SABRINE


© Beate Langels

Nimi Sabrine "Sabi" Rekisterinumero VH05-044-5119
Rotu holstein-tamma Koulutus ko Vaativa B re 90cm
Väri & säkä kimo, 165 cm Kasvattaja Tanya Brolewick
Syntynyt 03.07.2007 (10v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Yleisesti Sabi on herkkä tamma, joka ei sovi ihan jokaisen käsiteltäväksi. Tamma onkin niin sanotusti yhden ihmisen hevonen, joten hoidan sen yleensä itse. Minulle neiti tuli tuttavani maryan kaupittelun tuloksena. Hän soitti eräänä iltana ja kertoi hänellä olevan myynnissä juuri oikea hevonen tarkoituksiini. Niinpä päätin käydä katsomassa paljon puhuttua tammaa eikä se tuottanutkaan minulle pettymystä. Niinpä koeratsastettuani sen päätin, että tamma voisi hyvin muuttaa meille. Niinpä teimme paperit kuntoon maryan kanssa ja lastasimme neidin koneeseen.

Hoidettaessa Sabi on kiltti, mutta äkkinäisiä liikkeitä se ei voi sietää etenkään päänsä lähettyvillä. Ulkona hoidettaessa ei turhia hätäile, vaikka saattaakin välillä säikkyä. Karsinassa hoidettaessa saattaa välillä hieman villiintyä, mutta yleensä käyttäytyy varsin asiallisesti. Harjattaessa pysyy rauhallisena, mutta vierastaa uusia ihmisiä. Ruokittaessa ärtyyntyy helposti, mikäli ruoka ei tule ajoissa. Suitsittaessa ottaa kuolaimet kiltisti suuhunsa, vaikka saattaakin aluksi pelleillä. Satuloitaessa ei edes luimista vyötä kiristettäessä, vaikkei siitä pidäkään. Eläinlääkäri saa olla varovainen, sillä tamma järjestää tälle varsin mieluusti harmaita hiuksia. Kengitettäessä pysyy kauniisti aloillaan, mitä nyt välillä saattaa ruveta kärsimättömäksi.

Taluttaessa Sabi tanssahtelee levottomasti narun päässä, muttei varsinaisesti kyllä tee mitään. Maastossa talutettaessa säpsähtelee outoja ääniä, mutta pysyy hallinnassa. Tarhalle mentäessä menossa koko ajan ja taluttaja saakin tosissaan pidellä sitä. Toisten tammojen seurassa tietää hyvin paikkansa eikä anna itseään alempana olevien pompotella itseään. Orien seuraa välttelee, mutta näyttää näillekin selkeästi, jos ei halua näitä lähelleen. Nuorten ja varsojen seurassa sävyisä etenkin, jos muita tammoja on lähettyvillä. Maneesissa ja kentällä talutettaessa seuraa taluttajaansa maltillisesti eikä pelleile. Juoksutettaessa levoton eikä tahtoisi asettua ympyrälle. Lastattaessa ei suurempia ongelmia ole, mitä nyt saattaa joskus hieman testata taluttajaansa.

Ratsastettaessa Sabi on erittäin herkkä eikä missään nimessä mikään aloittelijoiden ratsu. Tamma nimittäin vaistoaa ratsastajansa mielialat todella herkästi ja jos ratsastaja on huonolla tuulella niin touhusta ei tule yhtään mitään. Ratsastajalta vaaditaankin hyvää hermojen hallintaa osaavuuden lisäksi. Kouluahan tamma vääntäisi, vaikka koko päivän, jos saisi. Toisinaan meno on jopa liian energistä. Perusasioiden kanssa neiti tuppaa olemaan melko laiska eikä aina esitä näissä parastaan. Esteillä laiska ja hutiloiva, mutta kun sen saa menemään niin neitihän hyppää varsin hyvin. Maastossa yleensä rauhallinen, vaikka saattaakin hätkähdellä. Maastoesteillä rauhaton ja vaatii ratsastajaltaan täyden tuen. Vedestä ei kauheasti pidä, mutta antaa kyllä pestä itsensä suosiolla.

