Etusivu
Orit
Tammat
Kasvatus
Yhteys

Ramant Chloe

Rotu, sukupuoli Hannover, tamma
Syntynyt, ikä 09.04.2015, 13-vuotias
Säkäkorkeus, väri 161cm, tummanruunikko
Rekisterinumero VH15-011-0205
Omistaja Tuulia T. VRL-00084
Kasvattaja Ramant Warmbloods
Painotus Estepainotteinen
Koulutustaso 160cm

Luonnekuvaus

Ramant Chloe tuli meille tuontitalli Alegresta maaliskuussa 2016 yhdessä kahdeksan muun hevosen kanssa. En ollutkaan vieraillut Alegressa pitkään aikaan, joten kun maaliskuussa 2016 kaarsin tallinpihaan saatoin vain arvailla millaisen hevoslastin kanssa tällä kertaa lähtisin, sillä en koskaan voinut olla ostamatta enemmän kuin yhden hevosen. Suuntasin kulkuni oitis eräälle läheisistä kentistä, jolla yksi Alegren omistajista ratsasti hyvännäköisellä hannover tammalla. Tamman hyppytyylissä oli jotain tutun näköistä, joten lumienkulin lopetettua harjoituksen tamman kanssa ja siirrettyä tamman käyntiin kysäisin oliko tamma kenties sukua Conquistador Oakille, josta minulla oli jo kilpauransa lopettanut ori Ramant Cocojet. Nauraen lumienkuli totesi minulla olevan tarkan silmän ennenkuin selitti kyseessä olevan Conquistador Oakin tyttären Ramant Chloen. Kiinnostukseni heräsi oitis ja kysäisinkin heti tamman hintaa. Lumienkuli kertoi hinnan ja kysäisi enkö haluaisi koeratsastaa tammaa ennen ostopäätöksen tekemistä, mihin totesin minulla olevan kotona Ramant Chloen puoliveli ja näkemäni perusteella tamma vaikutti yhtä lahjakkaalta hyppääjältä kuin puoliveljensäkin. Siirryimme siis lumienkulin kanssa Alegren toimistoon, missä allekirjoitin Ramant Chloen kauppakirjat, minkä jälkeen eräs tallin hoitajista lastasi tamman mukanani tuomaan kuljetusautoon.

Chloe on luonteeltaan hivenen malttamaton, mutta kuitenkin kiltti tammaneiti, joka ei oikein tahtoisi pysyä aloillaan. Tallissa Chloea pidetään vain vähän, sillä energisen luonteensa vuoksia tamma ei pidä karsinassa olemisesta sitten lainkaan, minkä vuoksi olemmekin todenneet parhaimmaksi pitää tammaa enimmäkseen pihatossa, missä sillä on tilaa liikkua niin paljon kuin haluaa, mutta myös riittävästi suojaa huonoa säätä vastaan. Hyvällä säällä Chloea tuskin näkee pihaton yhteyteen rakennetussa suojassa, kun taas huonolla säällä tamma viettää suurimman osan ajasta suojassa. Hoitajaltaan Chloe vaatii määrätietoista ja johdonmukaista käsittelyä, sillä vaikkei tamma ilkeä olekaan, ei se silti ihan aina tahdo kuunnella hoitajansa käskyjä seistä aloillaan. Chloe olisikin näin ollen hyvä sitoa kiinni hoitotoimenpiteiden toteuttamisen ajaksi niin ettei tammalla ole pahemmin tilaa liikehtiä. Harjaus on Chloelle enimmäkseen pakkopullaa ja mitä vähemmän aikaa tamman täytyy seistä aloillaan puunattavana sitä tyytyväisempi se on. Chloen kavioita putsasttaessa kannattaa olla varovainen, sillä neidillä on taipumusta kiskaista kavio hoitajansa otteesta, mikäli putsaaminen kestää liian kauan. Ei tämä vielä mitään, mutta tamma ei yhtään katso mihin kavionsa laskee, joten hoitajan otteesta tempaistu kavio voi yhtän hyvin laskeutua turvallisesti karsinan lattialle kuin neidin hoitajan varpaille. Varusteita laitettaessa tamma on selkeästi malttamaton eikä malttaisi odottaa pääsyä ulos ja yrittääkin jatkuvasti rynnistää karsinan ovesta ulos, mikäli ovi on sattunut jäämään auki. Talutettaessa Chloe on melko hätäinen ja säikkyy vähän sitä sun tätä, joten ehdottomasti vain kokenut taluttaja tamman narunvarteen, joka saa pidettyä neidin kurissa tilanteessa kuin tilanteessa. Muiden hevosten seurassa tamma käyttäytyy usein asiallisesti, vaikka saattaakin kiima-aikoina hieman flirttailla orien kanssa.

