Tuulenpesän Kartano

Riiviöiden Rinski

Sivujen hevonen on virtuaalihevonen eikä liity mitenkään kuvien hevoseen

   

@ kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

NIMI Riiviöiden Rinski "Rinski" rekisteriNUMERO VH14-018-0462
syntymäaika 19.03.2014 (8 vuotta) ROTU, SUKUPUOLI Suomenhevonen-ori
Väri rautias SÄKÄKORKEUS 151 cm
OMISTAJA Tuulia T. VRL-00084 KASVATTAJA Juli,Riiviöt
Koulutustaso ko Helppo B re 110cm kerj Helppo SAAVUTUKSET KTK II,SV III

Suomenhevosvarsojen arviointitilaisuus 15.06.2014
rakenne 7, suku 10, käytöskoe 10, ratsastuskoe 8 + 0 (53.627%) = 35 SV III

Heinäkuun 2022 kantakirjaustilaisuus 31.07.2022
18 + 19 + 19 + 19 = 75p. KTK-II

Riiviöiden Rinski tuli meille virtuaalitalli Riiviöstä etsiessäni uusia estesuokkeja. Oriin suku oli mukavan lyhyt 3-polvinen ja vanhemmat hyvin menestyneitä. Rinski oli vain päivän vanha nähdessäni sen ensimmäisen kerran päivää ennen kuin lähdin Hollantiin tapaamaan poikaystävääni. Orivarsa näytti oikein pirteältä ja sen rakennekin näytti olevan kohdillaan. Halusin kuitenkin vielä hieman harkinta aikaa, joten kerroin Julille ilmoittavani ostopäätöksestäni parin päivän sisään. Parin päivän päästä ilmoitin Julille ottavani Rinskin Tuulenpesään enemmän kuin mielelläni, mikäli se olisi vielä vapaana. Kukaan muu ei ollut ehtinyt vielä kysellä oriin perään, joten täytettyään yksi vuotta Rinski muutti uuteen kotiinsa.

Hoidettaessa Rinski on useimmiten kiltisti, mutta saattaa toisinaan heittäytyä isänsä kaltaiseksi vaikeaksi tapaukseksi. Ori rakastaa huomiota ylikaiken ja onkin aina kerjäämässä rapsutuksia karsinansa ohi kulkevilta ihmisiltä. Harjattaessa Rinski on hyvin kiltti paitsi mikäli orii on sattunut pyörimään tarhan mutaisimmassa kohdassa. Tällöin ori ei ole lainkaan tyytyväinen, jos sitä lähestyy harjan ja vesipaljun kanssa, sillä se ei haluaisi luopua mutakuorrutteestaan. Varustettaessa Rinski on ongelmaton eikä sen kanssa pitäisi ilmetä vaikeuksia. Talutettassa ori saattaa yrittää pomotella taluttajaansa, mikäli tämä on vähäänkään arka. Muista hevosista Rinski ei juuri piittaa ja pysyykin mieluummin turvallisen etäisyyden päässä muusta laumasta.

Ratsastettaessa Rinski suhtautuu työntekoon erittäin positiivisesti, vaikka onkin välillä laiska. Ori ei aina jaksaisi innostua työnteosta, jolloin pukkinappulakin on herkässä ratsastajan käyttäessä raippaa. Koulua ori menee jotenkuten, mutta kouluratsastus ei kuitenkaan ole se Rinskin juttu. Orilla on hieman hälläväliä asenne koulua mentäessä, joten se tekee liikkeet vähän sinnepäin, mikäli ratsastaja ei pysy jämptinä ja vaadi oria tekemään liikkeitä kunnolla. Esteillä Rinski onkin sitten paljon innokkaampi ja kuuntelee ratsastajaansa tarkasti. Herra saattaa hieman säikkyä erikoisesteitä kuten vesiestettä, mutta menee näistäkin yli reippaalla rohkaisulla. Esteradalla Rinski ei paljon välitä millainen tie esteelle otetaan ja saattaa hypätä hieman vinostakin asennosta. Maastoesteillä Rinski tarvitsee paljon tukea ratsastajaltaan, sillä ori suhtautuu erikoisiin maastoesteisiin epäileväisesti.

