Etusivu
Orit
Tammat
Kasvatus
Yhteys

Rosaline Rouge

Rotu, sukupuoli Hannover, tamma
Syntynyt, ikä 13.01.2014, 12-vuotias
Säkäkorkeus, väri 160cm, ruunikko
Rekisterinumero VH15-011-0041
Omistaja Tuulia T. VRL-00084
Kasvattaja HR Warmbloods
Painotus Koulupainotteinen
Koulutustaso Grand Prix

Luonnekuvaus

Rosaline Rouge tuli meille HR Warmbloodsista yhdessä kuuden muun hevosen kanssa Siiri K:n pitäessä suuren kasvattimyynnin HR Warmbloodsin tauolta paluun kunniaksi. Mahdollisuus oli paitsi tuoreisiin tilausvarsoihin myös hieman vanhempien hevosten ostamiseen. Gateawayssä alkoi jo olla aikalailla nuorta verta, joten tiedustelin Siiriltä millaisia vanhempia vanhasukuisia hevosia häneltä löytyisi. Siiri antoikin minulle oitis listan mahdollisista myytävistä vanhemmista hevosista joiden kanssa ei tosin oltu vielä saatu paljon aikaiseksi. Olisin voinut tarjota kodin, vaikka kaikille listalla oleville hevosille, mutta lopulta päädyin tarjoamaan kodin kolmelle oriille ja neljälle tammalle. Rosaline Rouge oli osittain sukua toiselle HR Warmbloodsista hankkimalleni tammalle HRW Daniellalle, mutten antanut moisen pikkuseikan häiritä itseäni tehdessäni siitä tarjouksen. Ilokseni tamman kasvattaja Siiri K hyväksyi kuin hyväksyikin tammasta tekemäni tarjouksen, joten raapustettua nimeni Rosalinen kauppakirjaan pakkasin tamman mukanani tuomaan hevosautoon, minkä jälkeen käänsin auton nokan kohti lähintä lentokenttää.

Moni Roosan yhden kerran nähnyt on luonnehtinut tammaa happamaksi sitruunaksi, mutta tamman vakituiset hoitajat tietävät kovan kuoren alla piilevän kultaisen sydämen. Tamma nyt vain tuppaa esittämään hapanta sitruuna uusille tulokkaille,vaikkei pohjimmiltaan mikään hapannaama ole. Roosa onkin kuin lutuinen nallekarhu, kunhan siihen vain ensin hieman tutustuu.Hoitotoimenpiteiden ajaksi Roosaa ei täydy sitoa kiinni , sillä tamma kyllä pysyy aloillaan niin käskettäessä. Harjaus kuuluu Roosan suosikki asioihin eikä sille näin ollen tulisi mieleenkään liikahtaa harjauksen aikana, vaikka karsinan ovi olisikin hoitajalta unohtunut auki.Varusteita laitettaessa Roosa käyttäytyy muuten hyvin ,mutta satulavyötä kiristettäessä tamma saattaa hieman pullistella. Talutettaessa tamma seuraa hoitajaansa mukisematta ilman temppuja. Muiden hevosten seurassa Roosa käyttäytyy hillitysti eikä paljon välitä, vaikka nuoret hevoset kävisivätkin sitä ärsyttämässä.

Ratsastettaessa Roosa on hyvin maltillinen eikä oikein hyväksy selkäänsä ketä tahansa. Tamman selkään voivat kyllä nousta kaikki, mutta se ei suinkaan yritä parastaan kaikkien kanssa. Mikäli Roosa ei pidä ratsastajan otteesta se on nihkeä ratsastettava eikä vie ratsastaajan pyytämiä asioita aivan loppuun asti. Mikäli tamma taas pitää ratsastajastaan yrittää se kaikkensa tämän eteen. Roosan askellus on hieman lyhyttä, joten lisäykset tuppaavat tuottamaan sille vaikeuksia, mutta muuten tamma kyllä selviytyy GP tason liikkeistä moitteetta. Vaikka neidin askellus onkin lyhyehköä niin se on kuitenkin ratsastajalle miellyttävä istua, vaikka ehkä häviääkin näytettävyydessä joillekin muille GP tason hevosille. Maastossa Roosa on pomminvarma ja sen selkään uskaltaa laittaa hieman aremmankin ratsastajan.

