Tuulenpesän Kartano

Saraliina U

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen eikä liity mitenkään kuvien hevoseen

   

@ kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

NIMI Saraliina U "Sara" rekisteriNUMERO VH06-018-5443
syntymäaika 01.02.2009 (11 vuotta) ROTU, SUKUPUOLI Suomenhevonen-tamma
Väri rautiaankimo SÄKÄKORKEUS 154 cm
OMISTAJA Tuulia T. VRL-00084 KASVATTAJA zane,Uniruutu
Koulutustaso ko Vaativa B re 120cm kerj CIC1 SAAVUTUKSET ei saavutuksia

Osallistui tammojen ktk-tilaisuuteen 06/2016 jääden ilman palkintoa
15 + 15 + 13 + 15 = 58p

Saraliina tutummin Sara on ajoittain hieman kömpelö, mutta muuten kaikinpuolin oikein mukava tappaus. Sara on ainoa meillä asustava jo lopettaneen Uniruudun kasvatti. Tamma oli yksi viimeisistä uniruutulaisista, sillä pari kuukautta Saran syntymän jälkeen talli yhdistyi toisen suomenhevosia kasvattavan tallin kanssa. Neidin suku on upeaakin upeampi, sillä ovathan melkein kaikki sen lähisukulaiset laatuarvosteluissa palkittuja. Meillä tamma tulee kisaamaan niin koulua, esteitä kuin kenttääkin, sillä tammalla riittää kapasiteettia niihin kaikkiin. Parhaita tuloksia odotan kuitenkin koulukentiltä, sillä Saran sukulaiset ovat menestyneet erinomaisesti sillä saralla.

Emänsä tavoin Sara on välillä turhankin sosiaalinen ja haluaisi mennä tutustumaan jokaiseen vastaan tulevaan hevoseen. Hoitotoimenpiteet tamman kanssa sujuvat mainiosti ilman ylimääräisiä kommervenkkejä. Varustettaessakaan Sara ei pullistele vyötä kiristettäessä tai liimaa suutaan kiinni kuolainten mennessä suuhun. Tamma onkin kaikinpuolin helppo hoidettava, mutta kurakeleillä neidin putsaamiseen menee helposti pari tuntia sen vaaleankarvoituksen takia. Kaikeksi onneksi Sara ei pidä piehtaroimisesta, joten se ei ainakaan oma aloitteisesti aiheuta lisää työtä hoitajalleen. Talutettaessa kulkee lähestulkoon lammasmaisesti narunpäässä paitsi mikäli vastaan tulee toinen hevonen. Tällöin Sara lähtee määrätietoisesti kiskomaan taluttajaansa toisen hevosen luokse halusi tämä tai ei. Sara on oikeastaan kaikkien kaveri, mutta parhaiten se tulee toimeen tallin keppostelijan Wilhelmiina HUI:n kanssa, joka yllyttää välillä Sarankin ärsyttämään muita hevosia.

Ratsastettaessa Sara ei ole aivan yhtä rauhallinen kuin hoidettaessa vaan siitä löytyy yllättävän paljon virtaa. Muuten niin kiltti tamma muistuttaakin enemmän tulista isäänsä ratsastajan kavuttua selkään. Sara on erittäin herkkähipiäinen ja vaatii vain minimaaliset avut, joten aloittelijoilla ei ole mitään asiaa tamman selkään. Sara myös kuumuu helposti, mikäli sen ympärillä on paljon hälinää, jolloin myös pukkinappula on herkässä. Kunhan tamman vain saa pysymään rauhallisena siitä kuitenkin sukeutuu oikea ratojen kuningatar. Koulu voi olla Saralle hieman hankalaa, sillä eloisa tamma haluaisi mennä kovaa. Osaavan ratsastajan käsissä Sara taipuu kuitenkin vaativiinkin koululiikkeisiin. Ratsastajan tulee kuitenkin saada neidin huomio ympäristöstä itseensä heti alkuunsa tai tamman keskittyminen harhailee jonnekin aivan muualle eikä työskentelystä tule mitään. Esteillä Sara syttyy toisinaan huikeaan menoon, jolloin tamma voikin olla hankalasti pideltävissä. Sillä on kuitenkin hyvä hyppytekniikka ja se hyppää pelottomasti myös hieman erikoisempien esteiden ylitse. Maastossa Sara suorastaan puhkuu energiaa ja rakastaa erityisesti sänkipellolla laukkaamista. Kesäisin tammaa myös uitetaan paljon, sillä se rakastaa vedessä peuhaamista.