i. Fiktion Rälssi
KTK III,ERJ I,YLA II,SLA II
ii. Fiktion Rajakreivi
VIR MVA Ch, KTK II,ERJ I,YLA II,SLA I
iii. Ruhtinas
KTK III,YLA II,SLA III
iie. Heiskun Hilkka
VIR MVA Ch, KTK III
ie. Fiktion Rosiina
KTK III,ERJ I,YLA II,SLA I
iei. Riimanni
VIR MVA Ch, KTK II
iee. Himputtiina
ERJ I,YLA I,SLA II
e. Koistilan Kielo
KTK III,ERJ III,KRJ I,YLA II
ei. Koistilan Kaihomieli
VIR MVA Ch,KTK I,ERJ II,KRJ I,YLA II
eii. Karkuri
VIR MVA Ch,KTK III
eie. Kirsen Hento
Ch,KTK II,YLA II
ee. Killan Kaida
YLA II
eei. Karmava
KTK III
eee. Linjan Killa
VIR MVA Ch,KTK II,ERJ II,KRJ II

01.11.2017 sh-o Tuulenpesän Taavetti (e. Fiktion Huntu)
10.06.2023 sh-o Verovilppi (e. Lumihurmos)

NJ
22.03.2017 Susiraja 6. Suomenhevosorit irtoSERT
03.10.2017 Lily's Trotters 4. Suomenhevosorit, ratsut irtoSERT

