Etusivu
Orit
Tammat
Kasvatus
Yhteys

Psychopath

Rotu, sukupuoli Holstein, ori
Syntynyt, ikä 06.11.2014, 12-vuotias
Säkäkorkeus, väri 162cm, rautias
Rekisterinumero VH14-044-0451
Omistaja Tuulia T. VRL-00084
Kasvattaja Shangri La
Painotus Koulupainotteinen
Koulutustaso Grand Prix

Luonnekuvaus

Psychopath tuli meille Shangri Lasta vieraillessani tallin avoimien ovien päivässä. Mieheni oli jo etukäteen varoittanut ettei kotiin ole tulemista, mikäli traileri pullistelee hevosia, mihin olin vain murahtanut jotain epämääräistä. Paikan päälle päästyäni suuntasin kulkuni ensin orikavalkaadin esittelyyn, minkä jälkeen vuorossa ilmoitettiin olevan myytävien varsojen esittely. Pakkohan niitä varsoja oli jäädä katsomaan ja ihastelemaan. Parin varsan kohdalle merkkasin vielä tähden, jotta tietäisin tiedustella lisätietoja oikeista varsoista kunhan tapahtuma olisi ohi. Suurimman osan yleisöstä lähdettyä etsinkin tallin omistajattaren sparrow-mindin käsiini ja tein tarjouksen kahdesta varteen otettavasta orivarsasta. Neuvoteltuamme hetken hinnasta sparrow-mind hyväksyi kuin hyväksyikin tarjoukseni, jolloin siirryimme toimistoon allekirjoittamaan varsojen kauppakirjat ja täyttämään rekisteröinti paperit. Hetken pähkäilyn jälkeen varsat saivat nimekseen Neoclassic ja Psychopath.

Psyko on nimensä mukaisesti vaikea tapaus eikä arkajaloilla ole mitään asiaa tämän orin karsinaan. Hampailla uhittelu, karsinan seinää vasten liiskaaminen ja pahimpina päivinä jopa potkiminen kuuluvat ihan tavalliseen arkeen tämän herran kanssa. Ori ei näin ollen olekaan tallin henkiölökunnan suosikkeja ja sitä hoitavat vain tallin kokeneimmat ja napakimmat työntekijät, jotka eivät herran metkuiluja säikähdä. Tälle herralle on ehdottomasti tehtävä selväksi kuka määrää heti kun karsinaan astutaan tai helvetti pääsee valloilleen. Ori ei nimittäin kaihda mitään keinoja mikäli huomaa voivansa pelotella karsinaansa tulijaa. Napakalla ja johdonmukaisella käsittelyllä Psyko kuitenkin jättää uhittelut vähemmälle joskin se olisi hyvä sitoa kiinni hoitotoimenpiteiden ajaksi, sillä koskaan ei voi tietää mitä metkuja ori seuraavaksi keksii. Harjaaminen voisi sujua muuten hyvin ellei ori yrittäisi kokoajan liiskata harjaajaansa karsinan seinää vasten. Tähän kuitenkin yleensä auttaa, jos hoitaja tönäisee oria takaisi, jolloin se jää katsomaan hoitajaansa loukkaantuneen näköisenä. Kavioita putsattaessa ori olisi syytä sitoa mahdollisimman lyhyeen naruun, sillä muuten se kyllä yrittää näykkäistä hoitajaansa takapuolesta heti tilaisuuden tullen. Varusteiden laitosta tämä kauhukakara ei sentään tee täysin mahdotonta, mikäli on sidottuna kiinni. Kannattaa kuitenkin varautua pullisteluun ja siihen, että ori liimaa leukaperänsä yhteen suitsia laitettaessa, jolloin kuolainten keplottelu oriin suuhun on työn ja tuskan takana. Talutettaessa Psyko on aivan mahdoton ainakin, jos toisia oreja on lähettyvillä. Oriille onkin ehdottomasti laitettava suuhun orikuolaimet talutuslenkeille mentäessä, mikäli siihen haluaa saada mitään kontrollia. Vallaton oripoika kun yrittää kaikin tavoin riistäytyä taluttajansa otteesta mikäli vain saa siihen tilaisuuden. Toisten orien lähelle Psykoa ei parane päästää, sillä Psyko kyllä hyökkää ärhäkästi näiden kimppuun purten ja potkien mikäli toinen ori vain uskaltautuu liian lähelle. Tammoja kohtaan Psyko osaa sentään käyttäytyä asiallisesti, vaikka onkin muuten aivan mahdoton tapaus.

