HESTIA ZH

@ VRL-00628

Nimi Hestia ZH "Hestia" Rekisterinumero VH14-031-0684
Rotu suomalainen puoliverinen-tamma Koulutus ko Grand Prix
Väri & säkä tummanruunikko, 165 cm Kasvattaja Narie,Zauberhof
Syntynyt 01.06.2009 (8v) Omistaja Tuulia T. (VRL-00084)

Hestia ZH on mainiosta suvusta peräisin oleva kouluhevonen. Ostaessani Hestian tamma oli kolme vuotias ja jo peruskoulutettu. En varsinaisesti ollut etsimässä itselleni uusia hevosia, mutta nähtyäni näinkin hyväsukuisen hevosen myynnissä minua houkutti suuresti jättää tarjous. Päätin kuitenkin ensin käydä koeratsastamassa tamman eikä se pettänytkään odotuksiani. Hestia osoittautui aivan yhtä miellyttäväksi ratsastaa kuin olin kuvitellutkin sen vanhempien perusteella.Onnistuneen koeratsastuksen jälkeen allekirjoitin ostosopimuksen ja Hestia lastattiin traileriin.

Hoidettaessa Hestia on erittäin kultainen eikä tekisi varmasti pahaa kärpäsellekään. Hestia onkin yksi helpoimmista tallin hevosista käsitellä ja siten myös työntekijöiden suosikki. Toki tälläkin tammalla on huonoja päiviä, mutta vain harvoin eikä se silloinkaan kiukuttele kovin pahasti. Harjattaessa Hestia on kiltti, mutta saattaa välillä innostua turhankin paljon harjalaatikon tutkimisesta. Näinä uteliaina hetkinään tamma laittaa harjalaatikon sisällön äkkiä uuteen uskoon mistä sen hoitajat eivät luonnollisesti ole kovinkaan innostuneita. Varusteet Hestia antaa laittaa helposti ilman pelleilyjä. Talutettaessa tamma seuraa kiltisti hoitajaansa, vaikka välillä lähimmän ruohotupsun houkutus tuntuukin vastustamattomalta. Tiukalla ei komennolla tamma kuitenkin palaa takaisin ruotuun ilman sen kummempia temppuiluja. Muiden hevosten seurassa Hestia on erittäin sosiaalinen eikä oikein edes viihdy yksin. Tamma löytyykin milloin kenenkin vierestä nuokkumasta.

Ratsastettaessa Hestia ei ole aivan yhtä lupsakka kuin maastakäsin käsiteltynä. Tamma ei kuitenkaan ole mikään yber hankalakaan käsitellä, mutta vaatii selkäänsä kuitenkin kokeneen ratsastajan. Tämä lähinnä siksi, että neiti on erittäin herkkä kaikille avuille ja sitä olisikin syytä käsitellä silkkihansikkain. Neidin askeleet ovat mukavat istua ratsastajalle, vaikka ne eivät olekaan aivan puhtaimmasta päästä. Kouluratsastus on se Hestian juttu ja se nauttiikin täysin rinnoin saadessaan vääntää vaativia koulukuvioita. Hestia taitaa kaikki GP-tason koululiikkeet moitteettomasti, mutta erityisesti tamman piruetit ovat näyttäviä. Esteitä tamman kanssa ei hypätä, mutta silloin tällöin sen kanssa tehdään kavaletti ja puomi työskentelyä, mikä tuo mukavaa rutiinia tamman arkirutiineihin. Maastossa Hestia ei ole kaikkein varmimmasta päästä ja säikkyy helposti itselleen vieraita asioita.

i. Hèrmes 99 ii. B'Burberry
VIR MVA Ch,KRJ I
iii. Treble Dartakan
KRJ I
iie. CHn's Marttyyri
Ch,KTK III,KRJ II,YLA I
ie. Savannah 99 iei. Roy Rogers
VIR MVA Ch,KRJ I
iee. Louisiana 54
VIR MVA Ch
e. Darlene v. Rouce
KRJ II,YLA I
ei. Dacapo COS
VIR MVA Ch, KRJ II,YLA II
eii. Acado COS
KRJ I
eie. Suhina's Cadetson
YLA III
ee. Ave Chantal eei. Kidnaper COS
VIR MVA Ch,KRJ II,YLA III
eee. Star Theme's Hypnotic