i. Jasper U
VIR MVA Ch,KTK II,KRJ I,YLA I
ii. Pesonen VOE
VIR MVA Ch,KTK II,KRJ I,YLA I,SLA I
iii. Muskotti Huijari
VIR MVA Ch,KTK I,YLA I,SLA I*
iie. Bellin Vieno Tuuli
ie. Marjametsän Ennenkaikkea
VIR MVA Ch,KTK III,KRJ II,YLA II,SLA I
iei. Nerian Eemil
VIR MVA Ch, KTK I,KRJ I,VVJ I,YLA I
iee. MES Merenneito
e. Salarakas KAT
YLA II
ei. Julma-Jannu KIR
ERJ II,YLA I
eii. Keijulammen Petturi
KRJ III,YLA II,SLA II
eie. Aurinkokujan Heinänuha
ee. Sannin Sallitar
KRJ II,VVJ III,YLA I,SLA III
eei. Sannin Jekku
KRJ II,VVJ III,YLA II,SLA II
eee. Ruisraisa KIR
KRJ II,YLA I

15.09.2015 sh-o Tuulenpesän Iki-Turso (i. Lemminkäinen)
25.06.2016 sh-t Tuulenpesän Enkelinsiipi (i. Tulituulen Voitto)
04.08.2016 sh-t Tuulenpesän Louhi (i. Fiktion Meteoriitti)
03.01.2017 sh-o Tuulenpesän Anturajalka (i. Kärmeniemen Severus)
01.06.2017 sh-o Tuulenpesän Pellonpekko (i. Västerbyn Monarkki)