Ratsastettaessa Psyko ei ole yhtään sen helpompi kuin maastakaan käsin. Ori on haaste jopa kokeneille ratsastajille, joten aivan aloittelijoilla ei ole tämän herran selkään mitään asiaa. Psyko kyllä tietää kuinka ratsastajaa voidaan jymäyttää ja alkutunnista temppuilu onkin enemmän sääntö kuin poikkeus. Psyko tarvitseekin jämäkän, rauhallisen ja ennekaikkea valppaan ratsastajan, joka ei vähästä hätkähdä. Alun testailujen jälkeen ori yleensä rauhoittuu, mutta sen kanssa ei kannata tyydyttäytyä turvallisuuden tunteeseen, sillä ori aloittaa hevosenleikkinsä heti kun ratsastajan huomio herpaantuu vähäänkään. Psykolla on myös käytettävä selkeitä ja voimakkaita apuja, sillä oriilla on taipumusta olla kuuntelematta ratsastajansa apuja mikäli ne eivät ole tarpeeksi voimakkaat tai vähän sinnepäin. Askelluksensa ja olemuksensa puolesta ori on kuitenkin täysiverinen kouluhevonen mikä tulee hyvin ilmi kun orin vain saa keskittymään työntekoon temppuilujen sijasta. Psyko omaa elegantit sekä pehmeät että pitkät askeleet joita kelpaa ihastella kunhan ori pääsee vauhtiin koulukentällä. Psykon bravuuria ovat ehdottomasti lisäykset ja oriin lisäykset askellajista riippumatta ovatkin häikäisevää katsottavaa. Orin heikkouksen voisi puolestaan sanoa olevan piaffen ja passagen joihin oriin keskittyminen ei aina näytä täysin riittävän. Yleisesti ottaen ori kuitenkin selviytyy mallikkaasti kaikista Grand Prix- tason koululiikkeistä. Maastossa Psykon kanssa saa olla tarkkana sillä oriilla on taipumusta säikkyä milloin mitäkin.

Suku & jälkeläiset

i. Psycho of Romulus ii. Fifty-54
KRJ I
iii. Mafia GER
VIR MVA Ch,KTK II,KRJ II
iie. Mathilde GER
KRJ III
ie. Nefer of Mirraberg
KRJ II
iei. Lövegamer GER
YLA III
iee. Troya
e. Wister Stranahan ei. Choco Woods
KTK II,KRJ II
eii. Chocoholic
KRJ I,VVJ II,YLA II
eie. Tahitian Apple
ee. Wister Strathisla
eei. Fruchteis
KRJ II
eee. I Suzu
KRJ II,VVJ III
22.02.2017 holst t. Kassiopeya von Gateaway e. Modernday Madness SIN om. Juulia, VRL-12454
20.07.2022 holst o. Helmwald Pretzel e. Sinertia v. Helmwald om. Wareham Warmbloods

Saavutukset

nopeus0.00kestävyys0.00
hyppykapasiteetti1.95rohkeus1.95
kuuliaisuus ja luonne2945.58itsevarmuus0.00
energisyys0.00tarkkuus ja ketteryys21.14
tahti ja irtonaisuus3683.46askellajien näyttävyys0.00
KRJ:n porrastetuissa 6629.04 p. (vaikeustasolla 10)
2* Prospect