KRJ
ainoastaan sijoitukset
01 01.07.2014 Konkkaronkka lk 04: Helppo B Kutsu 03/40
02 03.07.2014 Konkkaronkka lk 03: Helppo B Kutsu 03/40
03 07.07.2014 vrt Wuki lk 02: Helppo B Kutsu 01/50
04 08.07.2014 Konkkaronkka lk 03: Helppo B Kutsu 06/40
05 09.07.2014 Konkkaronkka lk 03: Helppo B Kutsu 03/40
06 09.07.2014 Konkkaronkka lk 04: Helppo B Kutsu 06/40
07 17.08.2014 Fiktio lk 02: Helppo C Kutsu 02/18
08 17.08.2014 Kisakeskus Bailador lk 02: Helppo B Kutsu 05/40
09 24.08.2014 Dainty lk 02: Helppo B Kutsu 04/30
10 09.09.2014 Mêl Seren lk 02: Helppo B Kutsu 03/30
11 04.10.2014 6 Sins lk 01: Helppo B Kutsu 06/47
12 08.10.2014 6 Sins lk 01: Helppo B Kutsu 05/47
13 29.10.2014 Marike lk 01: Helppo B Kutsu 07/60
14 17.11.2014 Niininki lk 02: Helppo B Kutsu 01/30
15 19.11.2014 vrt Wuki lk 02: Helppo B Kutsu 07/60
16 23.11.2014 Taikakuun Kartano lk 01: Helppo B Kutsu 05/50
17 24.11.2014 Zurück lk 02: Helppo B Kutsu 03/29
18 02.12.2014 Taikakuun Kartano lk 01: Helppo B Kutsu 02/50
19 09.12.2014 Taikakuun Kartano lk 01: Helppo B Kutsu 05/50
20 10.12.2014 Taikakuun Kartano lk 01: Helppo B Kutsu 04/50
21 15.12.2014 Konkkaronkka lk 04: Helppo B Kutsu 03/40
22 21.01.2015 Kilpailukeskus Holmberg lk 03: Helppo B Kutsu 07/60
23 25.01.2015 Kilpailukeskus Holmberg lk 01: Helppo C Kutsu 02/60
24 29.01.2015 Kilpailukeskus Holmberg lk 01: Helppo C Kutsu 04/60
25 31.01.2015 KRJ Cup Fiktio lk 02: Helppo C Kutsu 26/301
26 13.01.2016 Relven lk 01: Helppo B Kutsu 01/40
27 19.01.2016 Relven lk 01: Helppo B Kutsu 05/40
28 26.01.2016 Kilpailukeskus Stewart lk 03: Helppo B Kutsu 09/100
29 27.01.2016 Fiktio lk 02: Helppo B Kutsu 02/80
30 27.01.2016 Kilpailukeskus Stewart lk 04: KN Special Kutsu 07/62
31 03.02.2016 Heili lk 01: Helppo B Kutsu 02/70
32 01.03.2016 Satumaja lk 02: Helppo C Kutsu 02/32
33 24.03.2016 Härdelli lk 04: Helppo B Kutsu 01/30
34 31.03.2016 Breawa lk 03: Helppo B Kutsu 05/40
35 07.04.2016 Kaunovaara lk 04: Helppo B Kutsu 04/30
36 08.04.2016 Marrasvaara lk 02: Helppo B Kutsu 04/60
37 09.04.2016 Vanima lk 01: Helppo C Kutsu 07/49
38 10.04.2016 Kettula lk 03: Helppo B Kutsu 03/30
39 11.04.2016 Kettula lk 03: Helppo B Kutsu 02/30
40 11.04.2016 Vanima lk 01: Helppo C Kutsu 07/49
41 13.04.2016 Kettula lk 03: Helppo B Kutsu 05/30
42 13.04.2016 Vanima lk 01: Helppo C Kutsu 04/49
43 14.04.2016 Escorant Trakehners lk 03: Helppo B Kutsu 02/60
44 14.04.2016 Kaunovaara lk 04: Helppo B Kutsu 05/30
45 17.04.2016 Marrasvaara lk 02: Helppo B Kutsu 07/60
46 03.05.2016 Mörkövaara lk 02: Helppo B Kutsu 01/30
47 07.05.2016 Mörkövaara lk 02: Helppo B Kutsu 04/30
48 08.05.2016 Moondance lk 01: Helppo B Kutsu 05/38
49 09.05.2016 Kilpailukeskus Ginger lk 02: Helppo B Kutsu 01/30
50 10.05.2016 Kilpailukeskus Ginger lk 02: Helppo B Kutsu 01/30
51 11.05.2016 Mörkövaara lk 02: Helppo B Kutsu 04/30
52 13.05.2016 Mörkövaara lk 02: Helppo B Kutsu 04/30
53 16.05.2016 Mörkövaara lk 02: Helppo B Kutsu 05/30
54 17.05.2016 Kilpailukeskus Ginger lk 02: Helppo B Kutsu 03/30
55 25.05.2016 Mörkövaara lk 02: Helppo B Kutsu 02/30
56 29.05.2016 Mörkövaara lk 02: Helppo B Kutsu 04/30
57 01.06.2016 Mörkövaara lk 01: Helppo B Kutsu 05/40
58 04.06.2016 Mörkövaara lk 01: Helppo B Kutsu 05/40
59 08.06.2016 Mörkövaara lk 01: Helppo B Kutsu 06/40
60 29.06.2016 Bridgeroad lk 03: Helppo B Kutsu 04/50
61 01.07.2016 Cadogan Ponies lk 01: Helppo C Kutsu 06/37
62 02.07.2016 Mörkövaara lk 01: Helppo B Kutsu 03/30
63 06.07.2016 Kaunovaara lk 03: Helppo B Kutsu 05/30
64 07.07.2016 Mörkövaara lk 01: Helppo B Kutsu 02/30
65 08.07.2016 Mörkövaara lk 01: Helppo B Kutsu 05/30
66 11.07.2016 Moana Part Breds lk 05: Helppo B Kutsu 06/40
67 12.07.2016 Moana Part Breds lk 05: Helppo B Kutsu 03/40
68 15.07.2016 Turha lk 01: Helppo B Kutsu 01/29
69 22.07.2016 Stall Silverlycka lk 01: Helppo B Kutsu 01/30
70 27.07.2016 Ros Cirein lk 01: Helppo B Kutsu 03/30