KRJ
ainoastaan sijoitukset
01 10.03.2014 Rumour Ponies lk 04: Vaativa B Kutsu 02/30
02 13.03.2014 Shamrock Hill lk 04: Vaativa B Kutsu 05/30
03 16.03.2014 Hiprakka lk 04: Vaativa B Kutsu 01/30
04 17.03.2014 Hiprakka lk 04: Vaativa B Kutsu 03/30
05 17.03.2014 Shamrock Hill lk 04: Vaativa B Kutsu 02/30
06 21.03.2014 Linya Stud lk 02: Vaativa B Kutsu 02/100
07 25.04.2014 Riiviöt lk 05: Vaativa B Kutsu 01/50
08 27.04.2014 Riiviöt lk 05: Vaativa B Kutsu 02/50
09 28.03.2014 Ryövärin Ratsutila lk 02: Vaativa B Kutsu 04/30
10 02.04.2014 Ryövärin Ratsutila lk 02: Vaativa B Kutsu 02/30
11 14.04.2014 Riiviöt lk 04: Vaativa B Kutsu 04/50
12 20.04.2014 Stall Hasselby lk 04: Vaativa B Kutsu 05/100
13 30.04.2014 KRJ Cup Duren lk 04: Vaativa B Kutsu 9/389
14 01.05.2014 Jindabyne lk 02: Vaativa B Kutsu 03/40
15 14.05.2014 Linya Stud lk 04: Vaativa B Kutsu 04/60
16 17.05.2014 Linya Stud lk 04: Vaativa B Kutsu 01/60
17 31.05.2014 KRJ CUP Pirunkorpi lk 05: Vaativa B Kutsu 29/371
18 28.06.2014 Mörkövaara lk 04: Vaativa B Kutsu 01/40
19 30.06.2014 Mörkövaara lk 03: Vaativa B Kutsu 03/40
20 30.06.2014 Mörkövaara lk 04: Vaativa B Kutsu 03/40
21 03.07.2014 Ventos lk 04: Vaativa B Kutsu 04/40
22 11.07.2014 Ulapan Talli lk 04: Vaativa B Kutsu 02/40
23 12.07.2014 Ulapan Talli lk 04: Vaativa B Kutsu 04/40
24 15.08.2014 Fiktio lk 05: Vaativa Kutsu 06/46
25 31.08.2014 Stal Lycan lk 05: Vaativa B Kutsu 03/30
26 05.09.2014 Stall Ahlstedt lk 04: Vaativa B Kutsu 06/34
27 11.09.2014 Kilpailukeskus Reiter lk 01: Vaativa B Kutsu 02/30
28 15.09.2014 Stal Lycan lk 05: Vaativa B Kutsu 09/100
29 19.09.2014 Kilpailukeskus Reiter lk 01: Vaativa B Kutsu 03/30
30 26.09.2014 Suprant lk 01: Vaativa B Kutsu 02/40
31 28.09.2014 Kilpailukeskus Stewart lk 04: Vaativa B Kutsu 01/58
32 30.09.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 02/40
33 30.09.2014 Kilpailukeskus Stewart lk 04: Vaativa B Kutsu 06/58
34 01.10.2014 6 Sins lk 04: Vaativa B Kutsu 01/50
35 03.10.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 05/40
36 05.10.2014 6 Sins lk 04: Vaativa B Kutsu 04/50
37 05.10.2014 al Najya lk 03: Vaativa B Kutsu 04/30
38 08.10.2014 Vanima lk 03: Vaativa B Kutsu 03/30
39 22.10.2014 Vanima lk 03: Vaativa B Kutsu 04/26
40 11.11.2014 Mörkövaara lk 03: Vaativa B Kutsu 02/30
41 13.11.2014 Niininki lk 05: Vaativa B Kutsu 03/30
42 16.11.2014 vrt Wuki lk 06: Vaativa B Kutsu 05/60
43 17.11.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 01/50
44 18.11.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 07/50
45 21.11.2014 Petäjävaara lk 04: Vaativa B Kutsu 01/40
46 21.11.2014 Solutions lk 03: Vaativa B Kutsu 02/30
47 22.11.2014 Solutions lk 03: Vaativa B Kutsu 03/30
48 23.11.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 03/50
49 23.11.2014 Petäjävaara lk 04: Vaativa B Kutsu 04/40
50 24.11.2014 Fiktio lk 04: Vaativa B Kutsu 03/50
51 24.11.2014 Honeydale Ponies lk 01: Vaativa B Kutsu 03/79
52 25.11.2014 Honeydale Ponies lk 01: Vaativa B Kutsu 08/79
53 26.11.2014 Honeydale Ponies lk 02: Vaativa B Kutsu 03/79
54 02.12.2014 Whispering Heaven lk 01: Vaativa B Kutsu 01/30
55 04.12.2014 Whispering Heaven lk 01: Vaativa B Kutsu 05/30
56 05.12.2014 Whispering Heaven lk 01: Vaativa B Kutsu 05/30
57 06.12.2014 Mörkövaara lk 03: Vaativa B Kutsu 01/40
58 07.12.2014 Mörkövaara lk 03: Vaativa B Kutsu 03/40
59 10.12.2014 Mörkövaara lk 03: Vaativa B Kutsu 01/40
60 11.12.2014 Mörkövaara lk 03: Vaativa B Kutsu 04/40
61 22.12.2014 Dainty lk 01: Vaativa B Kutsu 02/40
62 27.12.2014 Dainty lk 01: Vaativa B Kutsu 02/40
63 28.12.2014 Dainty lk 01: Vaativa B Kutsu 05/40
64 14.01.2015 Aittohaara lk 04: Vaativa B Kutsu 10/100
65 20.01.2015 Aittohaara lk 04: Vaativa B Kutsu 05/100