Suku & jälkeläiset

i. Rostam HRW ii. Roswell M iii. B'Levade
Ch,KRJ I
iie. SFM Bona Fide
ie. Fahne Luft
iei. Akkord's Farant
Ch,KTK I,ERJ II
iee. Greymask's Fá
e. KWB Jive ei. Champion's Flügeladjutant eii. Valiant Nori
eie. B.C. Dark Side
KRJ II,YLA II
ee. KWB Lambada
KTK III,KRJ I
eei. Apello
KRJ II
eee. KWB Flamenco
KRJ II
12.07.2022 hann o. Wareham Donner i. Dunkelheit 4R om. Mirraberg Warmbloods
29.05.2023 hann t. Wareham Gemma i. Gaultier v. Helmwald om. Juulia, VRL-12454

Saavutukset

nopeus0.00kestävyys0.00
hyppykapasiteetti0.00rohkeus0.00
kuuliaisuus ja luonne2898.18itsevarmuus0.00
energisyys0.00tarkkuus ja ketteryys0.00
tahti ja irtonaisuus3884.01askellajien näyttävyys0.00
KRJ:n porrastetuissa 6782.19 p. (vaikeustasolla 10)
3* Prospect

Näyttelyt

Päiväkirja

00.00.0000 Päiväkirjamerkintä, kirjoittaja (150 sanaa)

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Fusce eu porttitor sem, non laoreet arcu. Quisque quam turpis, condimentum id nulla at, elementum auctor risus. Vivamus maximus vestibulum magna in aliquam. Nulla dignissim facilisis diam, vel fermentum orci efficitur accumsan. Etiam vitae accumsan nulla. Nunc sagittis, turpis vulputate mattis commodo, lacus felis venenatis arcu, sit amet bibendum mi nunc sit amet odio. Sed et turpis in eros fermentum varius id non risus.

Orci varius natoque penatibus et magnis dis parturient montes, nascetur ridiculus mus. Aliquam a purus vel metus euismod commodo. Nunc consectetur nibh non tempus volutpat. Curabitur porta varius neque, nec tincidunt ante consequat rhoncus. Suspendisse eros enim, fringilla vitae euismod eu, sodales ut ligula. Donec turpis sapien, tempor at commodo non, mollis non orci. Etiam id sagittis enim. Sed sodales enim finibus lacus vestibulum, sed auctor ipsum ornare. Phasellus fringilla nisi vitae lectus fermentum fermentum. Sed volutpat fringilla pellentesque.

Integer dapibus elit in sodales finibus. Sed convallis volutpat tortor nec tincidunt. Aenean a est vel ex tristique eleifend. Suspendisse potenti. Donec commodo varius diam. Pellentesque tempus nulla dui, non pretium orci accumsan id. Praesent gravida porttitor turpis vitae malesuada. Pellentesque aliquet pulvinar lacinia. Proin bibendum neque at massa aliquet auctor sit amet at libero. Ut erat nisl, lacinia quis pellentesque id, fermentum a ligula. Sed at odio lacus. Aenean iaculis vestibulum ex, a posuere neque sollicitudin eu.

Ut a erat ut sem semper condimentum. In ornare venenatis vestibulum. Cras posuere purus vitae erat hendrerit venenatis. Morbi malesuada ut libero vitae molestie. Mauris aliquam gravida eros, sed scelerisque ligula vehicula nec. Curabitur a fringilla quam. Etiam tortor purus, auctor eget magna quis, iaculis dignissim mauris. Aenean feugiat, lectus congue blandit imperdiet, justo justo scelerisque orci, sit amet facilisis purus libero iaculis justo. Cras odio sem, blandit vitae lectus in, commodo dapibus nibh. Morbi ornare vehicula metus. Maecenas et leo ac neque auctor tempor ut in ipsum. Etiam sagittis purus nulla, sit amet posuere ligula semper vestibulum. Etiam a arcu dolor. Class aptent taciti sociosqu ad litora torquent per conubia nostra, per inceptos himenaeos.

Duis sodales leo mauris, sit amet congue risus ultricies non. Curabitur et porttitor eros. Nam sollicitudin at odio ut scelerisque. Curabitur turpis orci, pulvinar quis erat condimentum, fermentum sodales velit. Nullam convallis nisi purus, sed convallis lectus placerat ac. In vel urna sit amet erat consequat consequat. Donec id ultrices lorem. Donec dignissim risus ut nisl eleifend, eget consectetur sapien faucibus. Etiam finibus nisi ex, id lobortis felis malesuada eu. Maecenas ullamcorper, magna et dignissim convallis, metus diam dapibus nibh, hendrerit mattis purus est vel elit.

virtuaalitalli | a sim-game stable | virtuaalihevonen | a sim-game horse
Ulkoasun kuva @ Klosterhof Medingen