Etusivu
Orit
Tammat
Kasvatus
Yhteys

Rendezvous

Rotu, sukupuoli Hannover, ori
Syntynyt, ikä 02.04.2007, 15-vuotias
Säkäkorkeus, väri 171cm, rautias
Rekisterinumero VH03-011-6706
Omistaja Tuulia T. VRL-00084
Kasvattaja Peder Möller evm
Painotus Koulupainotteinen
Koulutustaso Grand Prix

Luonnekuvaus

Yleisesti Rene on miellyttämishaluinen, vaikkakin hieman ärhäkkä ori. Nähdessäni herran ensimmäistä kertaa, huomasin siinä jotain samankaltaisuutta kuin silmäterässäni Sweet Sensationissa. Tiesin, ettei se ollut myytävänä, mutta ihailin sen suorituksia radalla. Kuitenkin orin omistaja päätti yllättäen myydä orin lopettaessaan. Niinpä matkustin Renen kotitilalle koeratsastukseen. Koeratsastus sujui hyvin, joten tein herrasta tarjouksen. Parin päivän kuluttua puhelimeni soi ja sain tietää, että herra lähtisi minulle. Uuteen kotiinsa sopeutui hyvin.

Hoidettaessa Rene on ihan kiltti, vaikka toisinaan hassutteleekin. Ulkona hoidettaessa käyttäytyy kuten herrasmiehen kuuluukin. Karsinassa hoidettaessa välillä oikuttelee, vaikka yleensä käyttäytyy kunnolla. Harjattaessa silmäilee kokoajan harjaajansa tekemisiä. Ruokittaessa malttaa käyttäytyä, vaikka olisikin kiire ruokansa kimppuun. Suitsittaessa ottaa kuolaimet yleensä kiltisti suuhun, mutta saattaa välillä olla hankala. Satuloitaessa tykkää vaikeuttaa ihmisten työtä pullistelemalla. Eläinlääkärin kanssa ei malta aina käyttäytyä kunnolla. Kengitettäessä melko rauhallinen, vaikka joskus hangoitteleekin.

Taluttaessa Rene on hieman hermostunut, mutta kulkee kuitenkin kiltisti taluttajansa vierellä. Maastossa talutettaessa hermoilee varsinkin, jos kuuluu yllättäviä ääniä. Tarhalle mentäessä innoissaan eikä malttaisi oikein kulkea kiltisti taluttajansa vierellä. Muiden orin seurassa hermoilee aika tavalla ja kaihtaakin näiden seuraa. Tammojen lähellä malttaa käyttäytyä kunnolla, vaikka välillä haluaisikin machoilla. Nuorten ja varsojen lähettyvillä hivenen epävarma ja tarkkaileekin näitä ennakkoluuloisen näköisesti. Maneesissa ja kentällä talutettaessa seuraa suht hyvin taluttajaansa, vaikka välillä pelleileekin. Juoksutettaessa ottaa aluksi rauhallisesti, mutta innostuu vähitellen. Lastattaessa ei koskaan ole ilmennyt ongelmia, vaikkei se erityisemmin pidäkään matkustamisesta.

Ratsastaessa Rene on suht herkkä, vaikkakin hieman arka. Ratsastajalta vaaditaan pehmeitä ja pieniä apuja, sillä muuten herra alkaa vastustella. Orin askellajit eivät ole kaikkein puhtaimmat, mutta näyttävyyttä niissä on senkin edestä. Koulua menee sangen mielellään, vaikka laiskotteleekin välillä. Perusasiat kuitenkin hallitsee erinomaisesti, vaikka joissain vaikeimmissa asioissa olisi parantamisen varaa. Esteitä Renellä ei juuri hypellä, mutta puomeja ja kavaletteja sen kanssa mennään välillä virkistykseksi. Maastossa nauttii täysin siemauksin ympäristön rauhasta. Vedestä ei kauheasti piittaa, muttei sitä säikykkään.