ERJ
ainoastaan sijoitukset
01 15.08.2014 Mörkövaara lk 06: 110cm Kutsu 05/40
02 22.06.2016 Metsovaara lk 08: 110cm Kutsu 03/40
03 29.06.2016 Metsovaara lk 08: 110cm Kutsu 04/40
04 03.07.2016 Mörkövaara lk 04: 110cm Kutsu 05/30
05 05.07.2016 Viisikko lk 06: 110cm Kutsu 01/40
06 10.07.2016 Edelsten Ponies lk 01: 110cm Kutsu 01/30
07 11.07.2016 Edelsten Ponies lk 01: 110cm Kutsu 01/30
08 15.07.2016 Edelsten Ponies lk 01: 110cm Kutsu 05/30
09 19.07.2016 Oakhill lk 04: 110cm Kutsu 02/30
10 11.08.2016 Ros Cirein lk 06: 110cm Kutsu 03/40
11 18.08.2016 Ros Cirein lk 06: 110cm Kutsu 05/40
12 26.08.2016 Hengenvaara lk 03: 110cm Kutsu 05/30
13 27.08.2016 Ros Cirein lk 06: 110cm Kutsu 02/40
14 28.08.2016 Hengenvaara lk 03: 110cm Kutsu 02/30
15 29.08.2016 Hengenvaara lk 03: 110cm Kutsu 02/30
16 30.08.2016 Hengenvaara lk 03: 110cm Kutsu 03/30
17 05.09.2016 Ros Cirein lk 05: 110cm Kutsu 02/30
18 08.09.2016 Breawa lk 02: 110cm Kutsu 02/30
19 10.09.2016 Wyrda Horses lk 05: 110cm Kutsu 01/30
20 11.09.2016 Breawa lk 02: 110cm Kutsu 05/30
21 13.09.2016 Breawa lk 02: 110cm Kutsu 04/30
22 13.09.2016 Hengenvaara lk 01: 110cm Kutsu 06/50
23 14.09.2016 Wyrda Horses lk 05: 110cm Kutsu 04/30
24 15.09.2016 Wayward Dressage lk 07: 110cm Kutsu 03/30
25 17.09.2016 Breawa lk 02: 110cm Kutsu 05/30
26 17.09.2016 Wayward Dressage lk 07: 110cm Kutsu 02/30
27 18.09.2016 Hortensia lk 01: 110cm Kutsu 01/40
28 18.09.2016 Ros Cirein lk 05: 110cm Kutsu 01/30
29 19.09.2016 Breawa lk 02: 110cm Kutsu 02/30
30 19.09.2016 Hortensia lk 01: 110cm Kutsu 01/40
31 21.09.2016 Untuvapilvi lk 07: 110cm Kutsu 01/23
32 22.09.2016 Wayward Dressage lk 07: 110cm Kutsu 03/30
33 23.09.2016 Breawa lk 02: 110cm Kutsu 02/30
34 24.09.2016 Hengenvaara lk 01: 110cm Kutsu 06/50
35 25.09.2016 Hortensia lk 01: 110cm Kutsu 02/40
36 27.09.2016 Hortensia lk 01: 110cm Kutsu 02/40
37 30.09.2016 Hengenvaara lk 01: 110cm Kutsu 02/50
38 02.10.2016 Hortensia lk 01: 110cm Kutsu 04/40
39 04.10.2016 Ros Cirein lk 05: 110cm Kutsu 04/40
40 05.10.2016 Satulinna lk 03: 110cm Kutsu 05/30
41 06.10.2016 Hortensia lk 01: 110cm Kutsu 02/40
42 06.10.2016 Satulinna lk 03: 110cm Kutsu 05/30
43 07.10.2016 Satulinna lk 03: 110cm Kutsu 02/30
44 09.10.2016 Satulinna lk 03: 110cm Kutsu 04/30
45 10.10.2016 Satulinna lk 03: 110cm Kutsu 04/30
46 18.10.2016 Hortensia lk 01: 110cm Kutsu 06/40
47 01.11.2016 Mörkövaara lk 03: 110cm Kutsu 04/30
48 02.11.2016 Metsovaara lk 03: 110cm Kutsu 06/40
49 03.11.2016 Mörkövaara lk 03: 110cm Kutsu 01/30
50 04.11.2016 Ros Cirein lk 06: 110cm Kutsu 01/29
51 06.11.2016 Mörkövaara lk 03: 110cm Kutsu 05/30
52 07.11.2016 Metsovaara lk 03: 110cm Kutsu 04/40
53 09.11.2016 Mörkövaara lk 03: 110cm Kutsu 04/30
54 11.11.2016 Ros Cirein lk 06: 110cm Kutsu 02/29
55 12.11.2016 Ros Cirein lk 06: 110cm Kutsu 05/29
56 17.11.2016 Metsovaara lk 03: 110cm Kutsu 02/40
KERJ
ainoastaan sijoitukset
01 01.11.2014 Taikakuun Kartano lk 04: Helppo Kutsu 06/39
02 02.11.2014 Taikakuun Kartano lk 04: Helppo Kutsu 05/39
03 03.11.2014 Taikakuun Kartano lk 04: Helppo Kutsu 04/39
04 31.01.2015 Mörkövaara lk 02: Helppo Kutsu 02/40
05 07.04.2016 Viisikko lk 03: Helppo Kutsu 04/30
06 12.04.2016 Viisikko lk 03: Helppo Kutsu 02/30
07 21.04.2016 Mörkövaara lk 03: Helppo Kutsu 03/30
08 24.04.2016 Mörkövaara lk 03: Helppo Kutsu 05/30
09 25.04.2016 Satulinna lk 02: Helppo Kutsu 01/30
10 26.04.2016 Mörkövaara lk 03: Helppo Kutsu 05/30
11 27.04.2016 Mörkövaara lk 03: Helppo Kutsu 05/30
12 01.05.2016 Mörkövaara lk 02: Helppo Kutsu 03/40
13 05.05.2016 Mörkövaara lk 02: Helppo Kutsu 05/30
14 06.05.2016 Mörkövaara lk 02: Helppo Kutsu 01/40
15 18.05.2016 Metsovaara lk 07: Helppo Kutsu 05/36
