Etusivu
Orit
Tammat
Kasvatus
Yhteys

Lorelai F

Rotu, sukupuoli Trakehner, tamma
Syntynyt, ikä 10.05.2014, 12-vuotias
Säkäkorkeus, väri 170cm, tummanruunikko
Rekisterinumero VH14-021-0383
Omistaja Tuulia T. VRL-00084
Kasvattaja Faconde
Painotus Koulupainotteinen
Koulutustaso Grand Prix

Luonnekuvaus

Lorelai F tuli meille Faconden kasvattimyynnistä yhdessä Malachi F:n kanssa. Lorelain molemmat vanhemmat ovat ihailemani Skurvash tallin jälkeläisiä edustaen hieman uudempaa linjaa. Alunperin minun oli tarkoitus ostaa nuorten hevosten kaupasta vain Malachi, mutta pian sorruin myös tarjoamaan Lorelaista huomattuani kuka sen isä oli. Olin nimittäin ihastunut Lorelain isään ensisilmäyksellä nähtyäni sen kilpailemassa kouluradoilla. Valitettavasti komea ori itse ei ollut myytävänä, mutta saatoinpa ainakin tehdä tarjouksen sen tyttärestä. Tosin tehdessäni tarjousta saatoin mielessäni kuula kihlattuni jäkättävän meillä olevan jo ennestään liikaa hevosia. Siitäkin piittaamatta en voinut kuin iloita saadessani hyppysiini Skylarr PB:n jälkeläisen. Lorelai lennätettiin samantien Hollantiin harjoittelemaan allekirjoitettuani tamman kauppakirjan.

Lorelai tutummin vain Lola haluaa aina näyttää hyvältä eikä sen karvasta saa löytyä yhtäkään likapaakkua ennen kuin tamma suostuu menemään karsinansa ovesta ulos. Myös loimi tarhaan on must, sillä Lola ei siedä mutakokkarettakaan puhtaassa turkissaan. Tämä neiti ei harrastakaan piehtarointia vaan kiertää tarhan mutaisimmat kolkat kaukaa. Lola rakastaa harjausta ja jopa pesemistä, sillä se tietää olevansa näiden toimenpiteiden jälkeen puhdas ja puhtaus on Lolalle kaikista tärkein asia. Tammaa ei täydykään sitoa kiinni vaan sen voi pitää ihan rauhassa vapaana hoitotoimenpiteiden ajan ilman pelkoa, että neiti keksisi jotain hevosenleikkejä. Varusteiden laitto ei ole tälle hienohelmalle ongelma vaan ne saa laittaa ihan rauhassa neidin päälle. Talutettaessa Lola on kiltisti paitsi jos se kuralätäkkö sattuu kohdalle. Kuralätäkön ylihän neiti ei suostu astelemaan vaan lätäkkö on aivan pakko kiertää ainakin metrin päästä, ettei neiti vain saa hepulia. Muiden hevosten Lola antaa olla omissaoloissaan kunhan nämä vain eivät tule härnäämään tammaa. Härnääjille Lola kyllä antaa kunnolla kyytiä.

Ratsastettaessa Lorelai on oikein miellyttävä ratsu oli kyseessä sitten kokematon tai kokenut ratsastaja. Tamma on mukavan taipuisa eikä tarvitse tunnin mittaista alkulämmittelyä taipuakseen vaativiin koululiikkeisiin. Lola on myös siitä mukava, että tamma suorastaan putoaa muotoon heti kun ratsastaja on ottanut ohjat, mikäli ratsastajalla vain on pehmeä käsi. Kokemattomat ja hieman kovakätisemmät voivat tosin joutua työskentelemään hieman enemmän neidin kanssa ennenkuin se oikea muoto saadaan kaivetuksi esille. Lola on kuitenkin oikein elegantti näky liikkuessaan kauniisti muodossa ja hurmaakin katsojat helposti. Kouluratsastus on Lolan bravuuri laji eikä se varmaan paljon muita lajeja haluaisikaan mennä. Esteet kun eivät tunnu kiinnostavan tammaa juuri lainkaan ja maastokin on tamman mielestä vain rentoutumista varten. Erityisen paljon Lola nauttii uimisesta ja voisikin polskutella vedessä vaikka koko päivän. Mutaisille pikkupoluille tamman kanssa sen sijaan ei ole menemistä. Pikku poluilla kun ei ole pahemmin tilaa kiertää vastaantulevia mutalammikoita.