Kisoissa Rene on yksi rauhallisimmista hevosista mitä tiedän, vaikka se välillä hermoileekin. Kilpailualueen jännitys saa herran aluksi todella hermostuneeksi, mutta se rauhoittuu vähitellen. Tallialueella pyörii levottomasti karsinassaan ellei seuraa karsinan oven yli tallialueen tapahtumia. Muita hevosia ei noteeraa juuri ollenkaan. Lämmitellessä itse rauhallisuus ja tottelee ratsastajaansa kuuliaisesti. Portilla odottaa vuoroaan tyynenä ja rauhallisena. Kouluradalla energinen ja tottelee ratsastajaansa auliisti. Palkintojenjaossa ottaa arvokkaasti palkintosa vastaan. Kunniakierroksen menee vaivattomasti.

Suku & jälkeläiset

i. Robert's Café
hann,rt,172cm
ii. Randy Rocker
hann,prn,168cm
iii. Rocketman
hann,trn,170cm
iie. Dutchess
hann,tprt,164cm
ie. Schalina B
hann,rt,170cm
iei. Gringo Star
hann,km,175cm
iee. Silverious Pentaqle
hann,mkm,168cm
e. Con Amore
hann,m,167cm
ei. Chassiro
hann,km,169cm
eii. Amorceto
hann,tprt,168cm
eie. Casiopeia
hann,mkm,175cm
ee. Farina XI
hann,trn,174cm
eei. Faking Money
hann,trn,175cm
eee. Janesthof
hann,rn,165cm

i. Robert's Café on kahvinruskea trakehner, jonka päätä komistaa leveä läsi. Luonteeltaan melkoinen kovanaama, jolla on kuitenkin pehmeämpikin puoli. Ratsastettaessa aulis, muttei kuitenkaan mikään helppo ratsu. Ratsastajalta vaaditaankin runsaasti taitoa, jotta pystyisi käsittelemään vaikeaa oria. Kilpailuissa menestynyt etenkin kenttäkisoissa, mutta myös jonkinverran kouluradoilla. Suvullisesti mitä mainioin, vaikka sen suku onkin ennemin kenttähevosen kuin kouluratsun suku. Herran kasvattaja Mickey Robert on tunnettu erikoisista, mutta toimivista linjauksistaan kasvattajana.

ii. Randy Rocker oli punaruunikon värityksen omaava hieman harvinaisemmasta suvusta tuleva oriherra, joka ei kuitenkaan ollut mikään rakenne kukkanen. Itse asiassa ori oli melko romuluinen ilmestys, mutta epäviehättävästä ulkonäöstään huolimatta ori oli mitä mainioin kouluratsu. Jo nuorena Randy Rocker osoitti olevansa varteen otettava kouluratsu voittamalla muun muassa 3-ja 4-vuotiaiden Euroopan Mestaruuden. Randy Rocker ei kuitenkaan ollut mikään helppo hevonen eikä se huolinut selkäänsä aivan ketä tahansa. Ammattiratsastaja Joachim Roucherin kanssa Randy Rocker kilpaili kuitenkin monta vuotta kouluratsastuksen huipulla kunnes 15-vuotiaana siirtyi siitosoriksi Ruotsiin Stuterij Stigmannin tiloihin. Ori jätti jälkeensä kymmenkunta jälkeläistä, joille se periytti lennokasta askellustaan. Randy Rocker menehtyi vanhuuden vaivoihin 20-vuotiaana omassa tarhassaan.

ie. Schalina B oli suurehko rautias hannover tamma, jolla ei paljon kilpailtu. Tammalla startattiin pari kertaa aluetason kilpailuissa, mutta tamman omistajat eivät halunneet käyttää sitä kilpailuissa, sillä Schalina B oli heille arvokas siitostamma. Schalina B nimittäin oli peräisin Saksan arvostetuimmasta koulu hannover linjoista, joten sen varsoille löytyi paljon kysyntää ympäri maailmaa, vaikkei tamma itse ollutkaan kerännyt meriittejä kilparadoilla. Siitostammana toimimisen lisäksi Schalina B kuitenkin kierteli näyttelyissä keräten ylistäviä kommentteja tuomareiltaan. Tamma myös kantakirjattiin I-palkinnolla sen ollessa 6-vuotias. Jälkeläisä Schalina B sai kahdeksan, joille kaikille tamma periytti erinomaisen rakenteensa lisäksi rauhallista luonnettaan. Schalina B menehtyi ähkyyn 16-vuotiaana varsottuaan viimeisen varsansa vain hieman aikaisemmin.