ERJ
ainoastaan sijoitukset
01 28.02.2014 ERJ Cup Dark Side Trakehners lk 07: 120cm Kutsu 20/298
02 07.03.2014 competitions. lk 04: 120cm Kutsu 01/40
03 08.03.2014 Zurück lk 04:110cm Kutsu 02/30
04 09.03.2014 Zurück lk 04:110cm Kutsu 05/30
05 10.03.2014 Haavelaakso lk 05: 120cm Kutsu 04/30
06 14.03.2014 Elm Ponies lk 03:120cm Kutsu 02/60
07 16.03.2014 Elm Ponies lk 03:120cm Kutsu 06/60
08 16.03.2014 Haavelaakso lk 05: 120cm Kutsu 03/30
09 18.03.2014 Haavelaakso lk 05: 120cm Kutsu 05/30
10 18.03.2014 Moondance lk 03: 120cm Kutsu 05/32
11 22.03.2014 Kärmeniemi lk 04: 120cm Kutsu 03/30
12 23.03.2014 Whispering Heaven lk 02: 120cm Kutsu 02/30
13 01.04.2014 Kirbera lk 02: 120cm Kutsu 03/30
14 01.04.2014 Kirbera lk 01: 120cm Kutsu 01/30
15 03.04.2014 Kirbera lk 01: 120cm Kutsu 01/30
16 06.04.2014 Kirbera lk 02: 120cm Kutsu 03/30
17 07.04.2014 Kirbera lk 02: 120cm Kutsu 02/30
18 08.04.2014 Kirbera lk 02: 120cm Kutsu 02/30
19 08.04.2014 WB Riders lk 10: 120cm Kutsu 05/40
20 09.04.2014 Kirbera lk 02: 120cm Kutsu 04/30
21 09.04.2014 Kirbera lk 01: 120cm Kutsu 05/30
22 09.04.2014 WB Riders lk 09: 120cm Kutsu 06/40
23 11.04.2014 WB Riders lk 10: 120cm Kutsu 02/40
24 28.04.2014 Muiston Suomenhevoset lk 08: 120cm Kutsu 04/40
25 30.04.2014 Ratsastuskoulu Nuppula lk 05: 120cm Kutsu 04/30
26 02.05.2014 Kelokorven Suomenhevoset lk 04: 120cm Kutsu 05/50
27 02.05.2014 Muiston Suomenhevoset lk 08: 120cm Kutsu 05/40
28 14.05.2014 LAC lk 07: 120cm Kutsu 03/40
29 16.05.2014 LAC lk 07: 120cm Kutsu 02/40
30 17.05.2014 LAC lk 07: 120cm Kutsu 05/40
31 29.05.2014 Muiston Suomenhevoset lk 08: 120cm Kutsu 01/40
32 30.05.2014 Muiston Suomenhevoset lk 07: 120cm Kutsu 01/40
33 30.06.2014 ERJ CUP Pirunkorpi lk 09: 110cm Kutsu 11/379
34 08.09.2014 Haavelaakso lk 03: 120cm Kutsu 04/30
35 11.09.2014 Haavelaakso lk 03: 120cm Kutsu 01/30
36 12.09.2014 Haavelaakso lk 03: 120cm Kutsu 01/30
37 13.09.2014 Kilpailukeskus Reiter lk 01: 120cm Kutsu 02/30
38 18.09.2014 Kilpailukeskus Reiter lk 01: 120cm Kutsu 05/30
39 26.10.2014 Marike lk 07: 120cm Kutsu 07/50
40 27.10.2014 Marike lk 07: 120cm Kutsu 03/50
41 02.11.2014 Dainty lk 03: 120cm Kutsu 03/30
42 09.11.2014 Dainty lk 03: 120cm Kutsu 05/30
43 13.11.2014 Solutions lk 04: 120cm Kutsu 04/30
44 14.11.2014 Taikakuun Kartano lk 08: 120cm Kutsu 05/50
45 17.11.2014 Solutions lk 04: 120cm Kutsu 03/30
46 28.11.2014 Marike lk 05: 120cm Kutsu 05/47
47 31.12.2014 Kilpatalli Varenne lk 05: 120cm Kutsu 01/30
KERJ
ainoastaan sijoitukset
01 15.03.2014 Valiant Warmbloods lk 01: CIC1 Kutsu 07/60
02 18.03.2014 Kärmeniemi lk 03: CIC1 Kutsu 06/40
03 24.03.2014 Kärmeniemi lk 03: CIC1 Kutsu 05/40
04 08.04.2014 Valiant Warmbloods lk 05: CIC1 Kutsu 03/40
05 10.04.2014 Valiant Warmbloods lk 05: CIC1 Kutsu 02/40
06 12.04.2014 virtuaalinen Aasikartano lk 05: CIC1 Kutsu 06/40
07 13.04.2014 virtuaalinen Aasikartano lk 05: CIC1 Kutsu 05/40
08 27.04.2014 Bairdon lk 02: CIC1 Kutsu 07/50
09 21.05.2014 Muiston Suomenhevoset lk 05: CIC1 Kutsu 03/40
10 09.08.2014 Littleness lk 02: CIC1 Kutsu 01/47
11 16.08.2014 Kisakeskus Perderesies lk 05: CIC1 Kutsu 05/31