Suku & jälkeläiset

i. Skylarr PB
KRJ I
ii. Nefertum iii. Celebos
iie. Neferitia
ie. Sage II
KTK III
iei. Xar Jermaine
iee. Sage Barley
e. Lémurie PB
KRJ I,YLA II
ei. Tabasco Noir,
KTK II, KRJ II,YLA II
eii. Heartbeat
eie. Emigra
ee. Lovedivided eei. Dawn of Loss
eee. Kismet
19.01.2015 trak t. Lumos von Gateaway i. San Miquel NON om. Cherry VRL-12299
01.03.2022 fwb o. Cossack Dance von Gateaway i. Rostov Thrill om. Trullinummi
21.05.2023 trak t. Wareham Lavnya i. Paramour v. Helmwald om. Dee (VRL-13383)

Saavutukset

nopeus0.00kestävyys0.00
hyppykapasiteetti0.00rohkeus0.00
kuuliaisuus ja luonne2925.67itsevarmuus0.00
energisyys0.00tarkkuus ja ketteryys0.00
tahti ja irtonaisuus3800.97askellajien näyttävyys0.00
KRJ:n porrastetuissa 6726.64 p. (vaikeustasolla 10)
3* Prospect

Näyttelyt

Päiväkirja

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä, kirjoittaja (150 sanaa)

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Fusce eu porttitor sem, non laoreet arcu. Quisque quam turpis, condimentum id nulla at, elementum auctor risus. Vivamus maximus vestibulum magna in aliquam. Nulla dignissim facilisis diam, vel fermentum orci efficitur accumsan. Etiam vitae accumsan nulla. Nunc sagittis, turpis vulputate mattis commodo, lacus felis venenatis arcu, sit amet bibendum mi nunc sit amet odio. Sed et turpis in eros fermentum varius id non risus.

Orci varius natoque penatibus et magnis dis parturient montes, nascetur ridiculus mus. Aliquam a purus vel metus euismod commodo. Nunc consectetur nibh non tempus volutpat. Curabitur porta varius neque, nec tincidunt ante consequat rhoncus. Suspendisse eros enim, fringilla vitae euismod eu, sodales ut ligula. Donec turpis sapien, tempor at commodo non, mollis non orci. Etiam id sagittis enim. Sed sodales enim finibus lacus vestibulum, sed auctor ipsum ornare. Phasellus fringilla nisi vitae lectus fermentum fermentum. Sed volutpat fringilla pellentesque.

Integer dapibus elit in sodales finibus. Sed convallis volutpat tortor nec tincidunt. Aenean a est vel ex tristique eleifend. Suspendisse potenti. Donec commodo varius diam. Pellentesque tempus nulla dui, non pretium orci accumsan id. Praesent gravida porttitor turpis vitae malesuada. Pellentesque aliquet pulvinar lacinia. Proin bibendum neque at massa aliquet auctor sit amet at libero. Ut erat nisl, lacinia quis pellentesque id, fermentum a ligula. Sed at odio lacus. Aenean iaculis vestibulum ex, a posuere neque sollicitudin eu.

Ut a erat ut sem semper condimentum. In ornare venenatis vestibulum. Cras posuere purus vitae erat hendrerit venenatis. Morbi malesuada ut libero vitae molestie. Mauris aliquam gravida eros, sed scelerisque ligula vehicula nec. Curabitur a fringilla quam. Etiam tortor purus, auctor eget magna quis, iaculis dignissim mauris. Aenean feugiat, lectus congue blandit imperdiet, justo justo scelerisque orci, sit amet facilisis purus libero iaculis justo. Cras odio sem, blandit vitae lectus in, commodo dapibus nibh. Morbi ornare vehicula metus. Maecenas et leo ac neque auctor tempor ut in ipsum. Etiam sagittis purus nulla, sit amet posuere ligula semper vestibulum. Etiam a arcu dolor. Class aptent taciti sociosqu ad litora torquent per conubia nostra, per inceptos himenaeos.

Duis sodales leo mauris, sit amet congue risus ultricies non. Curabitur et porttitor eros. Nam sollicitudin at odio ut scelerisque. Curabitur turpis orci, pulvinar quis erat condimentum, fermentum sodales velit. Nullam convallis nisi purus, sed convallis lectus placerat ac. In vel urna sit amet erat consequat consequat. Donec id ultrices lorem. Donec dignissim risus ut nisl eleifend, eget consectetur sapien faucibus. Etiam finibus nisi ex, id lobortis felis malesuada eu. Maecenas ullamcorper, magna et dignissim convallis, metus diam dapibus nibh, hendrerit mattis purus est vel elit.

virtuaalitalli | a sim-game stable | virtuaalihevonen | a sim-game horse
Ulkoasun kuva @ Klosterhof Medingen