e. Con Amore on sitä vastoin kullanvärinen tamma, jolla on hiilenmustat jouhet. Luonteeltaan kiltti ja rauhallinen joskin hivenen tammamainen. Ratsastettaessa yleensä kuuliainen, mutta saattaa välillä testata ratsastajaansa kunnolla. Kilpailuissa menestynyt aina kansainvälisellätasolla asti kouluradoilla. Amoren suvussa on monia legendaarisia kouluratsuja, mutta myös joitain harvinaisempia nimiä. Neidin kasvattaja käyttää jalostuksessa pitkälti vanhoja legendaarisia linjoja, mutta myös harvinaisempia nimiä.

ei. Chassiro oli kimon värityksen omaava kansainvälisestikin menestystä kerännyt hannover ori, joka oli erittäin suosittu jalostusori paitsi kotimaassaan Saksassa myös muualla Euroopassa. Chassiron kouluratsun lahjoista kertoo jotain se, että ori pääsi edustamaan Saksaa Olympialaisissa kahdesti sijoittuen kummallakin kerralla viiden parhaan joukkoon. Olympialaisten lisäksi Chassiro keräsi menestystä myös EM ja MM-kilpailuista, voittaen Maailman mestaruuden ratsastajansa Charlotte Eklundin kanssa peräti viidesti. Chassiro joutui jättämään kilparadat 16-vuotiaana loukattuaan jalkansa tarhassa riehuessaan. Ennen menehtymistään Chassiro ehti astua parisenkymmentä tammaa, joille ori periytti kultaisen luonteensa lisäksi myös kouluratsun lahjojaan.

ee. Farina XI oli tummanruunikon värityksen omaava suuri hannover tamma, joka ei pahemmin kilparatoja kierrellyt.Tamma toimi lähes kokoelämänsä tuntiratsuna eräällä pienehköllä ratsastuskoululla. Farina starttasi muutaman kerran tuntiratsastajien mestaruuskilpailuissa menestyen hyvin Vaativa A-tason luokissa kokeneempien ratsastajien kanssa. Pääsääntöisesti Farina XI:tä käytettiin kuitenkin terapiahevosena vammaisratsastajille, joiden kanssa tamma oli todellinen ihme. Farina XI oli luonteeltaan todella rauhallinen eikä koskaan aiheuttanut ongelmia. Tamma myyntiin sen vakituiselle hoitajalle yksityiseen käyttöön sen ollessa 15-vuotias. Farina XI:n uusi omistaja astutti tamman kahdesti, mutta ensimmäisellä kerralla tamma kuitenkin harmillisesti loi varsansa.

04.03.2018 hann t. Armont Romanze e. Elfentanz om. VRL-05544
10.04.2016 hann o. Bergsteigen e. Lieselotte om. Christine, VRL-12184
27.01.2016 hann t. KWB Eloise e. Wolf's Evelyn om. eatnama, VRL-00620
08.10.2015 hann o. Renard Wolf e. Pramia om. Sonja VRL-11911
06.03.2008 hann t. Metropolis Nove e. Cherokee GA om. Johanna (VRL-00179)
23.01.2008 hann t. Jeannine O' Polo e. C's Not Bea om. Crystal (VRL-00628)
31.12.2007 hann t. Morbid Lover PB e. Filthy Nails om. O' Polo Warmbloods
16.12.2007 hann t. Ambrosia e. Amalia om. marya (VRL-06038)

Saavutukset

nopeus0.00kestävyys0.00
hyppykapasiteetti0.00rohkeus0.00
kuuliaisuus ja luonne3063.63itsevarmuus0.00
energisyys0.00tarkkuus ja ketteryys0.00
tahti ja irtonaisuus3579.53askellajien näyttävyys0.00
KRJ:n porrastetuissa 6643.16 p. (vaikeustasolla 10)
3* Prospect