Kouluvarsojen ja -nuorten laatuarvostelu 20.12.2014
Rakenne: 9 Käynti: 3 Ravi: 3 Laukka: 4 Lisäpisteet: 2 Suku: 8
Yhteensä: 29p. KV-II

Näyttelyt

Päiväkirja

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä, kirjoittaja (150 sanaa)

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Fusce eu porttitor sem, non laoreet arcu. Quisque quam turpis, condimentum id nulla at, elementum auctor risus. Vivamus maximus vestibulum magna in aliquam. Nulla dignissim facilisis diam, vel fermentum orci efficitur accumsan. Etiam vitae accumsan nulla. Nunc sagittis, turpis vulputate mattis commodo, lacus felis venenatis arcu, sit amet bibendum mi nunc sit amet odio. Sed et turpis in eros fermentum varius id non risus.

Orci varius natoque penatibus et magnis dis parturient montes, nascetur ridiculus mus. Aliquam a purus vel metus euismod commodo. Nunc consectetur nibh non tempus volutpat. Curabitur porta varius neque, nec tincidunt ante consequat rhoncus. Suspendisse eros enim, fringilla vitae euismod eu, sodales ut ligula. Donec turpis sapien, tempor at commodo non, mollis non orci. Etiam id sagittis enim. Sed sodales enim finibus lacus vestibulum, sed auctor ipsum ornare. Phasellus fringilla nisi vitae lectus fermentum fermentum. Sed volutpat fringilla pellentesque.

Integer dapibus elit in sodales finibus. Sed convallis volutpat tortor nec tincidunt. Aenean a est vel ex tristique eleifend. Suspendisse potenti. Donec commodo varius diam. Pellentesque tempus nulla dui, non pretium orci accumsan id. Praesent gravida porttitor turpis vitae malesuada. Pellentesque aliquet pulvinar lacinia. Proin bibendum neque at massa aliquet auctor sit amet at libero. Ut erat nisl, lacinia quis pellentesque id, fermentum a ligula. Sed at odio lacus. Aenean iaculis vestibulum ex, a posuere neque sollicitudin eu.

Ut a erat ut sem semper condimentum. In ornare venenatis vestibulum. Cras posuere purus vitae erat hendrerit venenatis. Morbi malesuada ut libero vitae molestie. Mauris aliquam gravida eros, sed scelerisque ligula vehicula nec. Curabitur a fringilla quam. Etiam tortor purus, auctor eget magna quis, iaculis dignissim mauris. Aenean feugiat, lectus congue blandit imperdiet, justo justo scelerisque orci, sit amet facilisis purus libero iaculis justo. Cras odio sem, blandit vitae lectus in, commodo dapibus nibh. Morbi ornare vehicula metus. Maecenas et leo ac neque auctor tempor ut in ipsum. Etiam sagittis purus nulla, sit amet posuere ligula semper vestibulum. Etiam a arcu dolor. Class aptent taciti sociosqu ad litora torquent per conubia nostra, per inceptos himenaeos.

Duis sodales leo mauris, sit amet congue risus ultricies non. Curabitur et porttitor eros. Nam sollicitudin at odio ut scelerisque. Curabitur turpis orci, pulvinar quis erat condimentum, fermentum sodales velit. Nullam convallis nisi purus, sed convallis lectus placerat ac. In vel urna sit amet erat consequat consequat. Donec id ultrices lorem. Donec dignissim risus ut nisl eleifend, eget consectetur sapien faucibus. Etiam finibus nisi ex, id lobortis felis malesuada eu. Maecenas ullamcorper, magna et dignissim convallis, metus diam dapibus nibh, hendrerit mattis purus est vel elit.

virtuaalitalli | a sim-game stable | virtuaalihevonen | a sim-game horse
Ulkoasun kuva @ Klosterhof Medingen