12 26.08.2014 KK Bailador lk 03: CIC1 Kutsu 06/50
13 29.08.2014 KK Bailador lk 03: CIC1 Kutsu 07/50
14 02.09.2014 Gateaway lk 05: CIC1 Kutsu 02/30
15 06.09.2014 Saanilan Suomenhevoset lk 02: CIC1 Kutsu 01/40
16 07.09.2014 Saanilan Suomenhevoset lk 02: CIC1 Kutsu 03/40
17 14.09.2014 VSPY lk 01: CIC1 Kutsu 05/40
18 18.09.2014 VSPY lk 01: CIC1 Kutsu 06/40
19 28.09.2014 Saanilan Suomenhevoset lk 02: CIC1 Kutsu 01/40
20 29.10.2014 Juksula lk 04: CIC1 Kutsu 04/37
21 01.11.2014 Littleness lk 02: CIC1 Kutsu 06/50
22 02.11.2014 Littleness lk 02: CIC1 Kutsu 03/50
23 02.11.2014 Rasco Sportponies lk 02: CIC1 Kutsu 04/40
24 04.11.2014 Niininki lk 02: CIC1 Kutsu 02/28
25 06.11.2014 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 02/40
26 06.11.2014 Rasco Sportponies lk 02: CIC1 Kutsu 04/40
27 07.11.2014 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 01/40
28 07.11.2014 Taikakuun Kartano lk 05: CIC1 Kutsu 04/50
29 09.11.2014 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 04/40
30 12.11.2014 Dainty lk 02: CIC1 Kutsu 06/36
31 27.11.2014 Taikakuun Kartano lk 05: CIC1 Kutsu 01/40
32 29.11.2014 Taikakuun Kartano lk 05: CIC1 Kutsu 02/40
33 01.12.2014 Rasco Sportponies lk 02: CIC1 Kutsu 06/40
34 02.12.2014 Devilsfair lk 02: CIC1 Kutsu 04/30
35 12.12.2014 Zurück lk 01: CIC1 Kutsu 05/50
36 01.02.2015 Mörkövaara lk 03: CIC1 Kutsu 06/40
37 02.02.2015 Mörkövaara lk 03: CIC1 Kutsu 06/40
38 03.04.2016 Marabel lk 02: CIC1 Kutsu 01/16
39 11.04.2016 Viisikko lk 04: CIC1 Kutsu 03/30
40 12.04.2016 Huvitutti lk 02: CIC1 Kutsu 04/40
41 13.04.2016 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 01/30
42 13.04.2016 Vanima lk 02: CIC1 Kutsu 02/30
43 14.04.2016 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 03/30
44 15.04.2016 Huvitutti lk 02: CIC1 Kutsu 04/40
45 19.04.2016 Huvitutti lk 02: CIC1 Kutsu 04/40
46 19.04.2016 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 01/30
47 20.04.2016 Huvitutti lk 02: CIC1 Kutsu 05/40
48 20.04.2016 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 02/30
49 23.04.2016 Mörkövaara lk 02: CIC1 Kutsu 02/30
50 24.04.2016 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 05/30
51 25.04.2016 Satulinna lk 03: CIC1 Kutsu 05/30
52 27.04.2016 Mörkövaara lk 02: CIC1 Kutsu 04/30
53 28.04.2016 Mörkövaara lk 02: CIC1 Kutsu 02/30
54 29.04.2016 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 02/30
55 29.04.2016 Mörkövaara lk 02: CIC1 Kutsu 05/30
56 01.05.2016 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 06/40
57 01.05.2016 Vanima lk 03: CIC1 Kutsu 03/30
58 03.05.2016 Vanima lk 03: CIC1 Kutsu 02/30
59 04.05.2016 Mörkövaara lk 04: CIC1 Kutsu 04/40
60 11.05.2016 Satulinna lk 03: CIC1 Kutsu 05/30
61 13.05.2016 Satulinna lk 03: CIC1 Kutsu 05/30
62 18.05.2016 Satulinna lk 03: CIC1 Kutsu 03/30
63 19.05.2016 Satulinna lk 03: CIC1 Kutsu 01/30
64 22.05.2016 Metsovaara lk 02: CIC1 Kutsu 01/26
65 22.05.2016 Satulinna lk 03: CIC1 Kutsu 03/30
66 25.05.2016 Metsovaara lk 02: CIC1 Kutsu 03/26
67 30.05.2016 Metsovaara lk 02: CIC1 Kutsu 02/26
68 01.06.2016 Hukkapuro lk 03: CIC1 Kutsu 03/30