KRJ I

Näyttelyt

17.02.2023 NJ Tuoninen irtoSERT pt: Jannica VRL-04799

Päiväkirja

11.08.2014 Päiväkirjamerkintä, omistaja (210 sanaa)

Olin edellisenä iltana ajanut pitkän matkan Saksassa sijaitsevalle ratsutilalleni aikomuksenani kuljettaa Rene parin muun hevosen kanssa uuteen kotiin Hollannissa sijaitsevalle ratsutilalleni. Kunnon yöunien jälkeen aloin laittamaan hevosia autoon. Rene oli vuorossa toisena ja meni kiltisti traileriin huomatessaan siellä olevan jo toisen hevosen. Lastattuani loputkin hevoset autoon käynnistin auton, jonka moottori pärähti käyntiin pehmeästi hyrähtäen. Vilkutettuani tallin väelle hyvästiksi auton ikkunasta suuntasimme kohti Saksan läpi kulkevaa moottoritietä. Matka Hollannin rajalle taittui nopeasti, vaikka pysähdyinkin pari kertaa oikomaan jalkojani. Keskipäivän tienoilla ylitimme Hollannin rajan ja huokaisin helpotuksesta, sillä enää ei olisi kuin parin tunnin ajomatka jäljellä. Jäljellä olevat tunnit sujuivat vikkelään ja pian jo kaarsinkin autoineni Gateawayn pihamaalle. Autossa olevat hevoset hirnuivat kärsimättömästi, sillä ne halusivat jo päästä ulos autosta, joten annettuani miehelleni nopean suudelman aloin ottamaan hevosia ulos autosta yhdessä kahden tallintyöntekijän kanssa. Rene otettiin autosta ulos toiseksi viimeisenä ja ori tulikin juoksujalkaa ulos ramppia pitkin. Otin oriin riimunnarun tallintyöntekijältä ja suuntasin orin kanssa kohti oritallia, jonne Renelle oli jo laitettu karsina kuntoon KWB Salsan viereiseen nurkka karsinaan. Ori pyöri hetken ympäriinsä uutta karsinaansa tutkaillen kunnes rauhoittui syömäään karsinaansa tuotuja heiniä. Renen rauhoituttua syömään heiniä pujahdin sen karsinaan riisuakseni oriilta loimen ja kuljetussuojat. Riisuttuani oriilta kuljetusvarusteet tarkistin sen pikaisesti ennen kuin jätin sen omiin oloihinsa tutustumaan naapurikarsinassa olevan KWB Salsan kanssa.

13.11.2014 Kouluvalmennus, omistaja (133 sanaa)

Rene vaikutti tänään olevan huonolla tuulella, mikä tosin saattoi osittain johtua painostavan kuumasta ilmasta. Oriin huonosta tuulesta johtuen päätinkin tänään harjoitella niin simppeleitä asioita kuin pysähdys ja peruutus. Lämmiteltyäni ratsuni ensin kunnolla pyysin Reneltä koottua ravia. Ravasimme koottua ravia muutaman kierroksen, minkä jälkeen aloitimme itse työnteon. Ensimmäisenä tehtävänä oli kootusta ravista pysähtyminen ja pysähdyksestä suoraan koottuun raviin lähteminen. Aluksi en meinannut saada Reneä siirtymään suoraan koottuun raviin pysähdyksestä vaan ori otti pari käynti askelta ennen siirtymistään koottuun raviin, mutta muutaman yrityksen jälkeen sain Renen siirtymään koottuun raviin suoraan pysähdyksestä. Seuraavaksi harjoittelimme pysähdyksistä viiden askeleen peruutuksia ja peruutuksesa koottuun raviin lähtöä. Tämä harjoitus sujui meiltä Renen kanssa heti hyvin, joten parin onnistuneen yrityksen jälkeen siirsin oriin käyntiin. Kävelimme pari kierrosta, minkä jälkeen pysäytin ratsuni kentän keskelle ja luovutin sen ohjat kentän laidalla odottavalle hoitajalle.

03.01.2015 Päiväkirjamerkintä, omistaja (115 sanaa)

Rene oli jokin aika sitten loukannut jalkansa tarhassa peuhatessaan, joten eläinlääkärimme oli kieltänyt oriilla ratsastamisen pariin kuukauteen, jotta herran jalka ehtisi kunnolla parantua, vaikka vaiva olikin pieni. Eläinlääkäri oli kuitenkin sanonut pitkien kävelylenkkien maastakäsin olevan oriille hyväksi mikäli jalka ei alkaisi turvota. Tänään suuntasimme siis Renen kanssa rannalle, sillä ajattelin raskaassa hiekassa tarpomisen tekevän hyvää oriin lihaksille. Rannalle saapuessamme paikalla oli muutama ihminen aurinkoa ottamassa. Talutinkin Renen rannan autioon osaan, missä saatoin taluttaa oriin matalaan rantaveteen. Rene olisi selvästikin halunnut leikkiä aalloilla, mutta jouduin estämään mokomat leikit, sillä oriin jalka ei olisi niitä kestänyt. Talutettuani oria hetken rantaviivaa pitkin lähdimme palailemaan takaisin tallille, missä suihkutin oriin loukkaantuneen jalan huolellisesti ja vaihdoin likaisen pintelin tilalle puhtaan.