16 19.05.2016 Metsovaara lk 07: Helppo Kutsu 03/36
17 13.06.2016 Metsovaara lk 04: Helppo Kutsu 01/42
18 22.06.2016 Kultahuisku lk 02: Helppo Kutsu 04/30
19 27.06.2016 Kultahuisku lk 02: Helppo Kutsu 01/30
20 30.06.2016 Viisikko lk 03: Helppo Kutsu 06/47
21 01.07.2016 Viisikko lk 03: Helppo Kutsu 03/47
22 08.07.2016 Koskimäki lk 01: Helppo Kutsu 02/30
23 09.07.2016 Hortensia lk 01: Helppo Kutsu 02/30
24 05.08.2016 Ros Cirein lk 02: Helppo Kutsu 03/40
25 06.08.2016 Ros Cirein lk 02: Helppo Kutsu 04/40
26 09.08.2016 Viisikko lk 03: Helppo Kutsu 02/25
27 10.08.2016 Ros Cirein lk 02: Helppo Kutsu 05/40
28 11.08.2016 Ros Cirein lk 02: Helppo Kutsu 03/40
29 12.08.2016 Mörkövaara lk 01: Helppo Kutsu 02/40
30 12.08.2016 Turmeltaja lk 02: Helppo Kutsu 05/30
31 12.08.2016 Viisikko lk 03: Helppo Kutsu 05/25
32 14.08.2016 Huvitutti lk 01: Helppo Kutsu 04/40
33 15.08.2016 Huvitutti lk 01: Helppo Kutsu 02/40
34 16.08.2016 Turmeltaja lk 02: Helppo Kutsu 01/30
35 19.08.2016 Hengenvaara lk 02: Helppo Kutsu 06/50
36 20.08.2016 Mörkövaara lk 01: Helppo Kutsu 01/40
37 22.08.2016 Hengenvaara lk 02: Helppo Kutsu 01/50
38 22.08.2016 Oakhill lk 01: Helppo 03/30
39 22.08.2016 Turmeltaja lk 02: Helppo
Kutsu 02/30
40 26.08.2016 Turmeltaja lk 02: Helppo Kutsu 04/30
41 30.08.2016 KERJ Cup KK Bailador lk 04: Helppo Kutsu 06/125
42 06.09.2016 Turmeltaja lk 02: Helppo Kutsu 05/40
43 10.09.2016 Hengenvaara lk 02: Helppo Kutsu 05/40
44 10.09.2016 Ros Cirein lk 02: Helppo Kutsu 05/39
45 10.09.2016 Turmeltaja lk 02: Helppo Kutsu 04/40
46 12.09.2016 Ros Cirein lk 02: Helppo Kutsu 01/39
47 13.09.2016 Kuuralehdon Hevostila lk 03: Helppo Kutsu 02/26
48 15.09.2016 Hortensia lk 01: Helppo Kutsu 03/30
49 17.09.2016 Mandelbacke lk 04: Helppo Kutsu 01/23
50 21.09.2016 Metsovaara lk 04: Helppo Kutsu 05/40
51 21.09.2016 Ros Cirein lk 02: Helppo Kutsu 01/39
52 22.09.2016 Vehkakorpi lk 01: Helppo Kutsu 01/24
53 23.09.2016 Ros Cirein lk 02: Helppo Kutsu 06/39
54 26.09.2016 Ros Cirein lk 02: Helppo Kutsu 06/39
55 27.09.2016 Metsovaara lk 04: Helppo Kutsu 04/40
56 28.09.2016 Vehkakorpi lk 01: Helppo Kutsu 04/24
57 29.09.2016 Metsovaara lk 04: Helppo Kutsu 01/40
58 29.09.2016 Ros Cirein lk 02: Helppo Kutsu 05/39
59 29.09.2016 Vehkakorpi lk 01: Helppo Kutsu 02/24
60 30.09.2016 Ros Cirein lk 02: Helppo Kutsu 01/39
61 03.10.2016 Satulinna lk 01: Helppo Kutsu 04/30
62 06.10.2016 Metsovaara lk 04: Helppo Kutsu 02/32
63 10.10.2016 Satulinna lk 01: Helppo Kutsu 05/30
64 11.10.2016 Ros Cirein lk 02: Helppo Kutsu 06/38
65 16.10.2016 Metsovaara lk 04: Helppo Kutsu 03/40
66 18.10.2016 Metsovaara lk 04: Helppo Kutsu 01/40
67 19.10.2016 Turmeltaja lk 02: Helppo Kutsu 01/40
68 21.10.2016 Kultahuisku lk 01: Helppo Kutsu 02/22
69 09.11.2016 Wyrda Horses lk 01: Helppo Kutsu 05/30
70 10.11.2016 Wyrda Horses lk 01: Helppo Kutsu 02/30
71 11.11.2016 Metsovaara lk 04: Helppo Kutsu 03/19
72 16.11.2016 Metsovaara lk 04: Helppo Kutsu 02/19
73 17.11.2016 Metsovaara lk 04: Helppo Kutsu 04/19
74 24.11.2016 Ros Cirein lk 02: Helppo Kutsu 01/25
75 25.11.2016 Ros Cirein lk 02: Helppo Kutsu 02/25
76 27.11.2016 Hengenvaara lk 01: Helppo Kutsu 01/30
77 28.11.2016 Kultahuisku lk 02: Helppo Kutsu 02/21
78 28.11.2016 Ros Cirein lk 02: Helppo Kutsu 01/25
79 02.12.2016 Hengenvaara lk 01: Helppo Kutsu 02/30
80 05.12.2016 Vähäpelto lk 01: Helppo Kutsu 05/30
81 06.12.2016 Vähäpelto lk 01: Helppo Kutsu 03/30
82 07.12.2016 Hengenvaara lk 01: Helppo Kutsu 03/30
83 07.12.2016 Vähäpelto lk 01: Helppo Kutsu 04/30
84 08.12.2016 Vähäpelto lk 01: Helppo Kutsu 01/30
85 10.12.2016 Vähäpelto lk 01: Helppo Kutsu 02/30
86 12.12.2016 Vähäpelto lk 01: Helppo Kutsu 04/30

