CH GOLDEN GLOBE OF ROMULUS KTK II


@ Suvi N.

Nimi Golden Globe of Romulus "Kultu" Rekisterinumero VH02-031-9157
Rotu suomalainen puoliverinen-tamma Koulutus ko Intermediate II
Väri & säkä punaruunikko, 164 cm Kasvattaja Eveliina,Romulus
Syntynyt 14.12.2006 (11v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Champion-arvonimi myönnetty 21.06.2015

Kantakirjattu 15.10.2014
19 - 19 - 20 - 17 = 75 p. KTK-II

Yleisesti Kultu on oikein hieno joskin melko omapäinen pakkaus, jonka seurassa aika ei takuulla käy pitkäksi. Tammalla on kuitenkin varsin kultainen sydän eikä se tahallaan satuttaisi ketään. Kultu tuli luokseni kun olin Romuluksessa vierailulla tervehtimässä sen omistajaa ja tallilla asuvia omia kasvattejani. Kun Eveliina mainitsi minulle samassa yhteydessä tästä varsasta kiinnostuin heti. Varsan nähtyäni pohdin jonkun aikaa, mutta lopulta pienen suostuttelun jälkeen tammavarsa lähti kuin lähtikin mukaani. Suvullisestihan tämä on mainio pakkaus sillä sen suvusta löytyy monia arvostettuja hevosia.

Hoidettaessa Kultu on todella kiltti ja rauhallinen vaikka saattaakin aina joskus keksiä kepposia hoitajansa päänmenoksi. Tamma ei kuitenkaan ole missään nimessä ilkeä kunhan vain leikkii huvikseen ja kokeilee hoitajansa rajoja. Ulkona hoidettaessa Kultu on aika säpsäkkä pakkaus eikä oikein tahtoisi pysyä aloillaan kun ympärillä tapahtuu niin paljon muuta kiinnostavaa. Karsinassa hoidettaessa tamma on kuitenkin varsin rauhallinen tapaus vaikka se olisikin suositeltavaa sitoa kiinni temppujen varalta.Harjattaessa Kultu on yleensä oikein nätisti paikallaan, mutta saattaa räplätä riimunnarunsa solmua jolla on sidottu kiinni. Kavioita putsattaessa tamma saattaa hiukan luimistaa muttei mitään sen pahempaa kuitenkaan tee. Ruokittaessa Kultu on melko kärsimätön ja hotkaiseekin ruokansa hetkessä saatuaan sen eteensä. Suitsittaessa tamma on melko nätisti, mutta saattaa aina silloin tällöin nostella päätään mihin kyllä auttaa napakka komennus. Satuloitaessa Kultu vähän pullistelee ja saattaa hampaitaankin näyttää muttei kuitenkaan tee mitään. Eläinlääkärille neiti tuppaa olemaan aina hiukan kiukkuinen, mutta kärsivällisyyden ja pitkän pinnan avulla niistäkin tarkastuksista selvitään. Kengittäessä tamma on oikein mukava tapaus eikä edes jaksa yrittää temppuilemista.

Taluttaessa Kultu on melko rauhallinen vaikka saattaakin joskus hieman hötkyillä. Maastossa taluttaessa tamma on muuten rauhallinen, mutta se neiti saattaa joskus säikkyä pusikoissa piileskeleviä mörköjä. Tarhalle mentäessä Kultu on rauhallinen eikä kiirehdi lainkaan. Oreja kohtaan tamma on aika napakka eikä siedä niiltä kyllä paljon yhtään machoilua. Toisia tammoja kohtaan Kultu pyrkii olemaan mahdollisimman ystävällinen, mutta jos toiset käyvät liian tungetteliviksi niin neiti kyllä antaa niille kyytiä oli toinen kuinka korkeassa asemassa tahansa. Varsoja ja nuoria tamma ei voi sietää niiden temppuilujen takia joten nämä ovat oppineet käyttäytymään Kultun seurassa rauhallisesti. Maneesissa ja kentällä taluttaessa tamma on melko vilkas, mutta pysyy kyllä ihan hyvin ruodussa ilman sen kummempia säikkyilyjä. Juoksuttaessa Kultu saattaa olla aluksi hiukan hankala, mutta rentoutuu kyllä vähän ajan päästä. Lastattaessa tamma menee kiltisti traileriin ilman minkäänlaista temppuilua.