01.12.2014 fwb-t Hibiscus von Gateaway om. Ratsutila Gateaway

KRJ
ainoastaan sijoitukset
01 03.09.2014 Infinity lk 03: Grand Prix Kutsu 02/40
02 24.10.2014 Juksula lk 06: Grand Prix Kutsu 05/60
03 06.12.2014 Hukkapuro lk 03: Grand Prix Kutsu 04/40
04 10.12.2014 Shangri La lk 06: Grand Prix Kutsu 04/30
05 11.12.2014 Hukkapuro lk 03: Grand Prix Kutsu 05/40
06 15.12.2014 Hukkapuro lk 03: Grand Prix Kutsu 01/40
07 28.12.2014 Hukkapuro lk 04: Grand Prix Kutsu 02/30
08 14.03.2016 Whitehall lk 05: Grand Prix Kutsu 02/62
09 19.03.2016 Whitehall lk 05: Grand Prix Kutsu 03/60
10 03.04.2016 Hukkapuro lk 03: Grand Prix Kutsu 01/40
11 20.04.2016 Hukkapuro lk 03: Grand Prix Kutsu 06/40
12 22.04.2016 Jadessa Warmbloods lk 02: Grand Prix Kutsu 02/30
13 23.04.2016 Hukkapuro lk 03: Grand Prix Kutsu 04/40
14 25.04.2016 Trostlos Holsteiners lk 01: Grand Prix Kutsu 05/29
15 26.04.2016 Puzzle Rebellion lk 02: Grand Prix Kutsu 05/30
16 27.04.2016 Hukkapuro lk 03: Grand Prix Kutsu 03/40
17 27.04.2016 Jadessa Warmbloods lk 02: Grand Prix Kutsu 03/30
18 27.04.2016 Trostlos Holsteiners lk 01: Grand Prix Kutsu 05/29
19 29.04.2016 Puzzle Rebellion lk 02: Grand Prix Kutsu 03/30
20 30.04.2016 Hukkapuro lk 03: Grand Prix Kutsu 06/40
21 05.05.2016 Puzzle Rebellion lk 03: Grand Prix Kutsu 05/30
22 12.05.2016 Puzzle Rebellion lk 03: Grand Prix Kutsu 03/30
23 17.05.2016 Puzzle Rebellion lk 03: Grand Prix Kutsu 04/30
24 20.05.2016 Puzzle Rebellion lk 03: Grand Prix Kutsu 03/30
25 26.05.2016 Thirteen lk 05: Grand Prix Kutsu 01/30
26 28.05.2016 Thirteen lk 05: Grand Prix Kutsu 01/30
27 02.06.2016 Thirteen lk 05: Grand Prix Kutsu 02/30
28 05.06.2016 KF Ponies lk 03: Grand Prix Kutsu 05/40
29 03.07.2016 Rêve de Haussea lk 03: Grand Prix Kutsu 01/20
30 04.07.2016 Rêve de Haussea lk 03: Grand Prix Kutsu 01/20
31 05.07.2016 Wolf Sporthorses lk 03: Grand Prix Kutsu 01/31
32 09.07.2016 Rêve de Haussea lk 03: Grand Prix Kutsu 01/20
33 12.07.2016 KF Ponies lk 03: Grand Prix Kutsu 05/40
34 12.07.2016 Zonjiet Stud lk 03: Grand Prix Kutsu 05/40
35 17.07.2016 KF Ponies lk 03: Grand Prix Kutsu 06/40
36 18.07.2016 Zonjiet Stud lk 03: Grand Prix Kutsu 03/40
37 29.07.2016 Zonjiet Stud lk 03: Grand Prix Kutsu 04/40
38 17.08.2016 Stall Silverlycka lk 07: Grand Prix Kutsu 03/40
39 25.08.2016 Rappadan lk 05: Grand Prix Kutsu 06/40
40 07.10.2016 Zodiac Stables lk 06: Grand Prix Kutsu 01/30
41 08.10.2016 Zodiac Stables lk 06: Grand Prix Kutsu 05/30
42 09.10.2016 Zodiac Stables lk 06: Grand Prix Kutsu 05/30
43 11.10.2016 Serellenders lk 02: Grand Prix Kutsu 03/30
44 22.10.2016 Metsovaara lk 07: Grand Prix Kutsu 03/40
45 23.10.2016 Serellenders lk 02: Grand Prix Kutsu 01/30
46 23.10.2016 Ventos lk 05: Grand Prix Kutsu 03/37
47 28.10.2016 Metsovaara lk 07: Grand Prix Kutsu 03/40
48 31.10.2016 Rappadan lk 07: Grand Prix Kutsu 04/24
49 01.11.2016 Rappadan lk 07: Grand Prix Kutsu 03/24
50 02.11.2016 Fjellwind Dressage lk 03: Grand Prix Kutsu 04/30
51 03.11.2016 Fjellwind Dressage lk 03: Grand Prix Kutsu 01/30
52 14.11.2016 Teufel Warmbloods lk 01: Grand Prix Kutsu 05/30
53 16.11.2016 Teufel Warmbloods lk 01: Grand Prix Kutsu 05/30
54 02.12.2016 Metsovaara lk 07: Grand Prix Kutsu 06/40
55 03.12.2016 Metsovaara lk 07: Grand Prix Kutsu 02/40
56 07.12.2016 Hukkapuro lk 03: Grand Prix Kutsu 05/30
57 11.12.2016 Hukkapuro lk 04: Grand Prix Kutsu 03/30
58 13.12.2016 Romilly lk 08: Kür Grand Prix Kutsu 02/49
59 14.12.2016 Romilly lk 08: Kür Grand Prix Kutsu 05/49
60 15.12.2016 Hukkapuro lk 03: Grand Prix Kutsu 02/30
61 16.12.2016 Romilly lk 08: Kür Grand Prix Kutsu 04/49
62 17.12.2016 Old School Sporthorses lk 05: Grand Prix Kutsu 03/23
63 17.12.2016 Old School Sporthorses lk 06: Grand Prix Kutsu 04/23
64 21.12.2016 Edelsten Ponies lk 03: Grand Prix Kutsu 05/30
65 21.12.2016 Edelsten Ponies lk 04: Grand Prix Kutsu 04/30
66 21.12.2016 Kilpailukeskus Stewart lk 10: Grand Prix Kutsu 08/72
67 21.12.2016 Romilly lk 04: Grand Prix Kutsu 05/50
68 22.12.2016 Edelsten Ponies lk 03: Grand Prix Kutsu 05/30
69 22.12.2016 Romilly lk 04: Grand Prix Kutsu 06/50
70 25.12.2016 Romilly lk 04: Grand Prix Kutsu 07/50
Sivujen hevonen on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.