13.03.2015 Kouluvalmennus, omistaja (125 sanaa)

Tänään oli ensimmäinen valmennuskertamme Renen kanssa sitten oriin jalanloukkaantumisen. Eläinlääkärimme oli käskenyt vielä varoa laukkatyöskentelyä, mutta olimme saaneet luvan aloittaa ravissa työskentelyn, joten tänään harjoittelisimme piaffea ja passsagea. Ennen töihin ryhtymistä lämmittelimme oriin kanssa huolellisesti käynnissä ja ravissa tehden paljon erilaisia kiemuroita. Lämmiteltyämme tarpeeksi siirsin oriin koottuun raviin. Ravattuamme hetken aikaa uraa pitkin pyysin Reneltä passagea. Ori totteli apujani välittömästi ja siirtyi sulavasti passageen. Vähän ennen saapumistamme lyhyen sivun keskelle pyysin oriilta piaffea, mihin siirtyminen ei sujunut aivan yhtä sulavasti kuin kootusta ravista piaffeen siirtyminen. Jouduin yrittämään pari kertaa kunnes ori lopulta siirtyi piaffeen. Piaffeen siirryttyään Rene jäi kauniisti polkemaan paikoilleen kunnes kuuden piaffe askeleen jälkeen annoin oriille luvan siirtyä takaisin passageen. Menimme passagea aina pitkän sivun loppuun asti, minkä jälkeen siirryimme harjoitusravin kautta käyntiin.

12.04.2015 Kouluvalmennus, omistaja (189 sanaa)

Tänään saatoimme Renen kanssa harjoitella pitkästä aikaa myös laukkatyöskentelyä, joten täksi kerraksi olin suunnitellut laukanvaihto harjoituksia. Sää oli hieman sateinen joten olimme päättäneet harjoitella maneesissa. Saapuessamme maneesiin paikalla oli myös muutama tamma harjoittelemassa maneesin toisessa päädyssä, joille Renen piti tietenkin höristä. Ori ei olisikaan aluksi halunnut keskittyä työntekoon, mutta lopulta sain sen huomion tammoista itseeni. Lämmiteltyämme tarpeeksi nostin oriin kanssa kootun laukan ja käänsin sen pituushalkaisijalle F-kirjaimen kohdalta. Teimme Renen kanssa yhdeksän laukanvaihtoa joka toisessa askeleessa, mikä sujui jo ensimmäisellä yrittämällä ihan hyvin. Rentouduin lopussa kuitenkin liikaa, jolloin Rene päätti lähteä laukkaamaan kohti maneesin toisella puolella harjoittelevia tammoja. Sain oriin kuitenkin nopeasti takaisin hallintaani ja pari seuraavaa laukanvaihto tehtävää sujuikin moitteettomasti kun muistin pysyä skarppina loppuun asti. Selviydyttyämme mallikkaasti laukanvaihdoista joka toisessa askeleessa siirsin Renen hetkeksi käyntiin. Käveltyämme pari kierrosta siirsin orin takaisin koottuun laukkaan. Käänsin oriin M-kirjaimen kohdalta lävistäjälle aikomuksenani tehdä 15 laukanvaihtoa askeleessa. Rene ei vain tuntunut olevan kanssani samaa mieltä ja teki mitä halusi eli laukkasi suoraan läpi lävistäjän ottamatta apujani kuuleviin korviinsa. Toisella kerralla annoin Renelle voimakkaammat avut, jolloin ori suoritti laukanvaihdot askeleessa kuten pyydetty. Toistettuamme harjoituksen muutaman kerran onnistuneesti siirsin Renen ravin kautta käyntiin.

virtuaalitalli | a sim-game stable | virtuaalihevonen | a sim-game horse
Ulkoasun kuva @ Klosterhof Medingen