Ratsastaessa Kultu on melko reipas ja vaatii ratsastajaltaan todella paljon. Tamma tarvitsee kokeneen ja pehmeän ratsastajan joka osaa antaa selkeät avut, koska muuten neiti ei kulje yhtään mihinkään. Kultulla on kehuttu olevan hyvät askellajit vaikkakin sen ravi ei ole täysin puhdasta.Koulussa tamma on omimmillaan sillä sitä se rakastaa ja voisi vääntää koulua jopa koko päivän. Kultu taitaa vaativan tason liikkeet loistavasti, mutta tamman osaaminen tulee esille vasta taitavan ratsastajan kanssa. Neiti on koko ajan koulussa menossa ja sitä pitäisikin hiukan hillitä ettei touhu menisi aivan överiksi. Esteillä Kultu sitten onkin melko laiska tapaus eikä tahtoisi oikein millään innostua hyppäämisestä. Tamman mielestä kun hyppääminen sattuu olemaan maailman hyödyttömintä puuhaa. Vaativan ratsastajan kanssa Kultu kyllä pystyy hyviinkin suorituksiin, mutta ilman ratsastajan napakkuutta tamma on kyllä todella vaikea esteillä. Maastossa Kultu on innokas ja pirteä eikä lainkaan malttaisi pysyä aloillaan. Tamma on maastossa myös hiukan säikky joten aivan aloittelijat eivät voisi sillä mennäkään. Maastoesteillä Kultu on aika arvaamaton sillä se saattaa kieltää hetkenä minä hyvänsä. Kiinteillä esteillä tamma onkin todella epävarma pakkaus vaikka esteet ylittyvätkin ihan mallikkaasti. Vedestä Kultu ei oikein pidä, mutta tamma alistuu aina kiltisti pestäväksi ja uitettavaksi kun tarvitsee.

Kilpailuissa Kultu on todella rauhallinen eikä sitä tunnu hätkäyttävän mikään. Kilpailualue oli se sitten tammalle kuinka vieras tahansa ei kiinnosta tätä neitiä pätkän vertaa. Ympäristön tapahtumat ovatkin neidille aivan yksi ja sama, koska se vain nukkuu odotellessaan huomiota. Tallialueella Kultu on hiukan kärsimätön eikä oikein pidä vierestä kulkevista ihmisistä. Toisiin hevosiinhan tamma ei luo yhtä ainuttakaan katsetta ellei vastaan satu tulemaan joku vanha tuttu tai komean puoleinen oripoika. Lämmiteltäessä Kultu tuntuu pirteältä ja reippaalta vastaten hyvin sille annettuihin apuihin. Tamman lämmittelemiseen ei kovin kauan mene sillä se lämpenee suhkoht nopeasti. Portilla vuoroaan odottaessa neiti hiukan kalisuttelee kuolaimiaan, mutta pysyy muuten täysin rauhallisena. Kouluradalla Kultu on aivan innoissaan, minkä seurauksena ohjelma ei aina suju suunnitelmien mukaisesti. Tamma kuitenkin yrittää aina parhaansa mikä on tärkeämpää kuin hyvä sijoitus, koska sitä myöten kertyy myös kokemusta. Yleensä Kultu on radalla sekä tuomareiden että yleisön yksi lemmikeistä juuri pirteytensä ja sähäkkyytensä vuoksi. Esteradalla tamma on kotioloista poiketen aika virkeä, mikä voi kyllä johtua kilpailutilanteesta. Kultu nimittäin rakastaa kilpailemista esteilläkin ja erityisen hyvin tämä neiti hallitsee yleisön hurmaamisen. Tamma taitaa esteradalla niin pitkät kuin lyhyetkinvälit vaikka pudotuksiakin saattaa joskus tulla. Myöskään uusinnan tiukat käännökset ja esteiden pitkät etäisyydet eivät Kultulle tuota liiemmilti vaikeuksia. Maastoradalla tamma on aivan innoissaan eikä oikein tahtoisi ruodussa pysyä. Pidätteiden avulla Kultu kuitenkin pysyy hallinnassa ja vauhti kohtalaisissa rajoissa. Palkintojen jaossa tamma on aivan rauhallinen ja seisoo aloillaan kuin patsas. Kunniakierroksenkin Kultu vetää hillityn rauhallisesti ilman vauhti hurjasteluja.

i. TN Will of Iron
Ch, KRJ II
ii. RR Superior Diego of Star Theme
VIR MVA Ch, KTK II
iii. Star Theme's Blaze of Glory
iie. Superior Rovannah
ie. Mäntysuon Thilde
VIR MVA Ch, KTK II, KRJ III
iei. Oroaq
VIR MVA Ch,KTK II
iee. Star Theme's Jinglebell
KTK II
e. Hope of Scorpia
KRJ II
ei. Maverick
VIR MVA Ch, KRJ I
eii. Matthew Junior
Ch, KRJ I
eie. Altaira M
KRJ II
ee. Adoro's Illuminada
Ch,KRJ I
eei. FR Predator
eee. Adoro's Drisana

