Etusivu
Orit
Tammat
Kasvatus
Yhteys

Synthia Cliff

Rotu, sukupuoli Hannover, tamma
Syntynyt, ikä 07.01.2015, 12-vuotias
Säkäkorkeus, väri 169cm, rautias
Rekisterinumero VH15-011-0159
Omistaja Tuulia T. VRL-00084
Kasvattaja Rachcliff Dressage
Painotus Koulupainotteinen
Koulutustaso Grand Prix

Luonnekuvaus

Synthia Cliff saapui meille täydentämään tallin hannover kantaa Rachcliff nimisen tallin helmikuisesta kasvattimyynnistä vuonna 2015. Etsiskelin tuolloin hieman uudempi linjaijisia hannovereja entisen hannover laumani jatkoksi, kun törmäsin Kidan laatimaan nuorten hevosten myynti-ilmoitukseen. Iskin oitis silmäni Synthiaan sen suprantilaisen isän vuoksi ja hetken harkittuani tein kuin teinkin siitä tarjousta. Kukaan muu ei onnekseni ollut tehnyt Synthiasta tarjousta, joten Kida suostui sen minulle myymään. Allekirjoitettuani tamman kauppakirjan Kida kuljetti Synthian lähimmälle lentokentälle, mistä se lennätettiin Hollantiin.

Luonteeltaan Tia on hyvin leppoisa tamma, jonka päätehtävä tuntuu olevan yksinkertaisesti elämisestä nauttiminen. Tian voikin usein nähdä ottamassa torkkuja karsinansa perällä häntä karsinan oveen päin. Lapsia Tia tosin ei voi sietää, sillä näiden remuaminen tuppaa käymään muuten niin rauhallisen tamman hermoille. Harjattaessa Tia seisoo hyvin aloillaan eikä temppuile. Tammaa tosin saa harjata melko voimakkain ottein, sillä neiti on herkkä kutiamaan. Varusteet Tia antaa laittaa ongelmitta. Talutettaessa seuraa kiltisti taluttajansa perässä eikä temppuile. Muiden hevosten seurassa Tia on oma rauhallinen itsensä eikä näin ollen aiheuta ongelmia.

Ratsastettaessa Tia on hyvin tottelevainen ja kuuliainen eikä pahemmin koettele ratsastajansa hermoja. Aivan aloittelijoiden ratsu Tia ei kuitenkaan ole, sillä tamma ei voi sietää epäselkeitä tai kova kouraisia apuja. Tammaa tuleekin käsitellä selkein ja pehmein avuin, mikäli sen haluaa saada toimimaan oikein. Varman ja pehmeä apuisen ratsastajan kanssa Tia kuitenkin toimii kuin unelma tehden kaikkensa ratsastajansa miellyttämiseksi. Tamman askellus on mukavan pehmeää ja ilmavaa, vaikkei ehkä kerääkään tyyli pisteitä tuomareilta, sillä neidin askellajeista puuttuu sen tietynlainen näyttävyys. Tian heikkouksiin lukeutuvat lisätyt askellajit, sillä tammalle tuottaa hankaluuksia pidentää askeltaan niin että se pysyisi samalla oikeassa muodossa. Pirueteista tamma taas selviää näytöstyyliin saaden ne näyttämään lapsellisen helpoilta.

Suku & jälkeläiset

i. Suprant Sin
KRJ I
ii. Scaon Quentin iii. Quantanmo Bay
KRJ I
iie. Goldspatz
ie. Scaon Prada iei. Pradaboy
iee. Boreas
e. Coldsoul Cliff ei. Collins
KRJ I,YLA II
eii. Cool Jazz
eie. Rollway Rochelia
ee. Shadowplay PB eei. Superbad
eee. Gwynevere
02.03.2022 hann t. Robina Ware i. Rob Roy HRW om. Dynamic Dressage
07.05.2023 hann o. Wareham Wagner i. Helmwald Warrior om. Evenstar Sporthorses
03.11.2023 hann t. Wareham Hestia i. Wareham Hephaestus om. Minas Tirith
11.02.2024 hann t. Wareham Celine i. Connivance v. Helmwald om. Launi (VRL-12379)

