pitkähköt, hyväluiset ja -asentoiset jalat koko komeutta kannattelemassa. Harald oli eläväinen, kuitenkin keskittymiskykyinen ja työtä rakastava hevonen, joka huokui luontaista karismaa kääntäen katseita jo ohi kävelemällä. Ratsuna yhteistyöhaluinen, todella kevyt ja miellyttävä ori saattoi tallin puolella heittäytyä vähän varsamaiseksi kujeilijaksi räikeänä kontrastina sille arvokkaalle, hillitylle mitalihaille, joka laukkasi kansainvälisten areenoiden kunniakierroksilla! Huippusuosittu ori tuntui myös sopivan vähän kaikenlaisille tammoille, mikä ruokki kimon suosiota tammanomistajien keskuudessa entisestään - mikäli moinen oli edes mahdollista.
ie. Matalaryhtinen, kevytkaulainen ja takakorkea Anselma (musta, 166cm) ei näyttänyt oikein miltään. Sen jalka-asennoissa tai jalkaterveydessä ei ollut moitteen sijaa, liikkuminen sekä hyppääminen oli kevyen vaivatonta, mutta kenenkään katse ei oikein pysähtynyt tammaan. Se ei ollut karismaattinen tai edes niin eriparisen ruma, että sitä olisi jäänyt ihmettelemään. Täysin tavanomainen hevonen hyvine ja heikompine puolineen. Keveydestään huolimatta kaula oli hyvin liittynyt, runko oli kevyt ja takakorkea muttei liian lyhyt tai pitkä, lavat sekä reidet olivat hyvät. Suvultaan Anselma oli iloinen sekametelisoppa nykyään koulu- ja estelinjoiksi katsottuja linjoja, kasvattaja oli haaveillut kenttäratsua tai all-rounderia. Tamma kyllä hyppäsi helposti, rohkeasti ja isommin epäröimättä, kapasiteetti vain tyssäsi 120cm radoille. Kouluratsastuksessa harmaavarpunen kipusi Prix St. Georges -tasolle, tosin ilman suurempaa menestystä. Luonteeltaankin musta tamma edusti tavallisen turvallista keskivertohevosta, sellaista, joka kyllä teki töitä kun kunnolla pyydettiin osaten myös luistella sieltä, missä aita oli matalin. Rauhallinen, leppoisa, kaikkien käsiteltävissä oleva helppo hevonen, sellainen jonka kanssa kokemattomankin ihmisen oli turvallista opetella ja oppia niin hevosten käsittelemistä kuin ratsastamista.
Täysin tavallinen keskivertotamma astutettiin kahdesti. Esikoisvarsasta tuli emäänsä pätevämpi kenttähevonen, toisesta varsasta taas Grand Prix -kouluratsu - vahingossa. Vahinko oli koko varsakin, sillä oriasemalla Anselma siemennettiin erehdyksessä väärällä orilla (tapauksesta kohistiin ja uutisoitiin pitkään, kyseisen aseman maine kärsi melkoisen kolauksen inhimillisen virheen vuoksi). Lopputuloksena oli kuitenkin niin häikäisevä ori, että se oman menestyksensä sekä satojen jälkeläistensä myötä siivitti harmaavarpusemänsäkin koreampien lintujen kerhoon. Anselma lopetettiin sen 28-vuotiskeväänä.
e. Hanneloren emä, Eleonore, peri oman emänsä Eugenen elegantin ulkomuodon, tosin myös hupsut pitkät korvat. Hienot liikkeensä tamma saattoi saada kummalta tahansa vanhemmistaan, mutta Grand Prix -kapasiteetista ainakin on kiittäminen Wilhelm-isää. Eleonore oli hieman vankempaa tekoa kuin emänsä, ei kuitenkaan raskas, tamma sopi hyvin modernin ratsuhevosen muottiin ja oli sopusuhtainen, kaunis katsella. Hyvin liittynyt, kauniisti kaartuva kaula, selkeä säkä ja hyvä satulansija, pitkät loivat lavat, sopusuhtainen lihaksikas syvä runko, vahva lanne, hyvät reisilihakset, hieman suppuvarpaiset etuset mutta muutoin hyväasentoiset ja -luiset jalat. 165 senttimetriä tummanruunikkoa puoliverieleganssia! Erityisesti liikkuessaan Eleonore oli upea, sen kilpailukuvat ovatkin pääpotretteja vaikuttavampia; ne pitkät korvat saavat katsojan suupielet väkisinkin huvittuneeseen hymyyn. Irtonaisin, kevyin ja joustavin liikkein askellajista toiseen tanssahdellut Eleonore liikkui koko kehollaan, kokosi helposti, nautti niin kevyistä maastohölkistä kuin sarjavaihtojen hiomisista. Hyppääminenkin oli Eleonoren mielestä hauskaa puuhaa, vaikka hevonen ottikin helposti erityisesti pituusesteillä puomin mukaan huolimattoman takajalkatekniikkansa vuoksi. Oho hupsista ja eteenpäin, tuumi optimistinen, elämäniloinen, kokemuksia janoava Eleonore siihenkin. Mikään ei lannistanut tammaa, sen itseluottamus ei horjunut eivätkä hermot pettäneet, mikä osaltaan teki tammasta niin hurmaavan persoonan sekä menestyneen kilparatsun. Pitkin poikin Euroopan Grand Prix -areenoita itselleen nimeä tehnyt Eleonore ei ehkä ollut rankingvoittaja, mutta yleisön sekä tuomariston lempilapsi se oli koko uransa ajan.