PÄIVÄKIRJA & VALMENNUKSET

04.08.2017 Kouluvalmennus (valmentaja: VP)
Maneesiin saapui hieman levottoman oloinen pieni suomenhevosori, joka kuikuili vieraan maneesin kulmia ja huuteli muiden hevosten perään. Annoin ratsukon hetken kävellä ja tutustua uuteen ympäristöön, mutta otin pian hevosen työskentelemään käynnissä maneesin keskelle, jotta orin kaikki energia ei mene ympäristön pälyilyyn. Verryttely aloitettiin hannunvaakunalla, jossa päästään käsiksi moneen asiaan: Hannunvaakuna tarjoaa paljon suoristavia kohtia, mutta sen sisällä pääsee myös asettamaan hevosta, jonka myötä hevosen saa ratsastettua paremmin pohkeen ja ohjan väliin. Tässä tehtävässä jouduin useasti muistuttamaan, että maltti on valttia. "Ole itse hieman rauhallisempi esimerkiksi asettaessasi hevosta, sillä nyt liian ripeät otteet saivat hevosen uudelleen hieman levottomaksi sillä se ei oikein ymmärtänyt, mitä sen pitäisi tehdä. Muuten hevonen näytti ihan kivalle: Sillä on hyvä yliastunta käynnissä, ja rauhoittuessaan se kulkee hyvässä työskentelymuodossa. Vielä muutama hyvä suoritus tähän suuntaan, niin jatketaan työstämistä vielä vasemmalle saman tehtävän parissa." kommentoin ratsastajalle joka keskittyi nyt turhan paljon hevosen levottomuuteen.