Saavutukset

nopeus0.00kestävyys0.00
hyppykapasiteetti0.00rohkeus0.00
kuuliaisuus ja luonne3030.39itsevarmuus0.00
energisyys0.00tarkkuus ja ketteryys0.00
tahti ja irtonaisuus3579.25askellajien näyttävyys0.00
KRJ:n porrastetuissa 6609.64 p. (vaikeustasolla 10)
2* Prospect

Näyttelyt

Päiväkirja

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä, kirjoittaja (150 sanaa)

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Fusce eu porttitor sem, non laoreet arcu. Quisque quam turpis, condimentum id nulla at, elementum auctor risus. Vivamus maximus vestibulum magna in aliquam. Nulla dignissim facilisis diam, vel fermentum orci efficitur accumsan. Etiam vitae accumsan nulla. Nunc sagittis, turpis vulputate mattis commodo, lacus felis venenatis arcu, sit amet bibendum mi nunc sit amet odio. Sed et turpis in eros fermentum varius id non risus.

Orci varius natoque penatibus et magnis dis parturient montes, nascetur ridiculus mus. Aliquam a purus vel metus euismod commodo. Nunc consectetur nibh non tempus volutpat. Curabitur porta varius neque, nec tincidunt ante consequat rhoncus. Suspendisse eros enim, fringilla vitae euismod eu, sodales ut ligula. Donec turpis sapien, tempor at commodo non, mollis non orci. Etiam id sagittis enim. Sed sodales enim finibus lacus vestibulum, sed auctor ipsum ornare. Phasellus fringilla nisi vitae lectus fermentum fermentum. Sed volutpat fringilla pellentesque.

Integer dapibus elit in sodales finibus. Sed convallis volutpat tortor nec tincidunt. Aenean a est vel ex tristique eleifend. Suspendisse potenti. Donec commodo varius diam. Pellentesque tempus nulla dui, non pretium orci accumsan id. Praesent gravida porttitor turpis vitae malesuada. Pellentesque aliquet pulvinar lacinia. Proin bibendum neque at massa aliquet auctor sit amet at libero. Ut erat nisl, lacinia quis pellentesque id, fermentum a ligula. Sed at odio lacus. Aenean iaculis vestibulum ex, a posuere neque sollicitudin eu.

Ut a erat ut sem semper condimentum. In ornare venenatis vestibulum. Cras posuere purus vitae erat hendrerit venenatis. Morbi malesuada ut libero vitae molestie. Mauris aliquam gravida eros, sed scelerisque ligula vehicula nec. Curabitur a fringilla quam. Etiam tortor purus, auctor eget magna quis, iaculis dignissim mauris. Aenean feugiat, lectus congue blandit imperdiet, justo justo scelerisque orci, sit amet facilisis purus libero iaculis justo. Cras odio sem, blandit vitae lectus in, commodo dapibus nibh. Morbi ornare vehicula metus. Maecenas et leo ac neque auctor tempor ut in ipsum. Etiam sagittis purus nulla, sit amet posuere ligula semper vestibulum. Etiam a arcu dolor. Class aptent taciti sociosqu ad litora torquent per conubia nostra, per inceptos himenaeos.

Duis sodales leo mauris, sit amet congue risus ultricies non. Curabitur et porttitor eros. Nam sollicitudin at odio ut scelerisque. Curabitur turpis orci, pulvinar quis erat condimentum, fermentum sodales velit. Nullam convallis nisi purus, sed convallis lectus placerat ac. In vel urna sit amet erat consequat consequat. Donec id ultrices lorem. Donec dignissim risus ut nisl eleifend, eget consectetur sapien faucibus. Etiam finibus nisi ex, id lobortis felis malesuada eu. Maecenas ullamcorper, magna et dignissim convallis, metus diam dapibus nibh, hendrerit mattis purus est vel elit.

virtuaalitalli | a sim-game stable | virtuaalihevonen | a sim-game horse
Ulkoasun kuva @ Klosterhof Medingen