12.10.2014 fwb-o Oscar von Gateaway om. Ratsutila Gateaway
19.11.2015 fwb-t Cleopatra von GateawayHelo X

NJ
14.08.2014 HR Warmbloods lk 04: FWB-tammat 03/12 irtoSERT
29.09.2014 Rimeyard Haflingers lk 04: Muut Hevostammat 02/14 irtoSERT
22.10.2014 Moon Sugar Ltd lk 02: Suomalaiset puoliveriset, tammat 02/12 irtoSERT

KRJ
ainoastaan sijoitukset
01 28.08.2014 Shangri La lk 01: Intermediate II Kutsu 05/30
02 27.09.2014 Kilpailukeskus Stewart lk 08: Intermediate II Kutsu 04/33
03 28.10.2014 Whispering Heaven lk 04: Intermediate II Kutsu 05/27
04 29.10.2014 Whispering Heaven lk 04: Intermediate II Kutsu 04/27
05 30.11.2014 Brigadier Stud lk 07: Intermediate II Kutsu 01/30
06 02.12.2014 Brigadier Stud lk 07: Intermediate II Kutsu 04/30
07 31.01.2015 KRJ Cup Fiktio lk 09: Intermediate II Kutsu 05/181
08 22.01.2016 Kilpailukeskus Stewart lk 10: Intermediate II Kutsu 02/56
09 12.03.2016 Mörkövaara lk 02: Intermediate II Kutsu 02/50
10 22.03.2016 Petäjävaara lk 02: Intermediate II Kutsu 04/30
11 23.03.2016 Petäjävaara lk 02: Intermediate II Kutsu 03/30
12 31.03.2016 Satulinna lk 03: Intermediate II Kutsu 02/30
13 11.04.2016 Satulinna lk 03: Intermediate II Kutsu 03/30
14 12.04.2016 Satulinna lk 03: Intermediate II Kutsu 04/30
15 18.04.2016 Vanima lk 05: Intermediate II Kutsu 03/42
16 03.05.2016 Jadessa Warmbloods lk 03: Intermediate II Kutsu 01/30
17 17.05.2016 Jadessa Warmbloods lk 03: Intermediate II Kutsu 01/30
18 18.05.2016 Jadessa Warmbloods lk 03: Intermediate II Kutsu 01/30
19 11.06.2016 Metsovaara lk 05: Intermediate II Kutsu 01/17
20 12.06.2016 Metsovaara lk 05: Intermediate II Kutsu 03/17
21 06.08.2016 Hukkapuro lk 02: Intermediate II Kutsu 05/30
22 08.08.2016 Hukkapuro lk 02: Intermediate II Kutsu 01/30
23 08.10.2016 Zodiac Stables lk 03: Intermediate II Kutsu 02/29
24 23.10.2016 Metsovaara lk 06: Intermediate I Kutsu 03/16
25 25.10.2016 Metsovaara lk 06: Intermediate I Kutsu 04/16
26 28.10.2016 Metsovaara lk 06: Intermediate I Kutsu 04/16
27 29.10.2016 Metsovaara lk 06: Intermediate I Kutsu 04/16
28 15.11.2016 Taival lk 03: Intermediate II Kutsu 03/11
29 03.12.2016 Metsovaara lk 06: Intermediate I Kutsu 04/26
30 07.12.2016 Metsovaara lk 06: Intermediate I Kutsu 03/26
31 18.12.2016 Old School Sporthorses lk 03: Intermediate I Kutsu 02/18
32 26.12.2016 Kilpailukeskus Stewart lk 09: Intermediate II Kutsu 02/72
33 17.01.2017 Romilly lk 06: Intermediate I Kutsu 03/37
34 18.01.2017 Romilly lk 06: Intermediate I Kutsu 04/21
35 19.01.2017 Romilly lk 06: Intermediate I Kutsu 03/21
36 22.01.2017 Romilly lk 02: Intermediate I Kutsu 05/32
37 23.01.2017 Romilly lk 02: Intermediate I Kutsu 05/32
38 25.01.2017 Romilly lk 02: Intermediate II Kutsu 03/30
39 25.01.2017 Romilly lk 02: Intermediate I Kutsu 05/32
40 27.01.2017 Romilly lk 02: Intermediate II Kutsu 03/30
41 31.01.2017 KRJ Cup Runoratsut lk 09: Intermediate II Kutsu 09/114
42 14.02.2017 Metsovaara lk 06: Intermediate I Kutsu 04/21
Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.