Kilpailuissa Sabi ei turhia panikoi ja säästää kaikki voimansa suoritukseensa. Kilpailualueen hälinä ei tammaa häiritse ja se tutkaileekin alueen tapahtumia suurella mielenkiinnolla. Tallialueella kurkistelee karsinansa oven ylitse eikä halua menettää hetkeäkään tapahtumien kulusta. Muiden hevosten lähellä katselee näitä arvioivasti, muttei muuten kiinnitä näihin huomiota. Lämmiteltäessä rento ja kuuntelee tarkkaavaisesti ratsastajansa apuja. Portilla vuoroaan odottaessa ei turhia hätiköi vaan seurailee rauhallisen näköisenä edellisen ratsukon suoritusta. Kouluradalla esittää parasta osaamistaan tanssahdellen ratsastajansa alla kepeästi. Esteradalla ei oikein tahtoisi mennä eteenpäin ja sitä saakin ajaa ihan reippaasti eteen. Maastoradalla hieman tahmea, mutta yrittää kuitenkin parastaan. Palkintojenjaossa ottaa palkinnon ylpeänä vastaan näyttäen erittäin tyytyväiseltä itseensä. Kunniakierroksella neiti haluaa köpötellä ihan rauhassa ja nauttia tilanteesta täysin siemauksin.

i. Sande Sobleau
holst,km,173cm
ii. Sandor xx
xx,trn,165cm
iii. Sauron xx
xx,rn,165cm
iie. Sandbeach xx
xx,rt,168cm
ie. Ministra Ski
holst,km,168cm
iei. Ministrel
holst,tprt,169cm
iee. Ski Holiday
holst,km,165cm
e. Manda-Mona
holst,rn,166cm
ei. Menthiones
holst,prn,168cm
eii. Method
holst,km,168cm
eie. Lavinius
holst,m,160cm
ee. Bella-Mona
holst,prn,168cm
eei. Son Of Bellatrix
holst,trn,170cm
eee. Mona Lisa Smile
holst,prt,162cm

30.10.2014 holst-t Grietje von Gateaway om. Mila
01.12.2014 holst-o Don Amore von Gateaway om.rebely
01.01.2015 holst-o Koblenz von Gateaway om. turjake
01.02.2015 holst-o Gurtogg von Gateaway om. Ratsutila Gateaway

Sande Sobleau on enemmän kuin komea ori, jolta ei puutu näköä eikä kokoa. Isokokoinen ori on selvästikin perinyt luonteensa isältään olemalla melkoinen tuittupää halutessaan. Ratsastettaessa Sadi on erittäin herkkä eikä päästä aivan ketä tahansa selkäänsä. Ori nimittäin muodostaa ihmisista nopeasti mielipiteensä eikä päästä sellaisia ihmisiä selkäänsä, joista ei pidä. Kilpailuissa herra on valloittanut niin katsojat kuin tuomarit ja menestystäkin on kertynyt aina kansainväliseltä tasolta asti. Suvullisesti kiinnostava, sillä siinä yhdistyvät täysiveristen luonteikkuus ja nopeus sekä puoliveristen kuuliaisuus. Herran kasvattaja käyttää tunnetusti täysiverisiä puoliveristen jalostukseen kohtalaisella menestyksellä.

Manda-Mona kuparinvärinen karva ja hiilemustat jouhet korostavat hyvin sen sopusuhtaista rakennetta. Luonteeltaan tamma oon mitä kiltein eikä satuttaisi kärpästäkään. Ratsastettaessa Monan selkään voi laittaa kenet vain, mutta parhaimpaansa se yltää vain huippu ratsastajan kanssa. Kilpailuissa tamma on erityisesti näyttelykehissä kerännyt ihailevia katseita, mutta myös kouluradoilla monet ovat ihastelleet sen askelten lennokkuutta. Suvullisesti edustaa hieman uudempaa, mutta melko harvinaista linjaa. Neidin kasvattaja jalostaa useampia uusia linjoja sekä paria vanhaa linjaa sekoittaen näitä välillä keskenään.

OMINAISUUSPISTEET
Starttaa vain porrastetuissa kilpailuissa Kouluratsastuksessa op (vaikeustasolla )!

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.