Valmennusta jatkettiin avotaivutuksella, jota ratsastettiin loivasti ravissa ja laukassa pitkillä sivuilla. Päätyihin ratsastettiin pääty-ympyrät hieman reippaammassa tempossa, ja varmistettiin että hevonen tulee niin sanotusti sisäpohkeen ympäri ilman, että ulkolapa tippuu menosta. Itse avotaivutus näytti ratsukolle helpolle ja tutulle jutulle, mutta aina kulmaan tullessa hevonen jännittyi ja laski selän alas.

"Ole tässä tarkkana, että saat ratsastettua hevosen ulkolavan mukaan eikä se vain kaadu sisäpohjetta vasten. Tee muutama askel suoristuksen jälkeen vasta-asetusta, ja ratsasta kulmaan pehmeällä sisäkyljellä. Jatka työskentelyä vielä pääty-ympyrällä ja tee sielläkin tarpeen vaatiessa muutaman askeleen vasta-asetuksia. Ja muista maltti, se on edelleen kaiken a ja o, jotta saadaan itse hevonenkin rentoutumaan ja siten paremmin apujen väliin."

Valmennuksen lopuksi hevosta notkistettiin ravissa ja laukassa avotaivutus - kymmenen metrin voltti - sulkutaivutus tehtävällä, joka tuntui olevan Rinskille ihan yhtä helppoa kuin pelkkä avotaivutuskin. Tänään Rinski oli aluksi melko levoton, mutta parani ehdottomasti loppua kohden - liekö sillä jotain vaikutusta, että ratsastajakin rentoutui. Vinkvink.

05.08.2017 Estevalmennus (valmentaja: VP)
Alkuverryttelyn aikana kiinnitin yhä enemmän ratsastajan istuntaan ja apujen käyttöön, joten ohjeistin ratsastajaa melko tavalla. "Kun Rinski jää hieman seisomaan estettä vasten, laske oma käsi ja ratsasta pohkeella kannustavasti eteenpäin. Käytä tarvittaessa myös ääntä, ja esteen jälkeen kehu hevosta hyvästä suorituksesta. Rinskin ongelmassa on tärkeää, että sen onnistumisia ruokitaan positiivisella tavalla - ei ruoskita väärästä, vaan palkitaan hyvästä!" tsemppasin ratsastajaa, joka yritti ratsastaa hevostaan niin hyvin, kuin suinkin pystyi.

Tänään tarkoituksena oli hypätä pienimuotoista rataa, joka käytiin este kerrallaan läpi. Koska Rinskillä on tapana lähteä ponnistukseen hieman oman tahdon mukaan, olin jo valmiiksi kantanut jokaisen esteen eteen apupuomin, joka auttaa hevosta löytämään ponnistuskohdan. Itse hyppääminen aloitettiin tänään suurelta ristikolta, jossa oli ponnistuspuomi ja jota lähestyttiin ensin ravissa ja sen jälkeen laukassa. Ravissa Rinski halusi usein lähteä kiihdyttämään kohti estettä, mutta kun istuit lähempänä hevosta ja muistit ratsastaa hevosta enemmän takajaloilleen jo lähestymisen aikana, hevonen malttoi lähestymiset paremmin. Laukassa rytmi ei säilynyt täydellisesti, mutta parani kerta toisensa jälkeen. Tältä tehtävältä jatkettiin muille esteille, jossa vastassa oli apupuomeineen erilaisia pysty- ja okseriesteitä, mutta myös muutama erikoiseste sisältäen vesimaton okserin alla sekä muurin. Tavalliset puomiesteet olivat hyviä; näihin löytyi jo tasainen rytmi sekä hyvät ponnistuspaikat, mutta erikoisesteet saivat hevosen hieman jännittymään ja siten lähtemään hyppyyn turhaan kaukaa. Näissä tilanteissa pyri vain rauhoittamaan hevonen, olemaan itse tasainen ja johdonmukainen sekä etsimään paras mahdollinen ponnistuspaikka.