Ratsastettaessa Chloe on hyvin energinen eikä oikein aina tahtoisi pysyä ratsastajansa käsissä. Tamma on myös suhteellisen kuumapäinen eivätkä sille tahdo aina mennä ratsastajan antamat pidätteet perille, joten mikään pikkulasten ratsu Chloe ei missään nimessä ole vaan vaatii selkäänsä kokeneen aikuisen ratsastajan, joka tietää miten toimia kaikissa tilanteissa. Puolipidätteet Chloelle täytyy ajaa läpi jo alkulämmittelyiden aikana tai touhusta ei tule yhtään mitään. Alkulämmittelyt kannattaa myös pitää sellaisessa paikassa, missä ei ole esteitä lähettyvillä, sillä tamma innostuu kahta kauheammin pienistäkin esteistä ja siinä ollaankin helisemässä oikean höyryjyrän kanssa, mikäli tammalle ei ole vielä saatu pidätteitä läpi ajettua. Hyppääjänähän Chloe on vailla vertaa keräten jalkansa hyvin alleen hypyn ajaksi eikä myöskään pahemmin pudottele. Ne pudotukset, jotka tamman kanssa tulevat ovat lähes poikkeuksetta ratsastajan ratsastusvirheen seurauksia. Ponnistuspaikan valinnan suhteen Chloe ei turhan tarkka ole vaan venyy uskomattomalla tavalla niin korkeutta kuin pituuttakin mikäli ratsastaja sattuu arvioimaan ponnistuspaikan sijainnin hieman pieleen. Tiukat käännökset sen sijaan saattavat tuottaa tammalle vaikeuksia, sillä se ole kaikista ketterin hevonen jaloistaan, joten sen kanssa kannattaa mieluummin valita hieman pidemmät tiet, mikäli mahdollista. Myös suhteutetut välit tuppaavat olemaan isolaukkaiselle tammalle vaikeita, mutta se onneksi lyhentää hyvin askeltaan ratsastajan niin pyytäessä.

Suku & jälkeläiset

i. Conquistador Oak ii. Cryptum II iii. Cryptum
iie. Dungle Jam
ie. Jade die Libelle
ERJ I
iei. Jimmee
iee. Viana die Libelle
e. Ce's Nectarine ei. Norragon
ERJ II,YLA II
eii. Gondrig Shadow
eie. Gizha
ee. Amaya II
ERJ II,YLA II
eei. Laproigh
eee. Isolde
02.09.2016 hann t. Lolita von Gateaway i. Lasarius von Gateaway om. Loller
23.05.2023 hann t. Wareham Fariza i. Farouk v. Helmwald om. Gabi VRL-12080
10.09.2023 hann t. Morgenblume Ware i. Maestro SWA om. Sartza VRL-11260

Saavutukset

nopeus275.61kestävyys275.61
hyppykapasiteetti1548.66rohkeus1548.66
kuuliaisuus ja luonne3637.88itsevarmuus0.00
energisyys0.00tarkkuus ja ketteryys0.00
tahti ja irtonaisuus597.95askellajien näyttävyys0.00
ERJ:n porrastetuissa 6735.2 p. (vaikeustasolla 10)
2* Prospect

Näyttelyt

Päiväkirja

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä, kirjoittaja (150 sanaa)

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Fusce eu porttitor sem, non laoreet arcu. Quisque quam turpis, condimentum id nulla at, elementum auctor risus. Vivamus maximus vestibulum magna in aliquam. Nulla dignissim facilisis diam, vel fermentum orci efficitur accumsan. Etiam vitae accumsan nulla. Nunc sagittis, turpis vulputate mattis commodo, lacus felis venenatis arcu, sit amet bibendum mi nunc sit amet odio. Sed et turpis in eros fermentum varius id non risus.

Orci varius natoque penatibus et magnis dis parturient montes, nascetur ridiculus mus. Aliquam a purus vel metus euismod commodo. Nunc consectetur nibh non tempus volutpat. Curabitur porta varius neque, nec tincidunt ante consequat rhoncus. Suspendisse eros enim, fringilla vitae euismod eu, sodales ut ligula. Donec turpis sapien, tempor at commodo non, mollis non orci. Etiam id sagittis enim. Sed sodales enim finibus lacus vestibulum, sed auctor ipsum ornare. Phasellus fringilla nisi vitae lectus fermentum fermentum. Sed volutpat fringilla pellentesque.

Integer dapibus elit in sodales finibus. Sed convallis volutpat tortor nec tincidunt. Aenean a est vel ex tristique eleifend. Suspendisse potenti. Donec commodo varius diam. Pellentesque tempus nulla dui, non pretium orci accumsan id. Praesent gravida porttitor turpis vitae malesuada. Pellentesque aliquet pulvinar lacinia. Proin bibendum neque at massa aliquet auctor sit amet at libero. Ut erat nisl, lacinia quis pellentesque id, fermentum a ligula. Sed at odio lacus. Aenean iaculis vestibulum ex, a posuere neque sollicitudin eu.

Ut a erat ut sem semper condimentum. In ornare venenatis vestibulum. Cras posuere purus vitae erat hendrerit venenatis. Morbi malesuada ut libero vitae molestie. Mauris aliquam gravida eros, sed scelerisque ligula vehicula nec. Curabitur a fringilla quam. Etiam tortor purus, auctor eget magna quis, iaculis dignissim mauris. Aenean feugiat, lectus congue blandit imperdiet, justo justo scelerisque orci, sit amet facilisis purus libero iaculis justo. Cras odio sem, blandit vitae lectus in, commodo dapibus nibh. Morbi ornare vehicula metus. Maecenas et leo ac neque auctor tempor ut in ipsum. Etiam sagittis purus nulla, sit amet posuere ligula semper vestibulum. Etiam a arcu dolor. Class aptent taciti sociosqu ad litora torquent per conubia nostra, per inceptos himenaeos.

Duis sodales leo mauris, sit amet congue risus ultricies non. Curabitur et porttitor eros. Nam sollicitudin at odio ut scelerisque. Curabitur turpis orci, pulvinar quis erat condimentum, fermentum sodales velit. Nullam convallis nisi purus, sed convallis lectus placerat ac. In vel urna sit amet erat consequat consequat. Donec id ultrices lorem. Donec dignissim risus ut nisl eleifend, eget consectetur sapien faucibus. Etiam finibus nisi ex, id lobortis felis malesuada eu. Maecenas ullamcorper, magna et dignissim convallis, metus diam dapibus nibh, hendrerit mattis purus est vel elit.

virtuaalitalli | a sim-game stable | virtuaalihevonen | a sim-game horse
Ulkoasun kuva @ Klosterhof Medingen