Ennen täyttä eläkeläisen kevyttä oloa ja eloa Eleonore kasvatti kahdeksan varsaa, kuusi omaansa sekä kaksi orpovarsaa. Eleonoren jälkeläiset ovat kaikki vähintään Prix St. Georges -tason kilparatsuja, yksi pojista voitti Ruotsin oripäivät, kaikilla on kannuksia kilparadoilta ja jalostuksesta. Hienot liikkeet, kapasiteetti sekä korrekti, terve rakenne yhdessä yleensä erittäin hyvän ratsastettavuuden kanssa ovat tehneet tamman jälkeläisistä, niin oreista kuin tammoista, haluttuja nimiä modernien kouluratsujen sukutauluihin. Eleonore lopetettiin sen ollessa 24-vuotias vakavien hammasongelmien vuoksi.
ei. Wilhelm (mustanruunikko, 164cm) lukeutui vanhahtavan tyyppisiin, matalajalkaisiin ja melko raskaisiin puoliverisiin, joita katsoessa moderni maataloudesta vieraantunut kisakatsojakin saattoi havahtua siihen, ettei puoliveristen esivanhempien peltotyövuosista loppujen lopuksi ollut niin pitkä aika. Wilhelmilla oli vahvat, selväpiirteiset ja hyväasentoiset jalat, vahvat lavat ja reidet, melkoisen leveä kaula sekä leveä rintakehä leveän, syvän rungon keulana. Ruunikko ei ollut samanlainen kevyen ilmava liikkuja kuin modernit olympiahevoset ovat, mutta se liikkui kyllä suorin, väljin, tarmokkain liikkein yhtään huitomatta, kantojaan polkematta tai muutoinkaan ei-toivottuja liikeratoja toteuttaen. Orin kokoamiskyky tuntui olevan omaa luokkaansa, samaten piaffet ja passaget, ja niin olympiakouluratsastuksen kuin alta escuelan ystävät hakevat erityisesti Wilhelmin tammajälkeläisiä jalostusohjelmiinsa. Wilhelmilaisia tammoja on yhdistetty paljon myös iberialaisiin oreihin, erinomaisin tuloksin.
Kansainvälisillä Grand Prix -radoilla voitokkaan uran tehnyt Wilhelm oli jo omana elinaikanaan kuriositeetti, sen verran räikeän vanhanaikaista tyyppiä se edusti. Luonteeltaankin ruunikko oli kliseenomaisen jäyhä, arvokas hevonen, joka ei välittänyt hosuvista ja hössöttämistä ihmisistä ja tuntui suhtautuvan työntekoon suurella vakavuudella sekä ylpeydellä. Eläköityminen aiheuttikin orille pienoisen kriisin; ensimmäisen kilpailuttoman vuoden arvokaskäytöksinen herra kipuili käyttäytymällä kuin mikäkin uhmaikäinen nuori! 30 vuoden korkeaan ikään elänyt ori toipui kriisistään ollen loppuikänsä oma jäyhä itsensä, vaikka astutuskausina saattoikin olla hieman enemmän tammojen perään. Hieman reilut 100 jälkeläistä jättänyt Wilhelm tunnetaan erinomaista luonnetta, ratsastettavuutta sekä kapasiteettia jättäneenä orina, jonka jälkeläiset ovat isäänsä kevyempiä ja sopusuhtaisempia.
ee. Suuret, tummat silmät, hienopiirteinen jalo pää - ja pitkät korvat tuomassa tahattoman koomisen alavireen muutoin veistokselliseen hevoseen. Eugene (166cm, tummanruunikko) oli muutoinkin jalo näky, moderni suurilinjainen ratsuhevostamma, sopusuhtainen sekä lihaksikas. Pihtiset takajalat jäivät ruunikon suurimmaksi kauneusvirheeksi, muutoin se keräsi lähinnä kehuja sekä kiitosta. Runkokaan ei olut pitkänsorttinen, kuten tammoilla herkästi on, eikä Eugenen liikemekaniikassakaan ollut suuremmin sanomista. Tasapainoinen, tahdikas, tarmokas, erinomainen mekaniikka, irtonainen ja joustava, kuului kehulitania jokaisesta askellajista. Hyppääjänä Eugene jäi keskinkertaiseksi, sen kapasiteetti ei olisi järin korkeille radoille riittänyt, minkä lisäksi ruunikon varovainen harkitsevaisuus lipsahti välillä turhanpäiväiseksi empimiseksi. Tammasta tuli kuitenkin kouluratsu, eikä Intermediaire I -radoilla hyppytekniikan perään kyselty. Eugene teki hienot vaihdot sekä klassisen tyylikkäät, oikeaoppiset piaffet ja passaget, jotka monta kertaa siivittivät ruunikon sijoituksille asti.
Luonteeltaan Eugene oli varsin rauhallinen, järkevä hevonen, niitä jotka eivät turhia hötkyilleet tai tehneet epämiellyttävistä asioista numeroa. Tamma sopeutui uusiin tilanteisiin nopeasti, tutustui helposti niin ihmisiin kuin toisiin hevosiin, oli avoin, rohkea sekä sosiaalinen - kaiken kaikkiaan erittäin miellyttävä persoona. Nopeasti uutta oppiva, mielellään työskentelevä Eugene olikin kotitallinsa ehdoton suosikki, kysyi asiaa omistajalta, tallityöntekijältä tai ratsastajilta. Kilpauransa jälkeen Eugene teki lyhyen uran siitostammana ennen täyttä eläköitymistä. Tamman tiinehtyi huonosti ja varsomiset olivat vaikeita, joten Eugenen varsamäärä jäi kahteen. Tamma kyllä kasvatti laitumella muidenkin jälkikasvua! Kumpikin varsoista peri emältään erinomaisen liikemekaniikan, sopusuhtaisen ja jalon rakenteen sekä järkevän luonteenlaadun. Eugene eli 27-vuotiaaksi.
Sukuselvitys @ Lissu T.
|