Valmennusta jatkettiin hyppäämällä rataa, pitäen osittain apupuomit ja osittain ottamalla ne pois. Rinski esitti hyviä ja pyöreitä hyppyjä yksittäin käydessä aina, kun maltoit itse olla hevosen tukena joten nyt tarkoituksena oli jatkaa samaa moodia. Pienet tahtimuutokset eivät ole nyt vaarallisia, mutta hevosta ei saa päästä juoksemaan kohti estettä ilman kontrollia.

"Pidä ajatus mukana, tee puolipidätteitä ja ratsasta jokainen askel, jonka hevonen itsestään antaa irti. Nyt maltti on valttia!" neuvoin, ja pyysin ratsukkoa lähtemään suorittamaan rataa.

Ensimmäiselle esteelle tuli hieman epämääräinen lähestyminen, mutta sitten palaset tuntuivat loksahtaneen paikoilleen. Rinski eteni tasaisessa rytmissä ja sinä istuit lähellä hevosta - vieden sen jokaisesta esteestä yli turvallisesti ja ennen kaikkea maltilla, joka on ennen tuntunut puuttuvan yhteisestä tekemisestä. Erikoisesteille Rinski hieman jännittyi tänään, mutta reagoit tilanteeseen rauhallisesti, mutta silti johdonmukaisesti; näillekkin esteille pyöreät hypyt, jes!

06.08.2017 Maastoestevalmennus (valmentaja: VP)
"Oooops." mun suusta pääsi ja riensin ottamaan orista kiinni. "Eihän suhun sattunut?" mä kysyin ratsastajalta, joka oli juuri päätynyt Vähäpellon derbykentälle. "Ei." Tuulia vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi. "No ei sitten muuta kuin takaisin selkään ja kohti uusia pettymyksiä, vai mitä!" naurahdin ja pyyhin ratsastajan selkämyksestä irtoruohoa.

"Nyt kun sä tuut uudelleen tälle tukkisarjalle, niin pidä mielessä vain muutama asia. Istu lähellä hevosta, anna sen laukata isoa laukkaa äläkä jää turhaan himmailemaan. Jos se ennen estettä epäröi, niin käytä jalkaa. Eli. Kun istut lähellä, sun on helpompi korjata sitä etkä enää saa ilmalentoja kun se päättääkin stopata esteen eteen." ohjeistin ratsastajaa, joka oli jo nostanut laukan tullakseen tehtävän uudelleen. "Jes, loistavaa! Nyt menee hyvin!" riemuitsin. "Tuu vielä kerta, niin lähdetään sitten alaniitylle hyppäämään sianselkää, trakehneria ja bankettia pienenä ratana."

Alaniitylle päästyämme Tuulia oli jo selvästi unohtanut pienen kömmähdyksen ja oli taas hyvillä mielin ratsastamassa uuden tehtävän parissa. Ja mitä kömmähdykseen tulee - se oli oikeastaan varsin paikallaan sillä ratsastaja oli alkutunnin aikana säätänyt turhan paljon omiaan ja heti maastouduttuaan otti itseään niskasta kiinni ratsastusta valovuodella parantaen. Nyt, kun Tuulian ratsastus oli aktiivista, oli ratsukon suorittaminen erittäin miellyttävän näköistä. "Käy näyttämässä vielä ravissa vesi ihan vain sen läpi ravaten, niin tullaan kaikki esteen pienenä ratana. Radalla etsitäänkin sitten jo ihan kilpailutempoa, eli laukata saa mutta kontrollissa pitää olla. Ja esteitä lähestyessä sen verran lähellä, ettet joudu leipomaan useampaa kakkua." nauroin ratsastajalle, joka jo suuntasi näyttämään vettä hevoselleen.

Itse radan ratsastus sujui hyvin; radalla oli selkeä tempo ja tekemisen meininki, joten pääsimme lopettamaan valmennuksen onnistuneeseen, hyvään filikseen.